The Project Gutenberg EBook of Omatunto, by Juhani Aho

Copyright laws are changing all over the world. Be sure to check the
copyright laws for your country before downloading or redistributing
this or any other Project Gutenberg eBook.

This header should be the first thing seen when viewing this Project
Gutenberg file.  Please do not remove it.  Do not change or edit the
header without written permission.

Please read the "legal small print," and other information about the
eBook and Project Gutenberg at the bottom of this file.  Included is
important information about your specific rights and restrictions in
how the file may be used.  You can also find out about how to make a
donation to Project Gutenberg, and how to get involved.


**Welcome To The World of Free Plain Vanilla Electronic Texts**

**eBooks Readable By Both Humans and By Computers, Since 1971**

*****These eBooks Were Prepared By Thousands of Volunteers!*****


Title: Omatunto
      Saaristokertomus

Author: Juhani Aho

Release Date: July, 2005 [EBook #8494]
[Yes, we are more than one year ahead of schedule]
[This file was first posted on July 16, 2003]

Edition: 10

Language: Finnish

Character set encoding: ASCII

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK OMATUNTO ***




Produced by Robert Connal and the Online Distributed Proofreading Team.




JUHANI AHO



OMATUNTO


SAARISTOKERTOMUS




I


Oli taas niinkuin aina, harva se paeivae, mutta varsinkin silloin, kun meri
myrskysi ja taivas satoi eikae ollut menemistae ulapalle eikae viitsinyt
muuhunkaan ryhtyae--oli turinaa ja tarinaa siitae samasta, satoja kertoja
vatvotusta, vanhasta, mutta kuitenkin yhae uudesta--merestae ja sen
saaliista. Niistae oli aina ehtymaetoen puheenaihe, entisistae hyvistae ja
nykyisistae huonoista--mutta varsinkin silloin, kun oli joku vieras,
niinkuin nyt saeaetae pitaevae moottoriherra, joka viitsi kuunnella ja jolle
siis oli hauska soittaa suutaan.

Moottoriherra, iso, mustapartainen mies, suupielessae paksu sikari ja
kasvoilla salamyhkaeinen hymy, vaikenee ja taeyttaeae istuen selkaekenossa
seinaeae vasten, jalat pitkaellae rojottaen. Aeijae puhuu ja maistaa,
nousuviinassa viittiloiden. Haen on harvahampainen, pitkae ja luiseva,
poskilla viinan ja ahavan ikuinen puna.

--Niin, naehkaeaes, mikaes olisi meidaen ollessa ja elaeessae, jos olisivat ajat,
niinkuin olivat ennen. Mikaes olisi konsti rakentaa ja laittaa, jos laivat
ajaisivat karille, niinkuin entisinae hyvinae aikoina. Mutta ajaakos ne
enaeae! Pthyi!

--No mutta, pappa hyvae, et nyt sylkisi vieraan saappaille.

--Ole vaiti ... enhaen minae saappaille ... ylihaen se meni....

--Vieras antaa anteeksi ... isae on semmoinen porsas.

--Ei se mitaeaen ... elaekoeoen vapaus! nauroi vieras, vatsa hyllyen.

--Porsas? Sano: sika! niinkuin oikeastaan tarkoitat ja niinkuin sanot
silloin, kun ei ole vieraita....

--Maljanne, vaari ... elkaeae unhottako lasianne.... Onko emaentae tyttaerenne?

--Onhan se, ja taemae Soederling taessae--minun nimeni on Saukko taemaen saaren
mukaan, jossa meidaen suku on ikaensae elaenyt--taemae vaehaen nahjuksen naekoeinen
mies, on haenen miehensae, ja tuo kivulloisen naekoeinen tyttoe tuossa on
heidaen tyttaerensae, ja taemae pitkae poika on heidaen poikansa, ja se
herraspiian naekoeinen tyttoe, joka toi kahvia, on olevinaan muka haenen
morsiamensa ... vaan hiisi tiesi, milloin paeaesevaet menemaeaen yhteen, kun ei
ole minkae paeaelle mennae. Se oli merillae, taemae Kalle poika, ja sillae oli jo
rahaakin, mutta meri vei kaikki.

--Ei nyt vieras viitsi kaikkea kuunnella.

--Paeinvastoin. Terve!

--Terve, terve! Taemae on hyvaeae, oikein hyvaeae.... Vai taemae se nyt on sitae
viskiae ... olen usein kuullut, mutta en ole ennen itse maistanut. Niin,
naehkaeaes ... mitae minae ... niin, sitae minae, ettae jos olisivat ajat niinkuin
olivat ennen, niin mikaes olisi konsti olla ja elaeae taeaellaekin, rakentaa ja
laittaa.... Ennen saatiin pelastaa ja anastaa ja tallettaa, ei sitae
vuotta, ettei joku laiva karahtanut karille. Mutta nyt ne eivaet enaeae
koskaan kaey karille, olkoon myrsky millainen tahansa. Eikae niitae ole
myrskyjaekaeaen niinkuin ennen. Kyllaehaen siellae pihisee ja puhisee, ryskaeae ja
raiskaa ja on olevinaan helkkarinmoinen herranilma niinkuin nytkin....

--Ukki! kuului kivulloisen tytoen lempeaen moittiva aeaeni tuvan peraeltae
ikkunan alta, ja suuret ruskeat silmaet vaelaehtivaet esiin kalpeista
kasvoista. Mutta ukko jatkoi, niinkuin ei olisi kuullut:

--Vaan ei siitae nykyaikana enaeae mitaeaen oikeata repeae. Ja vaikka joskus
repeaeisikin ja puskisi niin, ettei kalliolla pystyssae pysy, niin aina ne
saakelin hoeyrylaivat paeaensae paerjaeaevaet meressae melkein millaisessa tahansa.
Sillae mikae niillae on haetaenae monine masinoineen ja vedenpitaevine eri
osastoineen ja kaksinkertaisine pohjineen. Ja kun on majakoita ja loistoja
ja kummeleita ja senkin seitsemiae haerrykoeitae joka karilla niinkuin
kaupungissa lyhtyjae.... Viime kesaestae se nyt on Hylekarillakin, ainoalla,
jolle vielae joskus saattoi karahtaa.... Se ulvoo, hullu, niinkuin olisi
maailman loppu tulossa, niin pian kuin vaehaenkaeaen ajelehtii usvaa meressae,
ja kuuluu siellae nyt olevan telehvoonikin. Ja mitae siitae on hyoetyae, jos
joskus karahtaisivatkin kiinni--sekin engelsmanni, joka kolmanna kesaenae
selvaellae paeivaellae ja melkein tyynessae saeaessae laski puolitahallaan vanhan
ruostuneen romukoppansa tuohon Revon nokkaan ... niin ennenkuin taeaeltae
ehdittiin sinne, niin jo olivat ne saakelin raeaevelilaeiset siinae kuin lokit
hylkeenraadon kimpussa. Niin se on, ja koeyhae saariston mies, jonka pitaeisi
merestae elaeae, saa pyyhkiae naelaestae sylettyvaeae suutaan jollain oeljyisellae
koneraeaesyllae, jonka suurten ihmeiden edellae ehkae joskus sattuu loeytaemaeaen
ryssaen panssarilaivan vanavedestae.

--Onhan nyt sentaeaen muutakin loeydetty ... onhan silloin taelloein, pappa,
muutakin loeydetty, sanoi emaentae.

--En minae nyt viitsi ottaa lukuun muutamata tukkipuuta, joka milloin
kulloin paeaesee irti jostain kotkalaisen tukkilautasta. Eihaen ole viisiin
vuosiin tullut sen vertaa, ettae olisi saanut edes tupansa
laudoitetuksi.... Kohta ei saa puutavaraa rahallakaan, kun vaativat
pystyssae metsaessae kaksi markkaa syleltae. Pthyi!

--Kas, nyt se meni omille saappailleni. Saanko minae, Emma, sylkeae edes
omille saappailleni?

Tupa vastasi nyt naurahduksella, ja kalpea, totinen tyttoekin tuvan peraellae
hymaehti.... Sillae oli totta, kaikkien tietaemaeae ja tunnustamaa totta, mitae
ukkovaari nyt jutteli.

--Eikoe sitten kalastus mitaeaen anna? kysyi
herra.

--Kalastus ... niin herra luulee, mutta jos minae saan sanoa, mitae kalastus
on taehaen maailman aikaan, niin se on yhtae paljon kuin ei mitaeaen. Sitten
kun sisaesaaristossa kevaeaellae otetaan isolla rysaellae kaikki kutukala, niin
ei taeaellae ulkona saa suomuakaan. Ja jos joskus saakin, niin eihaen sillae
ole hintaa. Ennen kelpasi mikae tahansa ja miten tahansa, kun haentae vain
sulloi nelikoihin ... nyt on rivitettaevae ja sokeroitava ja ryyditettaevae ja
reuteroitava. Ei me taeaellae semmoiseen joudeta eikae me taeaellae semmoista
osata. Ei taeaellae mikaeaen kaey eikae taeaellae mikaeaen enaeae kannata eikae menesty.

--Ja ennenkoe oli kaikki toisin? sanoi herra.

--Ei sitae vuotta, ettei joku purjelaiva tai kaljaasi tai jaala karahtanut
jonnekin kiinni. Ei taemae meidaen saaristomme kyllae ollut parhaita
haaveripaikkoja silloinkaan, mutta aina sitae tuli taeaellaekin toimeen. Tuli
lautaa, tuli lankkua. Jokainen huone taellae saarella on kyhaetty meren
tuomista puista. Taessaekaeaen tuvassa ei ole yhtae ainoata ostettua hirttae.
Tuli kerrankin kokonainen kajutta kelluen--tuo tuossa kalliolla, jossa nyt
Helga asuu kesaeisin. Tuli syoetaevaeae, tuli juotavaa ... kerran tuli
kokonainen konjakkitynnoeri, tuli jauhoja, leipiae ... kerran tuli laatikko
rusinoita.

--Minae olin pikku tyttoe silloin, kertoi emaentae, ja muistan, kuinka aeiti
keitti vuoden pitkaen toisella padalla potattipuuroa, toisella
rusinasoppaa.

--Tuo kahvipannu tuossa tuli kelluen vettae pitkin ja sumppi oli vielae
sisaessae.

--Meri sai ja meri antoi ja merellae oli mitae antaa. Nyt sillae ei ole
mitaeaen antaa ja se ulvoo kuin naelkaeinen susi.... Yhden ainoan laivan
rikistae saattoi ennen vanhaan saada huoneen, suuren kuin salin. Naapurilla
tuolla--joka muuten ohimennen sanoen on maailman suurin roisto,
haaskakorppi, ruumiinryoestaejae--sillae on kokonainen nuottikota masto- ja
raakapuista rakettu. Entiseen aikaan eli koko saaristo hyvin, paremmin
kuin manner ... isaentaein torpparit elivaet taeaellae ylpeaemmin kuin isaennaet
itse; kun hyvin sattui, tulivat meiltae rahaa lainaamaan.

--Ei meiltae, pisti emaentae. Papalla ei ole ollut milloinkaan rahaa
lainata... meillae ryypaettiin, mikae muualla lainattiin.

--Siinae sanoit toden sanan.... Ja miksei olisi ryypaetty! Minae ryyppaesin jo
pikku poikana ... en muista sitae aikaa, milloin en olisi ryypaennyt ...
siitae on jo siksi pitkae aika.

--Oletteko jo vanhakin?

--En tiedae niin tarkoin, mutta kahdeksatta kymmentae jo kaeyn ja kaeyn
kunnialla, sillae minae en voi vielaekaeaen tulla niin paeihini, etten pysyisi
pystyssae, paitse talvella kaljamalla, sillae kaljamalla minae en enaeae pysy
kohdallani kahdella jalalla--neljaellae kyllae ... ja sehaen on sama, kunhan
ruuheen paeaesee.... Ruuhessa minae pysyn ja istun ja soudan, niin etteivaet
koskaan tiedae, olenko paeissaeni vai enkoe. Meillae oli kerran kesy hanhi,
minae syoetin sille viinaan kastettua leipaeae ... maissa se ei paeaessyt
mihinkaeaen, mutta meressae paerjaesi mainiosti. Maissa se pyoeri paikoillaan
kuin hassu, mutta kun minae hiivasin sen mereen, niin laehti menemaeaen kuin
moottori, suoraan niinkuin olisi ollut koeli alla eikae maha litteae kuin
ruuhen pohja, vaikka sitten menikin paeaetaepahkaa kallioon ja siihen jaei.
Mutta minae en jaeae. Minae ryyppaesin ja kaikki ryyppaesivaet ja voivat siitae
hyvin ja elivaet vanhoiksi ja saivat paljon lapsia niinkuin Israelin
patriarkat. Ne olivat aikoja ne! Terve taas, herra ... herra ... jaa, en
tiedae ... taessae on juotu vieraan viskiviinoja enkae vielae tiedae, kuinka
kunnioittaa, sillae paeaeltaepaein ei osaa koskaan niin tarkkaan arvata....

--Konsuli....

--Konsuli, kauppaneuvos ... jotain semmoista minae ajattelin vehkeistae
paeaettaeen. Mahdatte olla mahdottoman rikas, kun on semmoinen venhekin vain
huvin vuoksi. Millae keinolla herra konsuli on rikastunut, jos saan luvan
kysyae?

--Se on meri, joka on tehnyt minut rikkaaksi.... Toivotaan, ettae meri
teistaekin vielae tekee rikkaan.

--Toivotaan--hahahah! ... toivotaan, ettae nousisi semmoinen myrsky, ettei
ole vielae moista ennen naehty, toivotaan, ettae se sammuttaa kaikki majakat
ja pyyhkaeisee teidaen laivanne taenne meidaen rannoille ... hahah!

--Malja sen paeaelle!

--Malja sen paeaelle, konsuli! Kaeykoeoen, niinkuin herra konsuli itse tahtoo
ja toivoo! Hahah!

Kaikki nauroivat pilalle, mutta jokaisen silmaessae oli pohjimmaisena
totisen toivon kiilto.

Emaentae katsoi kuitenkin asiakseen kursailla.

--Ei herra konsulin pidae uskoa, ettae ukko tarkoittaa kaikkea, mitae sanoo.

--Enkoe tarkoita! Varmasti! Miksen tarkoittaisi? Toivot itsekin, ettae meri
antaisi. Ottaisit kuinka paljon vain saisit. Kyllae rusinasoppa yhae
vielaekin sinulle maistuisi. Elae siinae viittiloei naamallasi. Herra kyllae
ymmaertaeae meidaen tarpeemme ja suopi meille mielellaeaen ... eikoe niin?

--Niinpae tietenkin.

--Siinae sen nyt kuulit! Herra ajattelee niinkuin minaekin.

--Ei saa kuitenkaan toivoa toisen vahinkoa eikae haluta itselleen toisen
tavaraa, virkkoi Soederling, sovittavasti hymaehtaeen.

--Ei se ole kenenkaeaen toisen tavaraa, joka on kerran meren. Se on meren
asia, mitae se antaa ja mitae se on antamatta. Se on meri, joka ottaa siltae,
jolta tahtoo, ja antaa sille, jolle tahtoo ... ottaa niiltae, joilla on
liikaa, ja antaa niille, joilla ei ole tarpeeksi. Ennen vanhaan rukoiltiin
kirkoissakin, ettae jumala antaisi laivain ajautua maihin.

--Rukoiltiinko?

--Niinkuin ainakin hyvaeae vuodentuloa. Nyt ne eivaet enaeae kirkoissa rukoile,
mutta minae rukoilen vielaekin, kun sille paeaelle satun.

--Elae nyt, isae....

--Voi, voi, ukki....

--Rukoilen minae ... hiljaa, kirkossa, kun sinne joskus satun ... passaan
paeaelle, kun pappi papattaa hyvaen vuodentulon puolesta. Ja hyvae olisi, jos
muutkin rukoilisivat. Kun ei haaksirikkoja jumalalta rukoilla, niin
sentaehden haen ei niitae laehetaekaeaen.

--Pappa....

--Ukki....

--Herran ei pidae kaataa sille enempaeae.

--... Elae ole olevinasi, Emma! Ota sinae esimerkkiae vanhasta isaestaesi, ja
kun ensi kerralla menet kirkkoon, niin mene ja tee samoin ... ja kuka
tietaeae, etkoe jo ole tehnytkin ... uhria olet varmaankin tehnyt, koska
aeitisikin teki, mutta et liene tehnyt sitae tarpeeksi asti kirkolle, koska
ei ole ollut apua.

--Mitae uhria? kysyi herra uteliaasti.

--Ilman se vain.

--Lahjaa semmoista, taikaa ...jotta jumala antaisi meren antaa ... kalaa,
lintua ja mitaepaehaen, sen semmoista ... ja hyvaeae lehmaen antia ... pikku
taikaa semmoista, niinkuin naisilla on tapana.

--No, nyt en minae kehtaa kuunnella! sanoi emaentae punastuen.

--Ja mitae pahaa siinae olisi! Enhaen minae etkaehaen sinae ... emmehaen me
pyynnoeillaemme haentae mihinkaeaen pakota. Saahan se silti tehdae, mitae tahtoo.
Minaehaen vain haenelle huomautan, ehdotan. Eihaen haenen tarvitse tehdae,
niinkuin minae pyydaen. Mutta jos haen kuulee rukoukseni ja esimerkiksi antaa
laivan joutua haaksirikkoon, niin silloin se kyllae on merkki siitae, ettae
jumala tahtoo tehdae, niinkuin minae tahdon.

Taemae meni jo ukinkin puheiksi niin pitkaelle, ettae naeytti--jo vieraankin
vuoksi--olevan aika saada haenet lopettamaan.

--Siellae kiihtyy yhae ja vesi nousee, sanoi emaentae. Saa naehdae, pitaeaekoe
papan pieni ankkuri haenen venhettaeaen. Jos annatte Kallelle aittanne
avaimen, niin haen menee noutamaan sen isomman ankkurinne.

--Kyllae se pitaeae. Anna kiihtyae vain. Ehkae se onkin kohta semmoinen, ettae
kykenee pyyhkimaeaen kansilastia mereen, jos on mitae pyyhkiae. Ehkae siellae
ainakin jokin Viron potattijahti pianaikaa heittaeae haeraenpyllyae. Ja jos
hyvae herra vielae antaa sumun, niin voi sieltae tulla se suuri
kolmimastoinenkin, ja silloin meillae taas on herran paeivaet. Ei se
kovinkaan kummaa tuulta tarvitseisi, kun se vain oikein tahtoisi.

--Kuka se? kysyi konsuli.

--Se ... se, sanoi ukki, iskien silmaeae.

--Mitae vaari sitten oikein toivoisi sieltae tulevan?

--Mitaekoe? Herra kysyy, niinkuin olisi herran vallassa antaa. Herra on niin
pirullisen naekoeinen kuin itse paha. Minae olen naehnyt haenet ja minae tiedaen,
minkae naekoeinen haen on. Haen on hyvin paljon tuommoisen koukkunokkaisen ja
mustasilmaeisen kaupunkikonsulentin naekoeinen. Mutta haeneltae me emme mitaeaen
tahdo. Jos mieli jonkun antaa, niin se on sen toisen annettava.

--Nyt se jo naekee naekyjae.

--Sanokaa nyt kuitenkin, mitae toivoisitte haenen antavan, kuka haen sitten
liekin.

--En tahtoisi kuin yhden ainoan asian. Jolla on se, haenellae on kaikki.
Lekkerin, joka heruisi laepi vuoden, kesaet, talvet, ehtymaettae ... litran
viinaa viikossa.

--Tietysti! Ja sitae lekkeriae varten pitaeisi laivain tehdae haaksirikkoja!
nauroi emaentae.

--Minae vastaan, kun herra kysyy.

--Mitaes te muut tahtoisitte, jos saisitte? kysyi konsuli, kaeaentyen
yhtaekkiae toisten tuvassa olevien puoleen.

Ja oli niinkuin jokainen jo olisi tehnyt itselleen sen kysymyksen ja
siihen vastannut. Huumaus odottamattomasta onnesta oli taas saanut heidaet
valtaansa, nyt niinkuin joka kerta ennenkin, kun siitae tuli puhe ja kun
ukki sitae korvaan paeristi. Se kulti ainaisena sammumatonna hiilloksena
silmaenpohjassa ja lehahti helposti liekiksi ryppyisimmillekin poskille.

--Minae tahtoisin lehmaen, joka antaisi kymmenen litraa paeivaessae ja jolle ei
tarvitsisi koskaan heiniae ostaa! Joka elaeisi syoemaettae ja lypsaeisi laepi
vuoden poikimatta.

--Ottaisit kaksi yksin tein, kun kerran saat.

--Entae te?

--Minae tahtoisin, hymaehti Soederling ... hymaehti, niinkuin olisi ollut vain
leikki kysymyksessae, mutta lausui samalla, aeaeni hiukan vavahtaen,
hartaimman haaveensa.... Minae tahtoisin semmoiset verkot, jotka eivaet
koskaan repeisi, ja semmoisen venheen, joka ei koskaan lahoisi.

--Tietysti, ettei tarvitseisi talvella pannaksesi tikkua ristiin, ei
paikataksesi eikae korjataksesi! Kullakin omat ilonsa. Entae sinae, Kalle!

--Anna minae sanon, mitae sinun pitaeisi saada! huudahti Helga. Sinun ja
Hannan pitaeisi saada uusi tupa, uusi oma venhe, uusi oma ruuhi ja kaikki
kalavehkeet uudet.

--Antakaa meille moottori! sanoi Hanna.

--Paeaestaeksesikoe joka tuulella kaupunkiin? pisti emaentae.

--Niin, viemaeaen niitae kaloja, joita te saatte uusilla verkoillanne, ja
sitae maitoa, jota uudet lehmaenne lypsaeae.

Kalle, totinen, hiljainen poika, hymaehti:

--Ei toki niin paljoa.

--Kyllae se siinae yhdessae menisi, sanoi ukki. Kun meri kerran rupee
antamaan, niin antakoon samalla taeyden sylyyksen.

--Entae sinae, Helga?

--Minae en tarvitse mitaeaen, sanoi tyttoe lyhyesti ja ikaeaenkuin torjuen.

--Kyllae sinaekin ... ota, kun saat.

--Minulla on kaikki, mitae tarvitsen.

--Haenpae taessae juuri tarvitseisikin, sanoi haenen aeitinsae yhtaekkiae
totisesti, vieraan puoleen kaeaentyen. Sairas keuhkotautinen raukka, jonka
pitaeisi saada rohtoa ja hoitoa ja paeaestae talveksi maihin.

--Aeiti, minae en tahdo taeaeltae mihinkaeaen, vaikka paeaesisinkin, minulla on
taeaellae kaikin puolin hyvae.

--Kesaet vielae menettelet, mutta talven pitkaen ryit niin, ettae sydaentae
saerkee. Voi, voi, mitae me, aika-ihmiset, hourailemme, ei meri meille
mitaeaen tuo.

--Se tuo! Minae uskon, ettae se tuo! Tuokoon vain minullekin, jos te, aeiti,
vaelttaemaettae tahdotte!

Konsuli oli kaivanut taskustaan kynaen ja kaeaentynyt poeytaeaen paein.

--Vai niin, vai sellaiset olisivat viimeiset vaatimukset suuresta
odottamattomasta onnestanne, sanoi haen. Eihaen nuo aivan mahdottomiin mene.
Lasketaanko pilanpaeiten, mihin summaan unelmanne rahaksi muutettuna
nousisi....

--Saisihan tuon laskea. Olisi hupaisa tietaeae.

--... ettae mitae meri teille teidaen mielestaenne on oikein velkaa?

Kaikki tulivat, heti pilaan antautuen, Uteliaina poeydaen luo, huulet
hymyssae, mutta silmaen pohjassa toden kiilto, niinkuin lapsilla, jotka
eivaet ole varmat siitae, onko joulu-ukko totta vai leikkiae.

--Vanhan herran viina, litra viikossa a 2 markkaa litra, siis 2 x 52,
yhtae paljon kuin 104 markkaa vuodessa. Elinkautinen viinaelaeke tekisi ehkae
noin ... kuinka kauvan aiotte vielae elaeae?

--Jos saan vakituiset viinat, elaen minae vaehintaein kymmenen vuotta.

--Elaette enemmaenkin, jos pidaette saeaestaeen.

--Kyllae minae juon kerrallaan kaikki, mitae on, mutta kyllae litra viikossa
kymmeneksi vuodeksi sentaeaen riittaeae.

--Se oli se ... noin 1000 markkaa. Sitten tulee emaennaen laepi vuoden
lypsaevae lehmae ... mistae semmoinen saadaan ja millae hinnalla?

--Laepi vuoden lypsaevae lehmae on kaksi lehmaeae ... kun toinen on ummessa,
niin toinen lypsaeae.

--Yhteensae ehkae 400?...

--Kyllae ne sillae saa.

--Sitten tulee teidaen aina uudet verkkonne, Soederling? Paljoko niihin
tarvitaan?

--Jos saan 100 markkaa vuodessa rihmoihin, niin tulen hyvin toimeen, kun
itse kudomme.

--Se olisi noin 2000:n korko.

--Ai ai!

--No, ei se nyt niin paljo.

--Paljonkos sitten tarvittaisiin nuorten kodin perustamiskustannuksiin?

Kalle arveli saavansa kaikki, mitae tarvitsi, 1000 markalla.

--Pannaan varmuuden vuoksi 2000.--Kaiken kaikkiaan siis noin 4000 markkaa.

--Kas kuinka pian se sai sen lasketuksi.

--Mutta Helgahan jaei ilman.

Emaentae tuli poeydaen luo, aivan niinkuin olisi totinen tosi ollut
kysymyksessae.

--Jos Helga saisi kaksikaan sataa markkaa, niin haen paeaesisi laeaekaeriin ja
saisi rohtoja niin paljon, ettae kyllae riittaeisi, ja minae veisin haenet
talveksi pois taeaeltae kuivempaan paikkaan, koska semmoiset taudit kuin
haenen kuuluvat paranevan maissa.

--Siis vielae taemaen tytoen osa eli, kun summa pyoeristetaeaen, 4500 markkaa....

--Ollappa tuossa poeydaellae se raha!

--Tehdaeppae joku laiva haaksirikon! nauroi herra, pistaeen kynaensae liivin
taskuun.

--Kuulkaa, herra konsuli--saanko sanoa? sanoi Soederling. Pitaeisi saada
vielae toiset puolet lisaeae! Jos kerran antaa, niin antakoon semmoisen
summan, ettae voitaisiin ostaa koko taemae saari, sekae meidaen oma puolemme
ettae Korsun puoli.

--Luuletko, ettae isaentae moeisi? sanoi Soederlingska.

--Moeisi se! kyllae se moeisi! innostui Soederling. Joka kerta kun haentae
kirkolla tai kaupungissa tapaan, hokee haen: "Osta sinae minulta se saari,
niin sillaehaen haenestae paeaeset. Minae en tahdo haentae haeaetaeae, kun arentinsa
kerran maksaa, mutta kun saari on sinun, niin annat Korsulle semmoisen
potkun, ettae haenestae paeaeset!"

--Kuka on Korsu?

--Naapuri ... tuossa toisessa paeaessae saaren, sanoi Soederling.

--Maailman suurin roisto! Verkkovaras! Salakalastaja! Sala-ampuja!
Merirosvo! Ruumiinryoestaejae! puhkesi ukki.

Mutta emaentae otti haeneltae sanan suusta:

--Sitae ei voi sanoa, mimmoinen mies se on, sillae semmoinen se on.
Sittenkuin ne tulivat taenne, ei ole muilla ihmisillae ollut rauhan paeivaeae
naeillae vesillae. Anastaa kaikki kalapaikat, valtaa kaikki lintukarit,
pelaettaeae pois hylkeet, kun niitae muut vaanii. Vaakkuu kuin haaskalokki
kaikilla vesillae, vie saaliin nenaen edestae ... eikoe lie siellae nytkin.

--Ei tuo toki taessae ilmassa, arveli Soederling.

--Saat naehdae, ettae on, sanoi ukki ... jos ehkae loeytaeisi jonkun hukkuneen,
jolta saisi saappaat jalkaansa.

--Elkaeae nyt toki....

--Niitae kenkiae, jotka sillae oli jalassa kolme vuotta sitten, se ei ollut
voinut saada mistaeaen muualta kuin merestae, mutta meri ei tuo kenkiae muuten
kuin ruumiin mukana.... Vedaeppaes ruumiin jalasta kengaet ... otappas
kuolleelta haenen omansa ja jaetae haenet vesien vietaevaeksi!

--Onkohan nyt niin suuri ero, mistae ottaa, kun kerran merestae ottaa!
puhkesi yhtaekkiae Hanna.

--Elae puhu niin, hyvae lapsi, et sinae nyt kuitenkaan sitae tarkoita, torui
Soederlingska.

--Onhan se melkein aina jonkun kuolleen omaa, joka meressae ajelehtii ...
pitipae haen siitae kiinni tai olipa haen sen paeaestaenyt ... eihaen siinae
oikeastaan ole suurtakaan eroa.

--Kyllae siinae on ero ... sinae, kaupunkilaistyttoe, et naeitae ymmaerrae, mutta
kyllae siinae on ero. Elae nyt koetakaan puolustaa Korsun tekoja.

--Eihaen se nyt teekaeaen sitae tosissaan, sanoi Soederling.

Hanna nakkasi niskaa ja nousi ja meni ulos. Haen naekyi menevaen rantaan,
herran moottorivenheen luo. Kulettaja kutsui haenet sisaeaen kaedestae auttaen.
He istuivat ensin peraessae, sitten Hanna pujahti kajuttaan, tuli sitten
sieltae taas ulos ja istahti vastapaeaetae nuorta, kiiltonappista miestae, sen
hakkailtavaksi--minkae kaiken Kalle voi naehdae ikkunasta, toisten jatkaessa
tarinataan.

--Olisi se jutkaus, puhui taas ukki.... Olisi se koko potkaus! Minae en
naekisi selvaeae paeivaeae enaeae elaemaessaeni, jos auttaisi onni niin, ettae se mies
joutuisi pois taeltae saarelta!--Herra, kuulkaa! Mikae siinae on, ettei taessae
maailmassa milloinkaan tapahdu se, minkae oikein pitaeisi tapahtua? Osaako
herra sen sanoa?

--Enhaen tiedae ... mutta kyllaehaen aina vaeliin tapahtuukin. Ja voihan nytkin
tapahtua. Terve! Toivokaamme, ettae merellae on ja ettae meri antaa ... ettae
joku suuri laiva--niin pian kuin suinkin--tekee haaksirikon ja ajautuu
taenne teidaen rannoillenne.

--Ei nyt sentaeaen aivan haaksirikkoa, sanoi Soederling, koettaen sanoa sen
pilalla ... ei toki haaksirikkoa. Kunhan edes niinkaeaen, ettae esimerkiksi
olisi eksynyt usvassa vaeylaeltae ja saisi opastaa sen oikeaan ja kapteeni
antaisi siitae palkkioksi hyvaen sikarin--olisihan sitae siinaekin.

--Taikka sitten sillae tavalla ... mikae teitae itseaenne eniten miellyttaeae.

Herra hymaehti ja nousi, jokaisen tuvassaolijan seuratessa haentae kasvoilla
kysyvae ilme, huulilla epaemaeaeraeinen hymy. Laskiko haen leikkiae vai
tarkoittiko totta? Sillae oli suupielessae syvae juova, silmaein ympaerys oli
musta ja silmaet olivat tuuheain kulmakarvain varjossa. Oliko se ehkae
pitaenyt heitae pilkkanaan?

--Joko vieras laehtee? Ei suinkaan taehaen ilmaan?

--Eikoehaen ole jo aika laehteae. Ei se taida siitae talttua.

--Kyllae se vain yhae on niinkuin yltymaeaen paein.

--Sisaesaaristossa me kuljemme missae ilmassa tahansa, kun vain naeemme
merkit, ja nehaen me nyt naeemme.

--Se on hieno kulkuneuvo, jonka ei tarvitse ilmoista vaelittaeae....

--Laskee laineilla kuin linnun poika, kokka ilmassa kuin kaula, perae
vedessae kuin raepylaet ... sitae oli hauska naehdae aesken, kun tulitte....

--Mahtanee maksaa semmoinen?

--Kyllaehaen se jotain maksaneekin.

--Useita tuhansia?

--Toista kymmentae kappaleen.

--Se on rahasumma se.

--Onhan se.

Herra heitti hyvaestinsae ja laehti, mahtavana, pitkaenae, leveaenae, uusi
oeljytakki hartioilla--niinkuin joku kummitus, niinkuin toisen maailman
ilmestys pienten kalastajain rinnalla.

Soederling kaeydae kaeaekkyroei haenen jaelessaeaen rantaan.

--Herra konsulin ei pidae ajatella, ettae on totta ja tarkoitettua kaikki,
mitae taessae on puhuttu, ukko ja muut. Ukko puhuu aina poetyae, kun on juonut.

Herra ei sanonut muuta kuin:--Jaa, jaa, hyvaesti sitten vaan, Soederling.--
Haen istui moottoriin, jonka kokka oli ankkurissa, perae maissa, ja melkein
samassa puhalsi pursi liikkeelle kuin raepylaelintu laineilla, kuin
myrskylintu, aave, savuton, purjeeton ja airoton, paiskautuen satamasta
ulapan aallokkoon yhtae aekkiae kuin oli sieltae aesken ilmaantunutkin,
kenenkaeaen osaamatta odottaa vierasta taemmoeisellae ilmalla, kenenkaeaen
tietaemaettae, mitae asiaa sillae oikeastaan oli ollut, mutta joka oli kuin
huumannut heidaet, pannut heidaet puhumaan sisimpaensae ventovieraalle,
tuntemattomalle.

Soederlingin oli yhtaekkiae melkein ilkeae olla. Luulikohan tuo nyt ... mutta
ymmaertaeneehaen herrakin pilan.

Kalle ja ukkikin olivat tulleet tuvasta moottorin laehtoeae katsomaan,
ennaettaemaettae kuin puolitiehen rantaan, kun se jo porhalsi satamasta.

Hanna oli juossut kiikarin tuvan porstuasta ja kirmaissut
kiikarikalliolle.

--Se tervehtii lipullaan! Hyvaesti, hyvaesti! Kalle, joudu pian, muuten et
kohta naee mitaeaen!... Nyt meni herra kajuttaan....

      *       *       *       *       *

Emaentae ja Helga olivat jaeaeneet tupaan. Emaentae istui kaedet helmassa, hetken
aikaa, sitten haen sanoi kuin heraeten:

--Niin! Siinae se nyt meni.

--Ajattele, aeiti, jos se olisi mahdollista ... jos meri auttaisi ... jos
meri antaisi sen, mitae me olomme vailla!

--Ei se anna ... sanoi haen kuin torjuen, elae kuvittelekaan, ei pidae
semmoista uskoa....

--Jos oikein uskoisi?

--Ei sitae osaa semmoista uskoa, huoahti emaentae.

--Minae osaan ... minae koettelen.

--Joko ne nyt taas, humalaiset, nostivat veret sinunkin paeaehaesi. Olet ihan
punainen....

--Olette tekin.

--Mene jaeaehdytteleimaeaen, lapsi raukka.... Hanna, mitae se siellae huitoo
ihan naapurin nenaen edessae!

Soederling ja ukki tulivat takaisin.

--Se sanoi sen moottorinsa maksavan toista kymmentae tuhatta markkaa, sanoi
Soederling. Mutta kyllae se maksaa kaksikymmentaekin tuhatta.

--Mitae lienee sillaekin tuloja vuodessa, joka voi pitaeae semmoisen.

--Niitae on kaupungeissa semmoisiakin, joilla on viisikymmentaekin tuhatta.

--On semmoisiakin, joilla on sata tuhattakin.

--Kuinka voi olla niin rikkaita ihmisiae? Mitenkae voidaan tulla niin
rikkaiksi?

--Ne perivaet monissa polvissa, kaupunkien porvarit.

--Ei ne aina peri. Toisia auttaa onnensa.

--Ehkae ne--loeytaevaet.

--Mitae ne loeytaeisivaet ... ryoestaevaet, rosvoavat, raastavat koeyhiltae ...
sosialistit puhuvat kuin puhuvatkin totta, aerisi ukki, yhtaekkiae aeissaeaen
jostain, poeydaelle jaeaenyttae pulloa tarkastaen.--Jos saisi pelastaa
tuommoisen herran moottorinkaan, niin olisi siinae kaikki, mitae meikaelaeiset
tarvitsisivat. Jos sen kone taellae saeaellae joutuu epaekuntoon, niin siinae se
onkin, airoton ja purjeeton.

--Olkaa nyt vaiti, pappa.

--Sellainen kitupiikki. Ilkesi jaettaeae jaelkeensae tuon tyhjaen pullon, vaikka
oli ruuma toisia taeynnae.

--Oli joutavaa, pappa, ettae puhuitte haenelle sitae kaikkea, mitae puhuitte.
Luulee vielae, mitae luulee.

--Luulkoon.

--Ei sieltae mitaeaen tule ... ei ole tullut eikae tule.

--Vaikkei tulisikaan, hauska sitae on sentaeaen aina kuvitella, sanoi Kalle,
joka oli tullut Hannan kanssa tupaan.

--Kuvitella! puuskahti Hanna. Kuvittelemista, sitae sinae osaat.

Syntyi jurottava hiljaisuus. Innostuksen ja huumauksen sijaan oli yhtaekkiae
tullut kuin ujostus ja pettymys jostakin.

--Pthyi! sylkaeisi ukki. Taisin minae sille poetyae puhua, mitae lienen
puhunutkin. Olisi vielae edes viinaa.... Hohhojaa! Menen maata.

Haen meni kompuroiden ulos ja kuului potkiskelevan jotakin kammarissaan
porstuan takana.

--Mitae se nyt taas siellae?

--Tyhjaeae lekkeriaeaen.

      *       *       *       *       *

Emaentae oli korjannut kupit ja kahvipannun poeydaeltae ja pyyhkinyt sen. Ilta
oli alkanut pimitae. Pienessae tuvassa oli jo melkein haemaerae. Ei naehnyt
ommella eikae paikata verkkoa. Helga jaetti tyoensae ja hiipi ulos, saaden
yskaekohtauksen mennessaeaen. Haenellae oli oma kesaemajansa kalliolla vaehaen
matkaa tuvasta, se vanha, maihin nostettu, meren tuoma kajutta. Istahtaen
sen seinaemaelle, penkille, jonka edessae haenellae oli pienoinen kukkasmaa,
haen naeki Hannan tulevan ja pysaehtyvaen vaehaen matkan paeaehaen, haentae
huomaamatta. Kalle tuli ja jaei seisomaan haenen taakseen. Hanna ei tuulelta
kuullut haenen tuloaan. Helga naeki, ettae Kallella on aikomus salaa tarttua
haentae hartioihin. Silloin Hanna kaeaennaehti, loei alas haenen kaetensae ja laehti
menemaeaen, pysaehtyen kuitenkin kohta, jolloin Kalle taas saavutti haenet.

--Miksi sinae nyt noin, Hanna? Miksi sinae nyt taas olet noin tyly?

--Siksi, ettei taestae nyt kuitenkaan tule mitaeaen! kivahti Hanna. Minae en
tule koskaan tuohon teidaen vanhaan tupaanne, yhteen kaikkien muiden
kanssa. Sen olen sanonut ja siinae minae pysyn ja sen sinae tiedaet. Sinun
uusi tupasi, josta aina puhut, ei ole vielae alullakaan. Ethaen vielae ole
saanut edes tuota ruuhtasikaan valmiiksi, vaikka olet sitae koko kesaen
tuhrinut.

--Kun loppui laudat.

--Mikae loppuu, sen oikea mies hankkii.

Kalle koetti lyoedae leikiksi.

--Elae nyt aina toru. Suusi moekoettaeae niin rumasti. Uskotaan, ettae meri
antaa.

--Meri ei anna teille milloinkaan mitaeaen. Ei sinulle eikae teille
kenellekaeaen. Meri ei anna mitaeaen nahjuksille. Antaapas se Korsulle ja
haenen penikoilleen. Sillae ne ovat semmoisia lokkeja, jotka lentaevaet ja
liikkuvat. Ne ovat liikkeellae missae ilmassa hyvaensae. Mutta te juoksette
rantoja kuin rantasipit, odottaen, ettae laine siihen jonkun raakun
heittaeae. Et sinae taeaellae saa milloinkaan mitaeaen aikaan. Minae menen pian
takaisin kaupunkiin.

--Ethaen, Hanna.

--Menen, ja jos tahdot minut, niin tule mukaan ... siellae on sinullekin
tyoetae.

--Mitae tyoetae siellae olisi?

--Raitiokonduktoeoerin tai sahvoeoerin tai moottorimasinistin tai mitae hyvaensae
.. niillae on hyvaet palkat. Konsulin masinistikin, joka on samalla
sahvoeoeri, saa kaksisataa kuussa ... kyllae minae toimitan.

--Ennen sitten menen taas vaikka merille ja koetan siellae.

--Ja tulet yhtae tyhjaenae takaisin kuin viime kerrallakin.

--Eihaen ollut minun syyni, ettae laiva ajoi karille ja minulta meni kaikki.

--Ajaapas ne siellae karille!

Hanna pyoeraehti ja meni. Kalle jaei alakuloisena seisomaan. Sitten haen astui
muutamia askelia ylemmae kiikarikalliolle, josta voi naehdae meren, ja jaei
siihen seisomaan. Haenen housunsa olivat repeytyneet takaa, haenen
kyynaerpaeaensae olivat rikki.

Helgan tuli haentae niin saeaeli, ettae itku tyrskaehti kurkkuun.... Hanna
jaettaeae haenet, haen jaettaeae haenet varmaan. Kun vielae odottaisi jonkun aikaa.
Kun Hanna vain uskoisi.... Sillae totta kai meren taeytyy antaa Kallelle
takaisin se, minkae se on siltae kerran ottanut. Meri on sen haenelle velkaa.
Kallella olisi jo oma tupansa, jos vain meri ei olisi vienyt haenen
ansioitaan.

Helgan tuli yhtaekkiae niinkuin kaikkien, niinkuin koko maailman onnettomuus
olisi ollut haenen hartioillaan ja niinkuin haenen olisi pitaenyt se poistaa,
saada se poistetuksi millae tavalla tahansa. Haen nousi ja meni majaansa....
Meren taeytyy antaa Kallelle se, minkae se haeneltae otti. Jonkun laivan
taeytyy ajaa maihin, ettae me saamme sen pelastaa, vaikka olkoon vain vaikka
tuommoinen ryssaen moottori tai miinavenhe. Tai vaikka joutuisi edes joku
pieni kansilastikaan mereen, tai vaikka vain hajoaisi joku lautta, ettae
siitae saisi tuvan hirret. Ei niin paljoa kuin toivottiin ... ei niin, ettae
kaikille osansa. Vaan jotain, jonka Kalle saisi pelastaa ja josta saisi
hyvaen ja kunniallisen palkinnon. Eihaen ukki tarvitsisi viinojaan ... ei
isae verkkoihinsa ... ei aeiti lehmaeaensae ... enkae minae ... aina me jollain
lailla niinkuin taehaenkin asti. Ei muuta kuin ettae Kalle saisi ... ettei
Hanna haentae jaettaeisi.... Voi, voi, ettae minaekin olen taeaellae heidaen
rasituksenaan, kun en kuitenkaan voi tehdae parempaa tyoetae ... en jaksa
soutaa, en kulkea kalassa! Meren taeytyy antaa Kallelle....

Ja Helga lankesi polvilleen vuoteensa viereen ja rukoili:

"Jos, hyvae Jumala, tahtosi on, ettae joku laiva ajaa karille, niin anna sen
ajaa karille niin, ettae me voimme sen pelastaa. Minae uskon, ettae annat.
Anna sen tapahtua iankaikkisen armosi ja rakkautesi taehden. Mutta elae
kuitenkaan anna meidaen taehtemme ihmishenkiae mennae hukkaan."




II


Kun miehet aamulla nousivat kahville, naeki Soederlingska heti, ettae ne
olivat nukkuneet yoensae yhtae huonosti kuin haenkin. Olivat happamia ja
velttoja ja haukottelivat aerjaehdellen.

Jotain sanoakseen haen virkkoi:

--Tuuli on hiukan tyyntynyt, ja naeyttaeae siltae, kuin vesikin rupeisi
laskemaan.

Kukaan ei vastannut. Haerpittyaeaen kahvinsa poistui ukki ensin ja laehti
kiikari kainalossaan toikkaroimaan vastatuuleen kiikarikalliolle, josta
haen, vaehaen aikaa taehysteltyaeaen, palasi takaisin, mennen yhae haukotellen ja
syleskellen omaan huoneeseensa toiselle puolen porstuan. Kalle odotti
siksi, kunnes kuuli, ettae ukki oli laskenut kiikarin sen telineelle
porstuan oven pieleen, otti sen siitae ja meni sitten haenkin
kiikarikalliolle. Soederling oli pannut piippunsa ikkunalaudalle ja kun
naeki Kallen palaavan, laehti haen ja meni haentae vastaan, ottaen taas
vuorostaan haen kaukoputken. Kalle tuli sisaeaen ja istahti penkille, tylsaenae
lattiaan tuijottaen, kaedet riippuen polvien vaelissae.

--Ottakaa, tytoet, kahvia ja menkaeae tekin katsomaan, mitae meri antaa, sanoi
emaentae, iva aeaenessaeaen. Ehkae tuo teidaen silmaenne onnella antaisi, koska ei
naey antavan miesten.

Hanna seisoi porstuassa ja suki tukkaansa, tyly ilme paksuilla huulillaan
ja tummilla kasvoillaan. Helga istui jo verkkotelineensae aeaeressae, rinta
onttona, selkae suurena, ja kutoi, posket kalpeina, mutta silmaet hehkuen
tavallista enemmaen. Tuontuostakin haen loi pikaisen silmaeyksen ulos
ikkunasta, mutta vetaeisi yhtae aekkiae paeaensae pois, ikaeaenkuin torjuen sitae
uteliaisuuttaan, ettae sinne katsoi.

--Ei siellae mitaeaen naey. Se on sitten nyt niin itara, ettei ole heittaenyt
laudan paetkaeae maihin. Olisi ne muuten naapuri kai jo aikoja sitten vienyt.
Siellae oli akka taas mahallaan kalliolla. On varmaan valvottu koko yoe,
vuorotellen vahtia pidetty.

--Oletteko tekin ollut jo taehystaemaessae? kysyi Helga.

--Olin jo, kahvin kiehuessa.--Missae lie itse Korsu poikineen, koska heitae
ei ole naekynyt pariin paeivaeaen. Luultavasti makaavat Ulkokarilla
vaeijymaessae. Turhaan silloin taeaeltae kiikaroidaan. Luulisi siellae olevan
yhtae hyvaen meidaenkin miesten olla.... Kuulitteko, tytoet, mitaeaen viime
yoenae?

--En minae ainakaan, sanoi Hanna.

--Minusta oli niinkuin olisin kuullut huutoja ja haetaelaukauksia ja miesten
aeaeniae, vaan ainahan niitae on kuulevinaan. Ukko se luultavasti uneksi ja
paukutti kantapaeillaeaen saenkynsae selkaeaen, kun tuo ei yoeksikaeaen riisu
saappaitaan. Se oli ainakin varma, ettae joku hiipi ladon ohi Kaeaermesaareen
paein. Paeivaellae ne ei toki ilkeae meidaen puolelle, mutta yoellae hiivitaeaen ja
otetaan mitae saadaan. Oli myoeskin niinkuin olisi pyoeritetty tyhjiae
tynnoereitae kalliota pitkin, tai niinkuin niitae olisi heitetty yloes merestae
ja sitten taas vierineet sinne takaisin. Vaikka minae kuinka olisin vetaenyt
peitettae paeaeni yli, niin yhae kuulin samaa. Ettae pitaeaekin semmoista uskoa
ja ajatella ... ettei pidae saada yoellaekaeaen rauhaa. Vakuuttipa itselleen
kuinka tahansa, niin aina sitae sittenkin odottaa.

--Aeiti ... sanoi Helga yhtaekkiae.

--Mitae niin?

--Ei mitaeaen.

--Ehkae sinaekin kuulit?

--En.

--Minae olisin oikein iloinen, jos kerrankin voisin lakata siitae meren
annin ainaisesta odottamisesta.... Hohoo, kuinka kahvi sentaeaen on hyvaeae
aamutuimaan. Mitaes olisi elaemae, jos ei olisi sitae ... jos pitaeisi alkaa
paeivaensae ilman. Taitaa niitae olla niinkin onnettomia.... Olkoon se
viimeinen kerta, kun siitae rikastumisesta taessae tuvassa haaveillaan ja
haastetaan ja huumautaan. Huomenna laehdetaeaen kalaan, sanoipa meri mitae
tahansa. Tottahan monen viikon sama tuuli vihdoinkin ajaa ainakin silakan
maihin. Siitae se kuitenkin on lopulta elaeminen. Jos olisivat meidaen miehet
toisellaisia eivaetkae semmoisia iankaikkisia nahjuksia kuin mitae ovat!

Hanna, joka vihdoinkin oli tullut juomaan kahviaan, turskahti
hyvaeksyvaesti.

--Saa nyt naehdae, mihin taenaeaenkaeaen ryhdytaeaen. Ei mihinkaeaen.

--Aeiti hyvae, elae nyt tora isaeae, kun haen tulee.

--Tuleeko se jo? Ei sinun tarvitse antaa aeidillesi neuvoja.

Soederlingska oli vaehaen aikaa vaiti. Kalle nousi, otti takkinsa ja naekyi
menevaen rantaan. Soederlingskakin teki laehtoeae, mutta pysaehtyi vielae
puheihinsa, pusertaen pannuaan.

--Mokomakin moottoriherra, senkin konsulentti. Uskotellaan ja luulotellaan
ja sitten varmaankin takanapaein nauretaan. Haevytoen laski tuohon pennin
paeaelle puhtaaksi rahaksi, minkae meri muka voisi tuoda, niinkuin olisi
rahat omasta lompakostaan poeytaeaen paiskannut. Lennettiin siihen kuin
kaerpaeset sokerisylkeen ... mahtoi nauraa partaansa. Herrat aina nauravat
meille takanapaein. Saattaa parhaallaan kertoa kaupungissa, ettae siellae
Saukkosaaressa nyt odotetaan tuhansia maihin tulevaksi ja ostetaan saaret
ja muut. Se vain puuttuisi, ettae naapuri saisi tietaeae, mitae taeaellae
puhuttiin.

--Mistae se sen saisi tietaeae.

--Ole varma, ettae se ensi kerran kaeydessaeaen hakee kaesiinsae konsulin rengin
ja urkkii siltae kaikki. Sinae haastelit, Hanna, sen kanssa ... minkaelainen
mies se oli?

--Semmoinen hauska nuori mies.

--Raekaettelitte minusta liikaa ... ei minusta sovi toisen morsiamen
raekaetellae jokaisen nuoren miehen kanssa. Minusta tuntui, ettae Kalle kaevi
siitae surulliseksi.

--Milloinka se Kalle sitten on muuta kuin surullinen?

--Ei minua vaehaeaekaeaen ihmetyttaeisi, jos Korsun akka pianaikaa tulisi ja
kysyisi: "No, joko on tullut ne kymmenen tuhatta?" Ei olisi ihme, jos se
tulisi siitae asian alkaen pistelemaeaen. Vaan tulkoon, saa sanan sanasta.
No, siinae tulee pappa laahustaen vuorta alas. Saa haenkin odottaa
verkkorihmojaan minkae minaekin laepi vuoden lypsaevaeae lehmaeaeni.

--Aeiti, lupaa, ettet sano isaelle mitaeaen ... minun on niin paha olla, kun
sinae sille riitelet.

--En sano, en sano, otan rainnan ja menen lypsaemaeaen.

Ei haen kuitenkaan malttanut, kun Soederling samassa tuli.

--Minkaetaehden sinae jo nyt tulit pois? Olisit vielae vaehaen tuijottanut, niin
ehkae olisi tullut, mitae odotat.

--En minae mitaeaen odottanut ... muuten vain katselin.

--Ethaen sinae ... muuten vain merta ihailit ... menisit vielae vaehaeksi
aikaa. Oliko Korsun akka vielae siellae kalliolla mahallaan?

--En katsonut.

Emaentae meni, mutta kaeaentyi vielae ovessa:

--Mihin ne on meidaen reippaat taenae paeivaenae aikoneet kouransa iskeae?

--Onko sinulla siinae vielae tippa kahvia pannussa?

--Liehaen tuota, ja jos ei ole, niin keitetaeaen uusi pannu, keitetaeaen uusi--
sittenpaehaen jaksetaan raataa ... kahvi se on poikaa antamaan voimaa.

--Anna minae kaadan, ehaetti Helga vaeliin.

--Multaisitte nyt viimeinkin edes sen perunamaan Kallen kanssa.

Silloin Helga huudahti:

--Kalle soutaa ulos merelle!

--Onko se nyt sillae paeaellae taas? Enhaen minae sillae mitaeaen tarkoittanut.
Luulikohan se nyt todella, ettae minae tahdoin sitae laehtemaeaen Ulkokarille
taessae ilmassa? Mitae se nyt enaeae hyoedyttaeae! On siellae otettu, jos on mitae
tullut. Aina taeaellae tehdaeaen asiat jotenkuten nurin.... Vie sahrat
pellolle, niin minae sitten tulen kanssasi niiden kurkeen--jos ne on
kunnossa.

--Kunnossa niiden pitaeisi olla.

Mutta kai Soederling ei kuitenkaan ollut siitae aivan varma, koska kurkotti
naulalaatikon hyllyltae, ennenkuin meni.

--Ota narua samalla! huusi emaentae jaelkeen--ei se naulaamalla pysy--jo se
oli kevaeaellae poikki.

--Onko sinulla narua jossain?

--Tuossahan tuota riippuu naulassa nokkasi alla.

Soederling otti narun ja meni. Haenen mentyaeaen kysyi emaentae Hannalta:

--Oliko teidaen vaelillaenne mitaeaen, koska se meni niin sanan puhumatta?

--Ei minun tietaeaekseni, sanoi Hanna.

--Minusta vaehaen siltae naeytti.

--Tarvitsetteko muuripataa?

--Mitae sinae sillae?

--Pesisin vaatteeni.

--Onko totta, mitae olit sanonut, ettae aiot laehteae?

--Kenelle minae sen olen sanonut?

--Helga sanoi kuulleensa, ettae olit uhannut.

--Vaikka laehtisinkin--vaan saatan kai minae pestae vaatteeni, vaikken
laehtisikaeaen. Vai onko teillae minulle jotain muuta?

--Eihaen toki, pese vaan pestaevaesi.

--Minulla on kyllae omat kokoamani puut.

--Hyvae on.

Hanna meni.

--Siitae tulee tuosta aeksy miniae, jos tullakseen, tuhkasi Soederlingska
haenen jaelkeensae.--Senkin letukka. Ei olisi isoa vahinkoa, vaikka
menisikin. Ei siitae kuitenkaan olisi pitkaen paeaelle kalamiehen akaksi,
herraspiiasta.

      *       *       *       *       *

Niin ne taas menivaet--Helgan suruksi--kukin taholleen, aertyisinae ja
pahatuulisina heti aamusta alkaen, mitkae murjottaakseen omissaan niinkuin
Kalle ja Hanna, mitkae aeykkaeaekseen ja riidellaekseen niinkuin aeiti ja isae
pianaikaa perunamaallaan, heille kaikista ikaevimmaessae tyoessaeaen. Kun se
taas alkaa taellae tavalla, niin sitae kestaeae yhden itaetuulen ajan.

Helga yksin jaei tupaan pistaemaeaen verkkoaan, poskessa hehkuva taeplae ja
kuumeinen silmae kyyneltae keittaeen. Kaepy keikkui laihoissa, hermostuneissa
sormissa, kurahtaen silmukan laepi ja vetaeisten siihen rasahtavan solmun.
Rinnasta tuli tuontuostakin, yhtae saeaennoellisesti kuin hengitys, kuivahko,
kiireinen yskaeisy, ikaeaenkuin paeten jotain ja jotain edellaeaen ajaen.

Haenelle oli yhtaekkiae selvinnyt: tein vaeaerin, kun rukoilin jumalalta sitae,
mitae rukoilin. Juuri sentaehden taemae myrsky ei antanut mitaeaen, ettae
rukoilin. Jumalalta ei saa semmoista rukoilla. Jumala ei anna mitaeaen
niille, jotka kadehtivat toisiaan ja toivovat toisten vahinkoa. Semmoiseen
tarkoitukseen jumala ei anna. On suuri synti haeneltae sitae pyytaeae.
Jumalalta taeytyy ensin rukoilla sitae, ettae haen antaisi meille toisen ja
paremman sydaemen. Ehkae ei auta, rukoilipa miten hyvaensae, kun on semmoinen
viha naapurien vaelillae kuin meidaen. Pitaeisikoe rukoilla vihamiestensaekin
puolesta? Niinkoe, ettae antaisit, hyvae Jumala, meren tuoda Korsullekin
samalla kuin meillekin? Kun paeaesisi pian kirkkoon ja saisi puhua
opettajattarelle....

      *       *       *       *       *

Aeiti tuli lypsyltae, rainta maitoa taeynnae, vaahto kuohuen yli reunojen,
yhtaekkiae ihan toisella tuulella kuin aesken. Haen liikahteli vielae
kulmikkaasti ja aeaeni pysyttelihe karuna, mutta silmaen pohja hymaehteli ja
kasvojen rypyt olivat laukeamaisillaan kiristyksestaeaen.

--On se siunattu asia, ettae tuo lehmae edes jotain antaa. Ne ovat ne
ruohot ja kaislat, jotka raemmin Kaeaermesaaren suosta. Kun saisi siihen
laskuojan poratuksi, niin elaeisi taellae saarella kaksi lehmaeae ilman
konsulin rehurahojakin. Sadalla markalla sen saisi. Sen minae saeaestaen vielae
vaikka kahvirahoista.... Se on sitten vasta lystikaes lehmae, tuo Tepla.
Katsoo maurottaa, niinkuin olisi hyvillaeaen, ettae saa antaa ja ettae on mitae
antaa. Ollappa meri semmoinen kuin meidaen Tepla....

Ja puuhatessaan siinae maitonsa kanssa, ensin sitae pyttyyn siiviloeidessaeaen
ja sitten pyttyae hyllylle asettaessaan ja peitellessaeaen, puheli emaentae
yhae:

--Taeae on paksua kuin kerma.... Elaekae sinae, Helga, sitae sure, ettae minae
vaelistae riitelen. Taeytyyhaen minun, eihaen taessae paeaestaeisi mihinkaeaen, jos en
minae hiukan kiinnittaeisi purjenuoria. Heidaen kokkapurjeensa aina lepattaa.
Olisi varmaan nytkin jaeaenyt sahrain aisa korjaamatta ja peruna
multaamatta.... Ei se Hanna sitae heitae, sillae mistaepaehaen saisi
paremmankaan. Antaa vain peitota vaatteitaan paeivaen, siitaepaehaen itsekin
pehmiaeae.... Eikoes ala ilma jo hiljetae. Ennen puoltapaeivaeae on ehkae siivo
saeae ja yoeksi paeaestaeaen kalaan. Huomenna on ehkae tynnoeri silakoita suolassa.
Paeaeasia on, ettae ollaan tyytyvaeisiae.

--Kunpa voitaisiin....

--On yksi asia, jota kun muistan, kohta tulen hyvaelle paeaelle, olipa
maailma kuinka musta tahansa, niinkuin se vaelistae on. Meillae ei ole koko
taessae talossa ei niin mitaeaen vaeaeraellae tavalla hankittua tavaraa eikae
ainoatakaan luvattomasti pidaetettyae esinettae eikae kalua. Kaikki, mikae on
merestae joskus milloin saatu, on aina rehellisesti ilmoitettu tulliin,
niinkuin laki vaatii. Tullipaeaellysmies sanoo aina: "Ei nyt toki
tuonvertaisen taehden tarvitse tulla." Niinkuin silloinkin, kun tuli se
tyhjae viinitynnoeri, jos muistat, joka nyt on laehteen puitteena. "Vaehaen tai
paljon", sanoin minae tulliherralle, "mutta se on meille omantunnon asia".
Mikae on oikein, se on oikein.... En kertaakaan ole punninnut vaeaerin
kalarannassa, vaikka rouvat olisivat olleet kuinka kauvan tahansa
katsomatta. Ei koko taellae rannalla ole kuin yksi ainoa akka, joka ei pane
huonompaa tavaraa astian pohjaan ja parempaa paeaelle: Minae panen aina
huonommat eri astioihin ja paremmat niinikaeaen eri astioihin.. Kerran sanoi
asessorska minulle markkinarannassa: "Jos vaan kaikki lienee sitae, miltae
naeyttaeae."--"Tahtooko asessorska, ettae kumoan nelikon tuohon?" minae
sanoin.--"Sitae ei Soederlingskan tarvitse tehdae, minaehaen vain laskin
leikkiae. Kyllaehaen kaikki tietaevaet, ettae Soederlingska ei koskaan petae."
Siinae istui Korsun akka viereisessae venheessae ja kuuli kaikki, vaikkei
ollut kuulevinaan. Sillae kyllae se on niin, ettei maailmassa sittenkaeaen ole
sen suurempaa onnea kuin ettae tietaeae olevansa rehellinen. Mitae olisi raha,
rikkaus, valta ja kunnia, jos ei olisi rehellisyyttae! En ymmaerrae, kuinka
voisi elaeae sellaisessa ainaisessa ilmitulemisen pelossa kuin missae
Korsujenkin varmaan taeytyy alinomaa elaeae.

--Osannevatko nuo raukat edes pelaetae.

--Olenko minae milloinkaan kertonut sinulle, mitae pastori sanoi meistae
kerran?

Helga tiesi, mitae oli tulossa, mutta antoi mielellaeaen haenen kertoa.

--"Ne ovat taemaen saariston aatelia naemae Soederlingit. Ne ovat sitae vanhaa
pohjaa. Soederlingit ovat melkein ainoat rehelliset ihmiset koko
saaristossa. Heistae ei ole koskaan kuultu, ettae olisivat varastaneet,
anastaneet tai edes puhuneet valetta. Ja eikoe ole omituinen kohtalon iva,
ettae juuri heillae pitaeae olla naapurinaan saariston suurin ryoevaeri?"
Kenellekaes se olikaan sen sanonut?

--Opettajattarelle....

--Jaa, niin ... sinaehaen sen kerroitkin....

Soederling pisti paeaensae ovesta:

--Nyt on aura perunamaalla!

--Hyvae on, minae tulen!--Helga, elae nyt jaeae koko paeivaeksi siihen yksille
sijoillesi. Vaikka menisit Kaeaermesaaren lahteen katsomaan, onko sinne
noussut tuulella saeyneitae tai lahnoja.

Soederlingska laehti reippaasti ulos ja huilahutti mennessaeaen tyytyvaeisen
virrenvaerssyn.

Hetken kuluttua, kun oli paeaessyt silmukkarivin paeaehaen, tyoensi Helga
telineensae syrjaeaen ja laehti haenkin ulos.




III


Tuuli oli ilmeisesti tyyntymaessae ja taivas ohenemassa. Ennenkuin Helga oli
ehtinyt verkko- ja kala-aittain kohdalle, vaelaehti paeivae pilven raosta.
Haenelle tuli tarve tuntea sen laemmintae ja samalla saada tuulensuojaa. Haen
tiesi, mistae sen loeytaeisi. Ulko- ja sisaesataman vaelisen kannaksen poikki,
jossa oli vain ruuhen paeaestaevae kapea vaeylae satamasta toiseen, haen meni,
kiveltae kivelle astuen, kotisaaresta toiseen saareen.

Se oli suurehko, korkea maa, ulkomeren puolelta jyrkkae ja mantereen
puolelta loiva ja sileaekallioinen. Keskusta oli kuin kumottu
jaettilaeiskuppi, jonka reunat sitae siihen pilvistae paiskattaessa olivat
murskautuneet sen ympaerille sokkeloiseksi raunioksi. Saari oli siltae
kohdalta taeynnae kuiluja ja rotkoja. Haljenneiden paasien vaelissae kasvoi
toisin paikoin metsaeae, toisin paikoin kanervan- ja marjanvarsikkoa; siellae
ei, kuilukaeytaevissae, tuntunut mikaeaen tuuli eikae sinne kuulunut meren
kohina kovimmallakaan myrskyllae.

Se oli ollut taemae Helgalle haenen laesnae ollessaan yllaetysten ja kaikkien
kummien maa. Aina haen sinne marjoja etsiessaeaen hetkeksi eksyi, ennenkuin
sitten taas loeysi tien, joka halkeama halkeamalta, paasi paadelta
pujottelihe ja kohosi saaren ylimmaelle laelle, sen tasaiselle
kupukannelle, joka paikoin kasvoi kanervaa ja maan tasalla matelevaa
kuusikkoa, toisin paikoin oli sileaeae kuin hiottu kivi. Ylinnae oli sammalta
paisuva suopyoerylae, jonka keskessae kasvoi yksi ainoa leppae, latva pyoereae
kuin petaejaen, rungossa telkaen pesae.

Tuuli vielae ja leppae ravisteli paeaetaeaen tyytymaettoemaesti ja kuin torjuvasti.
Oli taeysi paiste, ja meri liekehti vaahtopaeinae vedenalaisten karien ylitse
ja vedenpaeaellisten ympaeri. Hattara tuli auringon eteen ja pyyhkaeisi
varjonsa ensin omaan pihaan, jossa isae ja aeiti astelivat vakoaan selaet
koeyryssae ja Hannan pesupadan alta tuprusi vihaisten vihuripaeiden tempoma
savu--ja siitae Korsun puolelle, jossa ei naekynyt muuta kuin heidaen tupansa
harja ja ullakon ikkuna kallion takaa, kuin lakkaamatta vaanien, mitae
Soederlingin puolella tapahtui.

Helga haki tuulensuojaa ja loeysi sen tietystae paikasta. Vaehaen alempana
kallioseinaein kulmauksessa oli tasainen permanto kuin pieni linnan piha,
kolmelta puolen suljettu, yhdeltae avoin idaen aurinkoon, laemmin ja tyven.
Aivan sen alla oli lahti kuin umpilampi, jonka vain kaitainen,
kohtisuorana kohoavien kallioiden vaelitse kulkeva salmi yhdisti mereen.

Siitae aukeni yhtaeaeltae eteen koko itaeinen ulappa ja haeaemoeitti kaukaa
Hylekarin majakka, toisaalta sisaesaaristo ja mantereen metsaeinen
piikkiharja.

Siinae oli ollut yksinaeisen, toverittoman tyttoelapsen monivuotinen
leikkipaikka. Yhae vielaekin naekyi siinae kivistae rakennettuja tarhoja,
tarhojen sisaessae taloja ja kirkkoja ja niiden ulkopuolella laitumelle
pantuja lehmiae ja lampaita, kaikkein hienoimpia kiviae, erimuotoisia,
erivaerisiae, punaisia, sinisiae, valkeita, ruskeita, rannoilta poimituita ja
hameen helmassa taenne kannetuita.

Siinae haeaerivaelle ja hyraehtelevaelle oli kesae tyyninae paeivinaeaen antanut
kaikki ilonsa, kun kotona tuli ikaevae; siinae seisoskelevalle ja avosilmin
uneksivalle oli meri naeyttaenyt kaikki ihmeensae: kaukana paistavat purjeet,
karien ympaerillae haastelevat haahkaparvet, ulapoilla itkevaet hylkeet ja
ilmassa nauravat lokit, totensa ja valheensa--laivan, joka, milloin haen
vain sitae oikein hartaasti halusi, ilmaantui auringon tietae, taeysin
purjein, tyynellaekin kokka vaahdoten, sitae suurempana kuta kauvempana,
sitae pienempaenae kuta laehempaenae ... milloin haihtuen ilmaan kuin usvapallo,
milloin pienen kalavenheen kokoisena, mutta katettuna ja kannellisena kuin
suuri laiva kolmine mastoineen ja raakapuineen saapuen aivan saaren alle,
salmen suuhun, mutta siihen aina kadoten. Sinne sitae vastaan juosten ei
tyttoe siellae siitae koskaan naehnyt jaelkeaekaeaen, ei vedenviriaekaeaen. Mutta se
oli ollut siinae, "enkelien laiva", jolla he tulivat maihin kahvia
keittaemaeaen. Haen oli kuullut soittoa ja niinkuin toisten lasten heleitae
aeaeniae. Monet kerrat, melkein milloin tahansa haen itse niin tahtoi, sai haen
sen tulemaan. Ja toisin kerroin taehaen tullessaan oli haen taas naehnyt sen
menevaen, pakenevan salmen suusta ulapalle, kallellaan kuin myrskyssae,
purjeet melkein vettae viistaeen, niinkuin pelaestynyt lintu, suureten kuta
kauvemmaksi tuli auringon alle. Sentaehden haen taeaellae liikkui hiljaa,
koetti yllaettaeae sen hiipimaellae, paeaestae kiven suojasta sitae laeheltae
katsomaan. Mutta aina se oli lahden suusta menossa ulapalle.

Oli jo kauvan siitae kuin se oli lakannut tulemasta ja menemaestae, mutta
aina sittenkin, yhae vielaekin, tuli Helga siihen varpaillaan hiipien. Sillae
lahdessa oli melkein aina vesilintupoikue tai nousi siihen saeyne ja lahna
suurissa parvissa, jotka oli helppo pyydystaeae sulkemalla salmen suu.

Luultavasti oli siinae lahnaparvi nytkin, koska vesi oli sekaisin. Mutta
ennenkuin laehti ottamaan siitae tarkempaa selkoa, istahti haen auringon
laemmittaemaelle kalliolle, nojasi selkaensae kiviseinaeaen, joka oli sekin
laemmin kuin tuvan uunin kylki, ja antoi auringon hivellae ja hyvaeillae
jaeseniaeaen, joilla muuten melkein aina oli kylmae.

Oli niin suloista samalla ajatella, ettae aeiti taas oli hyvaellae tuulella.




IV


Soederling ja Soederlingska astuivat yhae vakoaan, toinen vetaeen, toinen
tyoentaeen. Molempia heitae jo uuvutti ja olisi tehnyt mieli huoata, mutta
kun toinen ei sitae esittaenyt, niin ei toinenkaan.

Aeijae oli kompuroinut huoneestaan tuvan nurkalle eikae naeyttaenyt tietaevaen,
mihin ryhtyisi. Haen seisoi kaedet taskussa, polvet koukussa, selkae koeyryssae
ja naama happamena, ja oli juuri tirskahuttanut kaikkein halveksivimman
sylkaeisynsae kaikkein halveksivimmilta huulilta, kun naeki Helgan viittovan
leppaekalliolta.

--Mitae se tyttoe siellae huitoo?

Samassa naeki sen Soederlingskakin ja painalti auran kaeren multaan, niin
ettae vetaejae oli lentaeae selaelleen.

--Mitae Helga siellae huitoo? Onko se naehnyt meressae jotain?--Jo naehdaeaen!--
Tullaan! Tullaan!--Lakkaahan jo!

Haen teki kaedellaeaen kieltaevaen liikkeen, viitaten kiukkuisesti Korsuun paein.
Helga naeytti ymmaertaevaen, koska samassa katosi.

--Se on varmaan naehnyt meressae jotain. Miksei se tule itse sanomaan?
Tarvitseeko koko maailman saada tietaeae, jos siellae nyt onkin joku
laudanpaetkae. Aina se on niin malttamaton.

--Luultavasti siellae on lahnoja Kalliolahdessa, sanoi Soederling.

--Mene ja ota riimuverkot aitasta.--Hanna, mitae sinae juokset?--Onko se
hullu?

Mutta Hanna, joka haenkin oli naehnyt Helgan, meni jo taeyttae karkua
kannaksella, hameet polvissa hulmuten.

Muut olivat, verkot selaessaeaen, ehtineet juuri Kaeaermesaaren kannaksen yli,
kun Hanna jo juoksi heitae vastaan Kalliolahdesta paein, posket hehkuen,
silmaet palaen.

--Siellae on meren saalista ... meren saalista!

--Mitae saalista ... missae?

--Kalliolahdessa ... Helga naeki ... minae naein....

--Mitae te naeitte ... missae Helga on?

Ne koettivat olla tyyniae ja vaelinpitaemaettoemiae, isae, aeiti ja ukki, mutta
vapisivat jokainen, niin etteivaet polvet tahtoneet pitaeae.

--Helga on tuossa....

Helga kyyhoetti kiven kupeella, raskaasti hengittaeen ja sylkien verta,
mutta samalla hymyillen, saamatta sanaa suustaan, viitaten kiihkeaesti
lahteen paein.

--Mutta sanokaahan toki, mitae siellae on?

--En minae tiedae, huohotti Hanna.

--Vaan tottahan naeit?

--Joitain mustia ... maettaeitae ... suuria kuin pakkilaatikoita ... koko
lahti on niitae taeynnae.

Hanna pyoeraehti ja karkasi takaisin sinne, mistae oli tullut. Verkot
romahtivat kallioon, ja vanhat riensivaet rantaa pitkin, eukko eilimaeisenae.
Siinae oli ensin sileaeae kalliota, sitten piti kiertaeae maerkae paikka, sitten
taas juosta tasaista rantaa, kiivetae kallion kielekkeen yli, ja siinae oli
sitten Kalliolahti, yhdeltae puolelta jyrkkaerantainen, muilta loivempi.
Ukki suurine saappaineen jaei jaelkeen, lipesi pari kertaa, kaatui ja saapui
viimein kiroillen ja ronkkoaan pidellen lahden pohjaan, jossa muut
seisoivat sanattomina, huohottaen hekin juoksustaan.

Heidaen edessaeaen oli lahden pohjaan ajautuneita neliskulmaisia esineitae,
vieri vieressaeaen kiinni, joitain, joista he ensi naekemaellae eivaet voineet
sanoa, mitae ne olivat. Niiden ympaerillae oli karkeaa saekkikangasta ja ne
olivat kiedotut rautavanteihin.

--Mitae ihmeitae ne ovat nuo? Turvepehkupaaleja ne eivaet ole, mutta joitain
paaleja ne ovat.

--Kiskaistaan maihin muuan ja katsotaan.

--Naeen minae katsomattakin, sanoi ukki, jo nuorestakin minae naeen, ettae ne
ovat pumpulipaaleja....

Kiskaistiin kuitenkin yksi miehissae maihin. Soederling ratkoi veitsellae
kangasta ja sai sieltae pian esiin kuivaa, pilaantumatonta pumpulia.

--Kauvan ne eivaet ole vedessae uineet.

--Ovat luultavasti jotain kansilastia.

--Mitae luulet tuon painavan?

Paalia kohotettiin ja sen paino arvioitiin noin sadaksi kiloksi.

--Paljonko edestae luulette olevan tavaraa tuommoisessa?

--Mitae maksanee kilo pumpulia?

--Koivistolainen kertoi kerran loeytaeneensae pumpulipaalin ja saaneensa
loeytaejaeisiae viisikymmentae markkaa, kolmanneksen sen hinnasta.

--Tuommoinen olisi siis sadanviidenkymmenen arvoinen?

--Kuinka monta niitae siinae on?

Kaikki laskivat, osoitellen sormillaan kutakin paalia erikseen, ja saivat
kahdeksantoista.

--Tuolla on vielae kaksi ja salmen suussa tulee kolmas.

--Niitae on siis jo nyt ainakin kaksikymmentaeyksi.

--Se tekee siis noin kolmetuhatta markkaa! huudahti Hanna.

--Ja meressae voi olla vielae kuinka paljon tahansa.

--Se on tietysti vain pieni osa, joka on osunut salmen suusta sisaeaen.

--Vaan kuinka ne ollenkaan ovat siitae osuneet?

--Se on ikuinen ihme!

--Se on niinkuin isae jumala itse olisi ne taenne ohjannut ... ajanut kuin
lampaat karsinaan.

--Niin onkin ... minae tiedaen, ettae niin onkin! kuiskasi Helga, joka oli
tullut jaelestae, kaettaeaen heikosti huiskuttaen, saaden tuskin aeaentae.

--Tulivathan ne halotkin silloin ... viisi syltae yhtenae yoenae.

--Silloin oli sama tuuli kuin nytkin.

Oli pian valmiina selitys siihen, miten ihme oli tapahtunut. Tavara oli
naehtaevaesti joutunut mereen niin, ettae aalto yhdellae pyyhkaeisyllae oli
heittaenyt kansilastin laidan yli ja meri sitten ajanut niitae edellaeaen kuin
lampaita karsinaan. Koska ne eivaet olleet tarttuneet Ulkokareille, mihin
tavallisesti kaikki meren tuoma tarttuu, niin ne olivat kulkeneet sen
kaeren ohi itaepuolitse. Sieltae taenne ajautuessaan oli niiden taeytynyt
hajaantua, mutta kun ne kohtasivat taemaen Kaeaermesaaren, oli tuuli, joka
puhalsi viistoon rantaa vastaan, hiljalleen sujuttanut niitae salmen
suuhun, josta eivaet paeaesseet ohi, koska siitae pisti pieni niemen sarvi
mereen. Se oli kuin otsaverkko, joka kaeaensi ne salmeen kuin rysaen nieluun.

Taemae oli ukin arvelu.

Helga hymaehti itsekseen. Haen tiesi, kuinka ne olivat tulleet--omia teitaeaen
.. suoraan siihen, missae olivat ... kolme tuhatta ... kolme tuhatta
markkaa ... kuin taivaan tietae!

--Tulivatpahan miten tahansa ... ne ovat nyt nostettavat heti maihin,
sanoi emaentae melkein haetaeillen.

--Olisi se Kallekin saanut olla apuna, sanoi Soederling.

--Saadaan naemae ilman haentaekin. Ei vitkastella nyt. Antaa Kallen olla
siellae, missae on... niitae voi olla meressae vielae kuinka paljon tahansa.

Helga hymaehti taas. Haen tiesi, ettei meressae ollut taemaen enempaeae.

--Ei vitkastella nyt!

--Eihaen ne nyt siitae mihin mene.

--Vaikkeivaet ... mutta ei vitkastella nyt. Soederlingska oli melkein
hengaestynyt jo ennen kuin ryhtyi tyoehoen.

--Kaeytaeisiin ensin aamiaisella.

--Kaeykaeae ... kaeykaeae ... minae jaeaen ... kaeykaeae ja pankaa tupakka ja maatkaa
ruokalepo... saan minae naemae Hannan kanssa yksinkin maihin! Hanna, juokse
puoshaka pihasta. Elaekae vie verkkoja mennessaesi sieltae ... anna naapurin
jaeaedae siihen luuloon, ettae taeaellae ollaan kalassa.

Haen ryhtyi heti kiskomaan saalista maihin, ja muiden taeytyi seurata
mukana. Paalit vedettiin ensin kaikki luisulle rannalle ja kiskottiin ja
kannettiin siitae ylemmae kahden kallion vaeliin, jossa niitae ei voinut naehdae
maalta eikae mereltae.... Sitten ne katettiin sammalella ja kanervan
varsilla.

--Taeytyy siinae olla tarkka vainu sillae, joka ne siitae loeytaeae.

--Miksi ne ovat noin piilotettavat? kysyi Hanna.

--Siksi vaan, vastasi emaentae.

      *       *       *       *       *

Oli tuskin joudettu sanaa vaihtamaan puskiessa ja puuhatessa. Syoemaettae ja
juomatta oli paeivae mennyt. Oli jo melkein pimeae, ennenkuin paeaestiin pois.
Oli tyyntynyt ja sataa tuhutti. Helga oli mennyt ennen muita keittaemaeaen
kahvia ja laittamaan ruokaa.

--Taeaellae on jo Kallekin! huusi haen tulijoille oveen.

Kalle istui aeaeneti poeydaen paeaessae ikkunan alla, maerkaenae ja vaesyneen
naekoeisenae.

Nyt Soederlingska ei enaeae saanut riemuaan pidaetetyksi.

--Meillae on kolme tuhatta! Mitaes sinulla on, poika?

--Mitae lie tuossa, sanoi Kalle nostaen maeraen esineen vierestaeaen penkiltae
poeydaelle.

--Mikae se on? Mitae siinae on?

--Katsokaa.

Sen sanottuaan haen nousi ja meni ulos.

--Mitae siinae on? Mikae kaeaeroe se on? Tehkaeae tulta, ettae naekee!

Kaeaeroe, jonka Kalle oli jaettaenyt poeydaelle, oli nahkainen torvikotelo. Sen
sisaessae oli toinen kotelo vahakankaasta, josta ilmaantui tukku papereita,
niinkuin laivan papereita. Niitae avattaessa patosi poeydaelle setelitukku.

--Taessae ... taessaehaen on rahaa.... Se on ... se on loeytaenyt rahaa.

Hanna syoeksyi ulos Kallen jaelkeen. Kalle seisoi kalliolla, paein sateeseen.

--Kalle, sinae olet loeytaenyt rahaa! Tiedaetkoe sinae, ettae sinae olet loeytaenyt
rahaa?

--Tiedaen.

--Kalle!

Hanna tahtoi kaeydae haentae kaulaan, mutta Kalle tyoensi haenet pois ja laehti
menemaeaen.

--Mikae sinun on?

--Ei mikaeaen.

--Tule tupaan!--mutta Kalle vetaeytyi vaeltellen yhae edemmae. Hanna riensi
takaisin sisaeaen.

--Taessaehaen on tuhansia! huusi emaentae--kuinka monta tuhatta lieneekaeaen!--
Haen koetti turhaan laskea rahoja.--Lue sinae, Hanna! Minkae maan rahaa se
on?

--Tien gulden, luki Hanna setelistae. Naeissae on sama kymmenen numero ...
ei, toisissa on viiden.

--Paljonko se on meidaen rahassa?

--Elaehaen, montako niitae on?

--On naeitae ainakin sata.

--Paljoko se on meidaen rahassa?--Kalle sen kyllae tietaeae. Minne se meni?
Saahan nyt sisaeaen se poika. Miksi se ei tule?

--En tiedae, mitae oikkuillee.

Mutta samassa Kalle tuli, istahtaen ynseaesti saenkyynsae oven suuhun.

--Minkae maan rahoja ne ovat naemae?

--Hollannin guldeneja, jurahti Kalle.

--Paljonko on taemmoeinen kymmenen guldenia meidaen rahassa?

--Lienee se ainakin kaksikymmentae.

--Kaksikymmentae ja sata! Silloin meillae on, Kalle, kaksituhatta markkaa.

--Ei meillae ole vielae mitaeaen, sanoi Kalle.

--Loeytoekalu on sen, joka on sen loeytaenyt.

--Tottahan!

--Vasta sitten, kun omistajaa ei ole ilmaantunut.

--Ne makaavat meren pohjassa! remahti Hanna.

--Hiljaa, tyttoe, elae huuda! Pankaa ovi kiinni! Vedae, Helga, uutimet
ikkunan eteen.

Katseita kulki ristiin, toisesta toiseen. Ei kukaan oikein tiennyt, mitae
toinen ajatteli. Helga veti uutimet ikkunan eteen. Soederlingska koetti
sitoa seteleitae yhteen pinkkaan, mutta haenen kaetensae vapisivat niin, ettae
haen tuskin sai sen tehdyksi. Soederling pyoeraehteli ja tepasteli niinkuin
haetaeissaeaen jostain. Ukko istui poeydaen kulmalla kasvot kiinteinae niinkuin
hammasta purren, huulet samalla aukeillen, silmaet aelyttoeminae ja tuijotti
rahoihin, saamatta sanaa suustaan. Hanna vaeijyi Kallea, Helga keitti
kahvia, kasvoilla voitonriemuinen, melkein hurmaantunut ilme.

--Ulkokariltako sinae ne loeysit? kysyi Soederling.

--Sieltae.

--Oliko se ajautunut maihin?

Kalle ei vastannut.

--Oliko naapuri siellae? kysyi Soederlingska, osaamatta muuta.

--Ei.

--Et naehnyt siellae pumpulipaaleja?

--En.

--Voi, hyvae jumala, onko nyt milloinkaan kuultu, ettae meri antaa puhdasta
rahaakin! Minne minae naemae nyt panen?

--Anna Kallelle, nehaen ovat Kallen.

--Aeiti panee vain ne omaan talteensa.

--Samahan se on ... yhteistaehaen meille on kaikki, naemae ja paalit myoes....

Haenen kasvonsa repeilivaet, haen tempasi esiliinansa silmilleen ja pillahti
itkuun.

--Mitae siinae on itkemistae! aeraehti ukki. Mutta haenenkin kasvojaan repi ja
leuka jaerisi.

--Semmoinen summa rahaa, jolla saattaa saada mitae tahansa ...
kuolinpaeivaeaensae saakka....

Soederlingska samassa tointui, kahmasi rahat ja lennaetti ne suinpaein
kaappiin ja paiskasi oven kiinni.

--Elae pane niitae sinne ... pistae ne takaisin koteloon ... pane ne
kirstuun!...

--Niinpae niin ... kirstuun ... Kuinka paljon pitaeae antaa pois, jos
omistaja ilmaantuu?

--Loeytaejae saa silloin vain kolmanneksen, jos sitaekaeaen.

--Vaan jos omistajaa ei ilmaannu?

--Silloin saa kruunu haenen osansa.

--Pitaekaeae suunne siinae! karjaisi ukki. Ei penniaekaeaen pois! Mikae on
loeydetty, se pidetaeaen! Sekae rahat ettae paalit. Lyhentaemaettae!

--Niin minustakin! sanoi Soederlingska.

--Vaan pitaeneehaen toki ilmoittaa tulliin! Eikoe? sanoi Soederling.

--Ei!

--Semmoinen on kuitenkin laki.

--Laki! Mikae laki? tiuskaisi ukki, melkein kuin vimmastuen.

--Isae, rauhoittukaa ... ei nyt rakenneta riitaa ... ollaan tyytyvaeisiae ...
hyvae kaikki, miten hyvaensae.

--Eikoe kuitenkin pitaeisi tehdae niin kuin on oikein, koetti vielae
Soederling.

--Niinhaen tehdaeaenkin ... niinhaen tehdaeaenkin. Mutta nyt minun taeytyy saada
ruokaa ja kahvia.... Kas niin, elae seiso siinae, Soederling, niinkuin puulla
paeaehaen lyoetynae ... olethan sinae sen naekoeinen kuin olisi tapahtunut joku
kauhean suuri onnettomuus. Kas niin, onko sinulla kahvia, Helga? Kun en
ole sitten aamun saanut tilkkaakaan ... tahtooko joku muukin ensin kahvia?

--Minae soeisin ensiksi, sanoi Soederling.

--Ka, syoe, mikset syoe ... onhan siinae ruoka edessaesi.

Ruoka rauhoitti. Oli yhtaekkiae, niinkuin kaikki olisi ollut entisellaeaen,
niinkuin ei olisi mitaeaen erikoista tapahtunut. Ei puhuttu sanaakaan.
Leuvat vain ehkae toimivat tavallista nopeammin, lusikat ehkae vain
vilahtelivat kupista suuhun tavallista vilkkaammin. Soederlingska joutui
ennen muita valmiiksi. Silmissae viekkaan leikillinen ilme haen virkkoi:

--Saalishan on oikeastaan Helgan ja Kallen. Ne on nyt ne, jotka ovat
rikkaita. Meillae muilla ei ole enempaeae kuin ennenkaeaen.

--Kyllae te saatte minun loeytoeni pitaeae, sanoi Kalle.

--Ja minun myoes, sanoi Helga.

Aeiti oli yhae puhuvinaan leikkiae, mutta vaikka suupieli nauroi, niin
silmaekulma urkki.

--Saan siis menetellae niinkuin omani kanssa? Vaikka pitaeisin kaikki enkae
ilmoittaisi mitaeaen tulliin?

Kalle ei vastannut. Haen soei koneellisesti, melkein ahneesti, ajatukset
jossain muualla.

--Ei ainakaan minun paalejani tarvitse ilmoittaa, sanoi Helga.

--Eikoe? Miksei?

--Ei kukaan tule niitae kuitenkaan kysymaeaen.

--Mistae sinae sen tiedaet?

--Minae tiedaen.

--Kuka niitae kysyisi! puuttui ukki puheeseen, poski ruokaa pingollaan.
Naeille tavaroille ei tule perijaeae eikae rahoillekaan. Se laiva, josta ne on
kotoisin, on meren pohjassa. Kun rahat ja paperit kerran tulevat maihin,
silloin on se laiva uponnut tai ainakin sen miehistoe hukkunut. Ei tuo
kaeaeroe olisi joutunut merellae ajelehtimaan, jolleivaet miehetkin olisi
joutuneet mereen. Kyllae kapteeni aina pitaeae viimeiseen asti kiinni
laivansa papereista. On loeydetty hukkuneita merikapteeneja, jotka ovat
puristaneet niitae rintaansa vasten niin, ettae on taeytynyt vaekisin luita
longistaa. Ei ne niitae elaeissaeaen hellitae.

Kalle oli lakannut puremasta, sitten haen taas jatkoi.

--En minae kuitenkaan luule, ettae kenenkaeaen on tarvinnut hukkua, sanoi
Helga varmasti ja iloisesti. Ovat voineet tulla jotenkin muuten.

--Mitenkae muuten? hoenkaeisi ukki.

--Jumala on voinut antaa ne suoraan.

--Mitenkae suoraan?

--Ka, antakaa te Helgan uskoa, niinkuin haen itse tahtoo. Ja uskokaa te,
pappa, niinkuin te osaatte. Helga tietysti tarkoittaa sitae, ettae taemae on
kuin jumalan lahja, ja niin ihmeellinenhaen se onkin, ja ettae kun jumala
antaa, niin haen antaa lyhentaemaettae. Olisiko tuo nyt niin kummaa, jos
jumala kerran olisi antanut meillekin ja vaikka kuinka suoraan. Suurihan
se on raha, mutta ovat monet saaneet suurempiakin. Meri kai kerran tahtoi
palkita meillekin, maksaa monivuotiset velkansa menetetyistae verkoista ja
saerkyneistae venheistae.... Pidetaeaen tavarat ja pidetaeaen reilusti!

--Ei penniaekaeaen pois, kun kerran on saatu!

--Silloin tapahtuu vaeaeryys.

--Ja mikae? Ja kenelle?

--Totta laivan isaennaelle.

--Eihaen, koska laiva kerran on vakuutettu ja lasti myoes.

--Sitten vakuutusyhtioelle.

--Ei sillae ole aikaa eikae sen kannata periae merestae kaikkea, mitae siihen
laivain kannelta tippuu. Sen rahoissa ei muutama kymmenkunta
pumpulipaaleja paljoakaan tunnu. Vaikka tietaeisivaet, tuskin viitsisivaet
vaivautua niitae noutamaan. Olen puhunut naeistae asioista herrain kanssa
kuinka monesti tahansa. Niillae on ihan eri rahansa ja kassansa, joista
taemmoeisiin tarpeihin otetaan, eikae niiden tulot siitae yhtaeaen lyhene,
vaikka laivoja hukkuisikin. Yhtae suuria korkoja ne silti maksavat, menkoeoen
laivoja pohjaan tai olkoon menemaettae. Kuta enemmaen haaksirikkoja tapahtuu,
sitae enemmaen vakuutusyhtioet ansaitsevat, sillae sitae enemmaen ja sitae
korkeammalle toiset vakuuttavat. Ja jos siinae vaehaen haeviaeisivaetkin, niin
herroja ne ovat, rikkaita, semmoisia kuin eilinen konsuli. Ja lyhentaemaettae
ne ottaa. Ja mitae sanoo pelastuslaivan kapteeni, kun saapuu hylyn luo?
"Raha tai henki! Maksa pois, mitae minae tahdon, tai mene pohjaan."
Semmoisia ne on ne, yhdet niinkuin toisetkin.

--Juuri niin se on!

--Ja saakos ne sitten mitaeaen siitae, mikae on mennyt pohjaan! Ottakoot
sieltae ensin! Siellae sitae kuitenkin on enin siitae, mikae mereen on
joutunut. Onko meren pohja milloinkaan kenellekaeaen maksanut takaisin?
Ilmoittaako se koskaan tulliin? Sinne olisivat menneet pian paalit ja
rahatkin, vettyneet ja menneet pohjaan. Jos ei sattunut Helga menemaeaen
Kaeaermesaareen, niin huomenna ehkae olisivat uponneet. Kuluuhan vaelistae
viikkoja, ettei siellae kukaan kaey.

--On nyt kuitenkin vaehaen kaameaa ajatella, ettae laiva ja miehistoe ehkae
makaavat meren pohjassa tuolla jossain ja me taeaellae kaetkemme heidaen
tavaroitaan.

--Elae sinae jarruta! Ja kuka sen on sanonut, ettae laiva on uponnut ja
miehistoe hukkunut?

--Juuri aesken te, appi-ukki, itse arvelitte niin, sanoi Soederling.

--Yhtae hyvin saattaa arvella, ettei se ole uponnut. Tai ei ainakaan
miehistoen ole tarvinnut hukkua. Kaeaeroe on muuten voinut joutua mereen.

Kalle niinkuin vaehaen vavahti, ja toiset luulivat haenen aikovan sanoa
jotain. Ei haen kuitenkaan sanonut, eivaetkae toisetkaan kysyneet.

--Ei luulisi enaeae nykyiseen maailman aikaan ihmeitae tapahtuvan. Vaan
sillaikaa kun me kiikaroimme ulos ja sieltae odottelemme ja paeivittelemme,
ettei tule mitaeaen, ja olemme pahalla tuulella, sillaikaa virta kantaa
lekuttaa pumpulipaaleja kotilahteen ja rahaa omille rannoille. Onko
koskaan semmoista kuultu?

Mutta ei Soederlingska kuitenkaan saanut mielialaa nousemaan.

Kalle jurotti ja Soederling oli yhae huolissaan olevan naekoeinen.

--Vaan jos ei paaleja ilmoiteta, kuinka ne sitten saadaan rahaksi?

--Myoedaeaen, tiemmae! Heitae se minun huolekseni! Vaikka laehden heti paikalla
Helsinkiin--ja niin laehdenkin ... ja myoen jollekin virolaiselle. Ykskaks
se on taeaellae jahdillaan ja paalit lahden takana.

--Entae mitenkae rahat?

--Ne vaihdetaan.

--Helsingissaekoe?

--Siellae tai muualla tai missae tahansa ... elae sinae sitae sure..

--En minae sitae.

--Mitaes sinae sitten! Kas niin! Elae siinae moekoetae! Sillaikaa kun minae hankin
rahat, sinae soudat Boolen isaennaen luo ja puhut valmiiksi Saukkosaaren
oston. Saat sanoa minua valehtelijaksi, jos ei Korsu jo ensi talvikelillae
aja huoneitaan toiseen saareen, ellei tahdo myoedae niille, joilla on, millae
siihen paikoilleen ostavat. Tuparakennus ainakin jaeae, koska se on tehty
talon metsaestae. Siinae on nyt teille, Kalle ja Hanna!

--Ettaekoe ettae--?

--Juuri niin! Kun vain ripeaesti liikutaan.

--Olisipa se!

--Se se olisi! Alatko aelytae?--Tuleeko Kalle toveriksi kaupunkiin?

--En tule, sanoi Kalle jyrkaesti.

--Minae tulen! huudahti Hanna.

--Minae myoes, sanoi ukki.

--Sehaen sopii. Kyllae minae teidaenkin kanssanne paerjaeaen.--Eikae sitten muuta
kuin laehtoeae laittamaan!

Eukon touhu tempasi mukaansa kaikki, Soederlinginkin. Haen muisti, ettae
isonpurjeen selkaenuora oli mennyt poikki viime retkellae ja pari knaappia
irtaantunut. Tytoet alkoivat aeidin lennaettaeminae huiskahdella tuvasta
aittoihin, aitoista tupaan, sieltae rantaan, kooten tavaroita, vieden niitae
venheeseen, muistaen sitae, unhottaen taemaen ... kahvipannu oli
puhdistettava, spriikeittioe pantava kuntoon, piirakoita oli paistettava.
Kaikki juoksivat, ei kukaan astunut, ukkikin hoelkkaesi noutaessaan
laehteestae vettae viinalekkerillaeaen, joka pian taas oli oleva parempaa
taeynnae. Kalle yksin ei puuttunut mihinkaeaen. Sen haen kuitenkin teki aeitinsae
pyynnoestae, ettae veti kalasumpun maihin ja otti siellae olevat muutamat
hauet ja kampelat ja pani ne vasuun vesiheinien vaeliin.

Mutta kesken kiireen valtasi Soederlingin epaeilys ja katumus.

--Jos siinae sittenkin tulee paha synti, jos ei ilmoiteta tulliin, niinkuin
laki vaatii?

--Jos mikae synti tulee, tulkoon minun synnikseni! Ei siitae nyt ainakaan
semmoista tule, ettae tarvitsee helvettiae pelaetae. Pikku katumuksella se on
semmoinen sovitettuna, ettae pitaeae, minkae loeytaeae. Ole sinae huoletta, ei
sinun missaeaen tapauksessa tarvitse mennae helvettiin; jos sinne kenen on
mentaevae taestae talosta, niin kyllae minae menen ... kaikkien puolesta.

--Aeiti, kuinka te saatatte? kauhistui Helga.

--No, olitko sinaekin nyt siinae? Suottahan minae, kun se tuossa turhia....

Mutta haetkaehti haen itsekin omia puheitaan.

      *       *       *       *       *

Hupeni siinae yoe laehtoeae laittaessa, ja oli jo taeysi paeivae, ennenkuin
paeaestiin purjetta nostamaan.

Pidellessaeaen kokkakoeyttae tuli Soederlingin vielae kerran paha olla.

--Kuulehan, Emma, eikoe sittenkin olisi parasta tehdae, niinkuin laki
vaatii?

--Heit' irti vaan!--Jako minae tyytyisin vain loeytaejaeisiin ja rupeisin
odottamaan niitae vuoden paeivaet?--No, eikoe sittenkin ole klyyvarin knaappi
poissa ... kuinka monta kertaa minae olen ... heitae irti! sanon minae. Kun
meri kerran miehelle antaa ... nyt mennaeaen ja sillae hyvae!

--No, no, menkaeae sitten, menkaeae sitten!

--Onnea matkalle! huusi Helga iloisesti esiliinaansa heiluttaen. Ja Hanna
heilutti vantin varassa seisoen vastaukseksi omaansa.

Ja heidaen hyvae tuulensa tarttui Soederlingiinkin.... Ehkae se on niin ...
ehkae on niin.... koska Helgakin sanoo ne jumalan laehettaemiksi.

--Hurraa, hurraa! Heiluta, Kallekin, Hannallesi, kun se juuri sitae varten
seisoo vantissa ... on se sorja tyttoe....

Mutta Kalle seisoi hiukan ulompana, jurona, kaedet taskussa ja kaeaentyi pois
jo ennen kuin venhe oli paeaessyt sataman suusta.




V


Soederling seisoo taas, ties kuinka monetta kertaa, Kalliolahden rannalla,
pumpulipaalien kaetkoen luona, ja miettii, miten on meneteltaevae, sitten kun
Viron jahti tulee niitae noutamaan. Sillae sitae Emma tuskin on ollenkaan
ajatellut, ja se on kuitenkin hyvin arka asia, jos mieli saada se tehdyksi
naapurin naekemaettae. Tekipae sen miten hyvaensae, kyllae se aina tulee saamaan
siitae vihiae. Mukavinta olisi tietysti hinata jahti salmesta sisaeaen ja
vetaeae tuohon kallioon kiinni ja hiivata siitae paalit suoraan ruumaan.
Mutta silloin naapuri heti kummastelemaan, niiksi jahti tulee taehaen
Kalliolahteen eikae kotisatamaan, niinkuin ne tavallisesti tekevaet saeaetae
pitaeessaeaen tai lastia ottaessaan. Mutta jos jahti taas ankkuroi
kotisatamaan, taeytyy paalit soutaa taeaeltae sinne ihan sen silmaein alatse,
ja silloin se vasta oikein saakin tietaeae, vaikka tuon tekisi kuinka yoen
aikana tahansa. Voisihan olla, ettae taessae ehtisi miehissae yhtaekkiae hiivata
paalit niin kiireesti jahtiin, ettei se ehtisi tulla nuuskimaan. Onhan
meitae kolme miestae, heitae on kai yhtae monta, ja akkavaeki lisaeksi, Emma ja
Hanna, kaikkiaan neljae paria. Se kaevisi kyllaekin pian. Ja jos sitten
luulee haenen saaneen vihiae, niin voihan virolainen, ennenkuin laehtee
merelle, ollakin laskevinaan tulliin paein, maita kohti, ja sieltae vasta
yoen tultua palata merelle.... Ei sitae ehkae sittenkaeaen petae. Aina se on
jossain nuuskimassa. Joka verkon nostoa se vakoilee kiikarillaan.
Ilmiantoa se kyllae ei tule tekemaeaen, vaikka saisikin vihiae.

Mutta yhtaekkiae Soederlingiae tympaeisi. Haen tahtoi paeaestae sitae ollenkaan
ajattelemasta. Tehkoeoen Emma, niinkuin tahtoo. Senhaen se oikeastaan on
asia.

.. Minaehaen en ole loeytaenyt mitaeaen. Olkoon se niiden asia, jotka ovat
loeytaeneet. Vastatkoon Emma puolestaan ja myoes Kalle, jos on mitae
vastaamista. Minaehaen en ole muuta kuin ollut vaehaen apurina. En minae voi
eikae minun tarvitsekaan mennae kenenkaeaen loeytoejae ilmoittelemaan. Itse se on
ennenkin loeytoensae pitaenyt ja ilmoittanut. Eihaen taessae saa ottaa omiin
tarpeihinsa pienintae lankunpaetkaeaekaeaen, jonka se on sattunut loeytaemaeaen.
Pitaekoeoen nyt paalinsakin. On haenen asiansa, miten haen ne lastaa ja lossaa.

Siihen Soederling aina tuli ja siitae haen taas vaehaen paeaestae laehti,
tullakseen siihen jaelleen takaisin.

Haen asteli kotiin ja kun naeki Kallen veistaemaessae airopuuta, meni haen
siihen ja alkoi veistaeae haenkin.

--Mitenkae sinae, Kalle, luulisit, ettae olisi paras tehdae, kun virolainen
saapuu jahtinsa kanssa? Olisiko parempi ottaa Kalliolahdesta vai omasta
rannasta, ettei naapuri saisi vihiae?

--En tiedae, sanoi Kalle yksikantaan, tehkaeae niinkuin tahdotte.

Soederling olisi oikeastaan tahtonut kysyae poikansa mieltae kokonaan
toisesta, mutta ei saanut sitae suustaan irti.

--Tyyntyy yhae, sanoi haen hetken kuluttua. Voisi ehkae viedae koetteeksi
silakkaverkot.

--Viedaeaen vain, sanoi Kalle.

--Luuletko, ettae olisi parempi laskea tuohon Kampelakarin ympaerille vaiko
viedae ulomma Ulkokarin paeaehaen?

--On vaikea tietaeae. Jos koettaisi ensin laehempaeae.

--Kai siitae nyt kaevisi ainakin turskasiiman syoetiksi.

He tiesivaet kumpainenkin tarkoin tehtaevaensae, ja hetken kuluttua olivat
verkot, painot, nuorat ja kohot kannetut venheeseen. Kalle souti kokassa,
isae huopasi peraessae. Ei puhuttu sanaakaan, Kalle oli melkein tyly ja
tuijotti veteen airon viereen.

--Oli se kaunis summa rahaa, minkae sinae loeysit, alkoi isae viimein kuin
liehakoiden. Olihan se aivan erikoinen ihme. Harvoin semmoista kuulee.
Onhan kuultu, ettae maasta loeydetaeaen raha-aarteita, mutta liekoe milloinkaan
kuultu, ettae ne tulisivat vettae viilettaeen. Kuinka sinae sen kaeaeroen oikein
keksit? Ei sitae niin pientae ollut aivan helppo huomata. Mistae sinae sen
oikein loeysit? Uiko se veden paeaellae?

--En kai minae olisi sitae pohjastakaan saanut.

Kalle katsahti ulapalle kuin vaistomaisesti, vastoin tahtoaan, mutta
kaeaensi samassa paeaensae aekkiae takaisin, niinkuin saeikaehtaeen.

--Ajattelin, ettae jos se olisi ajautunut maihin ja sieltae jostain olisit
sen loeytaenyt.

Enempaeae ei isae saanut urkituksi eikae haen oikeastaan tahtonutkaan sitae.

Laskettiin kiviriippa tuttuun paikkaan, kiinnitettiin koho, heitettiin
verkot, pantiin vielae toinen kiviriippa, kiinnitettiin siihen jadan toinen
paeae--eikae taaskaan sitae tehtaeessae puhuttu sanaakaan ... kumpainenkin tiesi
tehtaevaensae.

--Saa naehdae, mitae antaa ... vaiko ei antane mitaeaen.

--Miksei antaisi?

--Kun on jo antanut niin paljon.

--Eihaen tiedae.

Kun ei isae tarttunut airoonsa, ei poikakaan voinut sitae tehdae. Venhe
kellui siis hetken myoetaetuuleen.

--Hohhoo ... ja-jaa, huokasi Soederling.--Jaa--jaa, huokasi haen uudelleen
ja tarttui sitten airoonsa ja painoi sen veteen, kun ei Kalle sittenkaeaen
sulanut kysymaeaen....

Mutta haenen taeytyi saada se sanotuksi. Oltiin jo kotisalmen suussa, kun
Soederling yhtaekkiae pysaehytti huopaamisensa, niin ettae ruuhi melkein
pyoeraehti ympaeri.

--Luuletko sinae, Kalle, ettae siinae tulee tehdyksi suurikin synti, jos ei
ilmoiteta tavaroita ja rahoja tulliin?

--En minae tiedae. Mitae se minuun kuuluu! purkihe Kalle melkein vihaisesti.

--Kuuluuhan se sinuunkin.

--Annoin rahat aeidille. Silloin ne ei kuulu.

--Osasihan niistae saat sinaekin.

--En pyydae penniaekaeaen.

--Yhteisestihaen ne kulutetaan. Jos siinae tulee muille synti, niin tulee
sinullekin.

--Tulkoon sitten.

--Vaan jos se siis on mielestaesi synti, ettei ilmoiteta, niin mikset
sanonut sitae aeidille heti, niin olisi asetettu toisin?

--Ei olisi aeiti kuitenkaan vaelittaenyt--eikae Hannakaan.

--Mutta miksi se sinusta on vaeaerin?

Kalle kiskaisi airollaan, pakottaen isaen vastaamaan
huoparillaan. Kun haen kiinnitti soutuaan, oli isaellae taeysi tyoe pitaeae
venhettae oikeassa suunnassa.

--Minae taessae oikeastaan syyttoemin olen. Minae en ole mitaeaen loeytaenyt. En
ole muuta kuin ollut apuna korjaamassa. Aeitisihaen se kaiken niin tahtoi ja
jaerjesti.

Ja kun Kalle ei vastannut:

--Tekisinkoe sitten mielestaesi oikein, jos soutaisin heti tulliin ja
ilmoittaisin, ennenkuin tulevat kaupungista?

--Mitaes teidaen tarvitsee mitaeaen ilmoittaa, jos tavarat teidaen mielestaenne
kerran eivaet ole teidaen. Eihaen yhden synti ole toisen synti.

--Eipae niin.--Mutta miksi sinae puhut ja olet, niinkuin olisit vihainen
minulle?

--En minae teille.

Oli tultu maihin. Ruuhi kiskaistiin yloes. Kalle viskasi veden, ja isae meni
askareilleen.

Koko paeivaen Kalle jurotti, ollen milloin selin, milloin syrjin. Syoetyaeaen
haen laehti heti ulos.

Soederling loikoi penkillae. Helga oli korjannut pois ruuat ja astiat ja
istuutunut tyoensae aeaereen ikkunan luo.

--Nyt se taas soutaa merelle.

--Mikae haentae oikein vaivannee?

--Kai niillae oli jotain Hannan kanssa.

Soederling otti kiikarin ja meni kalliolle. Helgakin oli utelias ja seurasi
mukana.

--Mitae se oikein mahtanee siellae? Aesken se oli ylhaeaellae kalliolla ja
taehysteli joka suunnalle.

--Katseleisiko hylkeitae tai lintuja?

--Ottiko se pyssyn?

--En naehnyt.

Soederling antoi kiikarin Helgalle ja meni aittaan, missae pyssyjae
saeilytettiin kesaellae; mutta siellae ne olivat kaikki, Kallella ei ollut
pyssyae mukanaan.

--Nyt se tulee kallion takaa ja menee ruuhelleen.... Nyt se soutaa
salmessa edestakaisin, niinkuin haraisi. Mitae se sieltae voi harata?
Olisiko joskus ennen ampunut hylkeen ja sitae haraisi? Eilen sillae kyllae
saattoi olla pyssy mukanaan.... Nyt se on taas maissa ja taehystelee.

--Ehkae etsii haen uutta saalista merestae?

--Luuleekohan tuo nyt sen vielae tuovan jotain? Tyytyisi siihen, mitae jo on
loeytaenyt. Eihaen nyt merikaeaen mahdottomia anna, joka paeivae.

Kalle palasi vasta haemaerissae.

--Loeysitkoe mitaeaen?

--En.

--Turhaan siellae enaeae soudat. Ei sieltae tule mitaeaen silloin, kun sitae
asian alkaen koettaa etsiae.

--En minae ole etsinytkaeaen.

--Luulin, ettae olit katselemassa. Kyllae kai on tullut maihin kaikki, mikae
on tullakseen. Ja onhan meidaen tarpeeksi tullutkin.

--Kyllae kai--yli tarpeenkin.

Se se sitae sittenkin painostaa....

      *       *       *       *       *

Oltiin aamulla menossa verkkoja nostamaan. Tuntui kuin ei tultaisi saamaan
mitaeaen... Kun paeaesikin se Emma, ennenkuin taemae oikein selvitettiin.
Vaeaerinhaen se on. Se mikae on vaeaerin, se on vaeaerin. Siitae varmaan kerran,
ehkae piankin, tulee jumalan rangaistus. On saattanut vihastua niin, ettei
anna vuosikausiin silakkaa. Ei ne silloin pumpulipaalirahat paljoakaan
tunnu. Eikae tunnu Kallenkaan rahat, jos silakkavesi kerran joutuu
kiroihin. Se kun joutuukin kiroihin, niin se voi joutua vuosikausiksi.

Mutta verkot olivatkin niin taeynnae kalaa, ettae nousivat laejaenae venheeseen.
Mitae se merkitsee? Sitaekoe, ettae jumala sittenkin sen hyvaeksyy? Antaisiko
jumala noin, jos olisi pannut pahakseen? Saattoihan se hyvinkin olla haenen
lahjansa, koska Helga on tietaevinaeaen, mistae sitten tiennee.

Soederling rauhoittui rauhoittumistaan. Kun vain saisi Kallen samaan
uskoon. Luulisi tuon taestaekin ymmaertaevaen.

Mutta Kalle oli yhae samallainen, kaevi paeivae paeivaeltae yhae kankeammaksi ja
jurommaksi. Taas haen souti merelle, taas haen naekyi siellae kaevelevaen ja
taehystelevaen ja niinkuin haraavan. Ja kotiin tultuaan se sitten vain
istuskeli kalliolla ja tuijotti eteensae.

Soederlingin taeytyi saada puhua ja paeivitellae.

--Mikae haentae oikein vaivannee? Ei saa mieheltae vastausta mihinkaeaen. Ei
virka paeivaekausiin sanaakaan. Luulisi pitaevaen olla iloinen, kun sai
semmoisen rahan. Nythaen nuo paeaesee yhteen Hannan kanssa. Vaan ei olla
meillae tyytyvaeisiae silloin, kun ei ole, eikae sittenkaeaen, kun taas on.
Vaikka kyllae minae toisekseen sen hyvin ymmaerraen. Painaa se minuakin.
Vaeaerin se on minustakin, ettei menty tulliin. Koska kerran on aina
ennenkin menty.

--Mutta eihaen se ole vaeaerin! Minae tiedaen sen!

--Mistae sinae sen sitten mm tiedaet?

--Minae tiedaen!

--Sanoisit sen sillekin, niin ehkae sekin siitae paeaesisi.

--Minae sanon sen sille heti paikalla. Missae se nyt on?

--Tuollahan se.

Helga sysaesi syrjaeaen telineensae ja meni ulos.

Haen oli ajatellut sen toisin. Haen ilmaisee sen vasta myoehemmin, vasta
sitten, kun paalit on myoety ja saatu rahat ja niillae rakennettu tupa
Kallelle ja Hannalle--sinae paeivaenae, kun heidaen huoneensa on valmis ja kun
istutaan ja juodaan tuliaisia haeiden jaelkeen. Silloin haen pyytaeae
opettajatarta puhumaan ja haen puhuu: "Nyt meidaen, rakkaat ystaevaet,
kuitenkin on muistettava, ettae taemae kaikki on saatu Herralta. Herraltahan
meille kaikki tulee, mutta taemae tupa on tullut hiukan eri tavalla kuin
tavallisesti. Se on saatu rukouksen avulla. Herra on kuullut yhden
kaikkein pienimpaensae palavan rukouksen. Haen rukoili yoen hiljaisuudessa, ja
Herra kuuli haenen aeaenensae. Herra antoi sen siksi, ettae sitae haeneltae
rukoiltiin. Siitae siis naekyy, ettae Herra kuulee meidaen rukouksemme. Meidaen
tulee uskoa se ja meidaen tulee rukoilla, aina rukoilla, kaikkein eikae vain
yksien." Ja sitten olisi rukoiltu yhdessae ja veisattu yhdessae ja Herra
olisi saanut sijaa heidaen kaikkien sydaemissaeaen....

Niin oli Helga sitae kuvitellut. Mutta miksei haen voisi ilmaista sitae
Kallelle jo ennenkin? Kalle ei saa murehtia. Haenen taeytyy tietaeae, millae
tavalla haen sai rahansa, kuka haenelle ne antoi. Haenen taeytyy voida ottaa
vastaan jumalan lahja ja siitae iloita.

Kalle istui kala-aitan kynnyksellae panemassa silakanpaloja turskasiimaan.
Helga kyykaehti haenen viereensae haentae auttamaan.

--Ei se ole mikaeaen synti, jos ei ilmoitetakaan tulliin. Isae luulee, ettae
sinae sitae haudot. Isae hautoo sitae itse ja luulee, ettae sinaekin sitae
haudot. Mutta mikae on jumalan anti, sen saa pitaeae lyhentaemaettae.

--Mistae sinae tiedaet, ettae se oli jumalan anti?

--Koska minae sitae haeneltae rukoilin ja se samassa myoes tuli.

--Mitae sinae rukoilit?

--Ettae myrsky ajaisi jonkun laivan maihin. Ja tapahtui niin. Ensin tuli
minulle paalit ja sitten sinulle rahat.

Kalle tuijotti melkein kuin kauhuissaan sisareensa. Sitten haen yhtaekkiae
hypaehti yloes, niinkuin aikoen paeta, mutta istuutui samassa, typertyen
takaisin aitan kynnykselle.

--Mistae sinae tiedaet, ettae minun rahani tulivat sinun rukouksestasi?

--Koska minae rukoilin juuri sinulle, puhui Helga, hymy huulillaan,
naeppaeraesti ja iloisesti pistellen silakanpaloja koukkuihin.... Juuri sinun
taehtesihaen minae rukoilin ... juuri sitae, ettae sinae saisit, mitae tarvitset
.. ettae jumala antaisi niin paljon, ettae riittaeisi sinulle ja Hannalle.
Ja tapahtui niin. Pidae sinae siis vain kaikki, koska se oli jumala, joka ne
laehetti.... Kalle, mikae sinun on?

Kalle oli taas noussut, harppasi rihmavasun yli, laehti menemaeaen,
pyoeraehdellen kuitenkin kalliolla, niinkuin ei olisi tiennyt minne. Sitten
haen yhtaekkiae pysaehtyi, tuli takaisin ja syoeksi suustaan raskaasti
hengittaeen:

--Se ... se ei ollut jumala, joka laehetti, vaan piru.

--Mitae sinae sanot?

--Vaan piru!

Haen pyoeraehti kiukkuisesti toisaanne ja riensi pitkin askelin ruuhelle,
jonka aikoi sysaetae veteen. Jaettaeen sen tekemaettae laehti haen hartiat
kyyryssae kuin raesateen alla juoksemaan Kaeaermesaaren kaalamolle paein,
mutta pysaehtyi taas, kaeaentyi, tuli Helgan luo ja sanoi, silmaet kuin
aelyttoeminae paeaessae:

--Minae ryoestin ne ruumiilta.

Sen sanottuaan haen yhtaekkiae kuin jonnekin lymytaekseen, kuin pakopaikan
loeydettyaeaen, syoeksaehti Helgan aittaan.

Helga riensi sinne jaelestae. Kalle oli heittaeytynyt haenen vuoteeseensa ja
makasi siinae poikkiteloin, selkae nyyhkytyksistae hytkyen.

--Kuule, Kalle, nouse--mitae sinae sanoit?

Helga koetti nostatella haentae istumaan.

Kalle voihki toisen vuoron, koetti toisen vuoron voittaa itseaeaen,
painautuen kiinnemmaeksi seinaeaen.

--Kuule, mitae sinae sanot? Ethaen sinae ruumiilta ryoestaenyt?

Mutta ei haen uskonut itsekaeaen, mitae tahtoi uskotella. Kyllae Kalle oli
tehnyt, niinkuin sanoi. Ja Helga lyykaehti kirstulleen vuoteensa paeaehaen,
nyyhkyttaeen haenkin.

Isae oli ilmestynyt oveen.

--Mikae sille tuli? Mitae te itkette?

--Kalle ryoesti ne rahat ruumiilta.

--Eihaen....

Yhtaekkiae Kalle lakkasi hytkymaestae, tempasihe yloes ja seisoi hetken
lattialla niinkuin laehteaekseen, mutta kun isae yhae seisoi ovessa, vaipui
haen saengyn laidalle, silmaet tuijottaen tylsinae ja ilmeettoeminae.

--Ruumiiltako sinae ne otit?

--Ruumiilta.

--Missae sinae sen tapasit?

--Ison-Ulkokarin ja Pikku-Ulkokarin salmessa.

--Minne sinae sen jaetit?

--Sysaesin airolla menemaeaen.

--Minne se meni?

--En tiedae, menikoe pohjaan vai uiko edelleen.

--Oliko se tulossa taennepaein vai oliko menossa merelle?

--Se siinae laeikkyi tyynessae mainingissa. Minae soudin ensin sen ylitse,
ennenkuin huomasin. Minusta naeytti, ettae virta painoi sitae maihin ... pois
merestae.

--Maihin se oli pyrkimaessae, vaikeroi Helga. Hukkuneet pyrkivaet mereltae
aina siunattuun maahan. Voi, voi, Kalle!

--Sitaekoe sinae olet siellae joka paeivae harannut? Naeitkoe sinae, millainen mies
se oli?

--En minae osaa sanoa.

--Kai se oli kapteeni tai peraemies, koska sillae oli laivan rahat ja
paperit. Silloin on koko laivakin mennyt pohjaan. Minkaelaiset sillae oli
vaatteet, etkoe sitaekaeaen naehnyt?

--Enhaen minae semmoista voinut siinae naehdae, melkein pimeaessae.

--Kaedessaeaenkoe sillae oli salkku?

--Ei, vaan ruumiissa kiinni ... niinkuin jonkun vyoen alla.

--Olisitko ehtinyt saada sen maihin, ennenkuin se katosi tai upposi?

--Miksen olisi ehtinyt, jos olisin tahtonut.

--Jos sinua kammotti kaeydae kaesiksi ruumiiseen?

--Olihan minulla puoshaka venheessae.

--Mikset sitten hinannut sitae maihin?--Sinae ajattelit ehkae, ettae saat
pitaeae kaikki, jos annat sen mennae, mutta et mitaeaen, jos otat sen maihin.

--Jotain semmoista minae kai ajattelin.

--Niinpae niin ... jaa-jaa....

--Sinae olisit voinut hinata sen maihin ja saattaa sen siunattuun maahan
etkae sitae tehnyt, uikutti Helga.

--Elae sinae nyt.... Sinae siis tempasit sen siitae vyoen alta ja sysaesit
airolla, etkae tiedae, upposiko se vai uiko edelleen. Jos se upposi, niin
mahtoi pelastusvyoe irtautua.

--Saattaa kai se olla niinkin.

--Vaan jos se ei uponnutkaan, niin se ehkae vielae loeytyy.

--Ei se loeydy.

--Ei se loeydy ... ei jumala anna sen milloinkaan loeytyae.

--Ethaen voi sitae tietaeae.

--Ei, ei, jumala tahtoo meitae rangaista meidaen syntiemme taehden. Ei
koskaan paeaese se siunattuun maahan eikae sen sielu saa koskaan rauhaa.

Helga istui yhae kirstunsa kannella, etukumarassa,
ruumistaan huojutellen ja kaesiaeaen helmassa
puristellen.

--Mimmoisia me ollaan! Minae rukoilen jumalalta, ettae haen antaisi laivan
joutua haaksirikkoon. Minun veljeni ryoestaeae ruumiita, minun isaeni ja
aeitini tallettavat vaeaerin saatua tavarata. Me emme ole yhtaeaen parempia
kuin naapuri.

--Et sinae nyt voi sitae sanoa.

Mutta haen kiihtyi kiihtymistaeaen.

--Ei jumala minulle taetae syntiae anna milloinkaan anteeksi, ei milloinkaan,
ei milloinkaan! On kauheata, ettae minae olen jumalalta semmoista rukoillut.
Mitenkae minae saatoin haeneltae semmoista rukoilla, ettae haen hukuttaisi
ihmisiae meidaen taehtemme....

--Ethaen sinae ole sitae rukoillut.

--Minae rukoilen jumalalta ruumiita, ja minun veljeni ryoestaeae niitae, ja
minun aeitini menee hakemaan Viron rosvoja ... ja me aiomme kavaltaa ja
varastaa ja olla ilmoittamatta tulliin....

--Itsehaen sinae olet koko ajan sanonut, ettae on lupa pitaeae lyhentaemaettae,
mikae on saatu, koska se on jumalan lahja.

--Ei ole lupa ... ei ole enaeae lupa ... ei se ole jumalan lahja ... taeytyy
antaa kaikki pois.

--Annetaan sitten, annetaan kaikki ... haetaeili Soederling, pelaeten, ettae
tyttoe saisi kouristuksen. Annetaan vaan.... Mikaes siinae on muu kuin
annetaan vaan. Sillaehaen se on tehty.

--Jumala tahtoi panna meidaet koetukselle. Haen laehetti ruumiin ja antoi
meidaen ryoestaeae sen siksi, ettae me tietaeisimme, ettae meidaen taeytyy antaa
kaikki pois.... Meillae ei puhuta muusta kuin rahasta ja saaliista ...
kaikki ajattelevat vain rahaa ja saalista ... ei kukaan ajattele
kuolematonta sieluaan. Nyt siitae tuli kosto. Kalle otti rahat ja sysaesi
ruumiin menemaeaen, joka pyrki maihin.... Anna, Herra Jeesus, anteeksi
Kallelle ja minulle ja meille kaikille iankaikkisen armosi ja laupeutesi
taehden.... Herra Jeesus ... rakas Herra Jeesus....

--Nyt se pian siitae kaatuu....

--En minae ... elae pelkaeae.

Mutta Helgan koko ruumis vapisi, ja ainoastaan viimeiset voimansa
ponnistaen haen sai vuoteen paeaedystae puristaen hivutetuksi itsensae sen
laidalle, josta isae sitten auttoi haenet pitkaelleen.

Haen rauhoittui siinae vaehitellen, ja kouristuskohtauksen vaara meni ohi.
Isae haasteli haenelle kuin lapselle:

--Ka, annetaan vaan pois ... eihaen siinae ole mitaeaen ... vaikka mennaeaen
heti paikalla ilmoittamaan. Jos olisi Kalle sanonut tuon ennen, niin olisi
jo tehtykin ... olisi annettu kaikki....

--Niin, niin, kaikki pitaeae antaa.

--Kaikkihan annetaankin ... eihaen me toki mitenkaeaen iletae semmoista pitaeae,
joka on ollut ruumiin kaedessae ... eihaen meillae toki tehdae, niinkuin
naapurissa tehdaeaen ... ollaanhan me toki siltae ihan toista vaekeae, vaikka
nyt sattuikin Kallelle sillae tavalla. Annetaan vain kaikki pois ... sillae
tavalla siitae ei tule syntiae kenellekaeaen ... ja jos olisi jo ennaettaenyt
jotain pikkuista tullakin, niin kadutaan se synti.... Kallehan on jo
katunutkin ja sinae myoeskin, ja minaekin alan katua ... kyllae jumala sen
antaa anteeksi.

Tytoen kasvojen ja jaesenten jaennitys laukesi laukeamistaan. Haen avasi
silmaensae ja katseli isaeaensae kuin turvaa hakien.

--Isae, veisataan virsi, sanoi haen hetken kuluttua.

--Veisataan vaan....

--Ottakaa tuo laulukirja tuosta.

Isae kurotti ikkunalta Helgan laulukirjan ja antoi sen haenelle.

--Kyllae minae luulen, ettae aeitikin katuu, kun kuulee, puhui Soederling.
Siltae varalta, ettei katuisi, vaan ettei kuitenkaan tapahtuisi syntiae
kenellekaeaen, niin saatetaanhan ilmoittaa, ennenkuin se tulee ... soutakoon
Kalle heti paikalla tulliin.

--Ei, ei, aeitiae ei saa pakottaa ... aeidin taeytyy taipua omasta ehdostaan
jumalan tahdon alle!

--Vaan jos se ei taivu.

--Aeiti taipuu, koska tekin taivutte. Miksi ei jumala valaiseisi aeidinkin
mieltae! Ei saa pakottaa, ei jumalakaan ketaeaen pakota.--Voi, voi, kuinka
minae olen onnellinen! riemuitsi haen nousten istumaan. Nythaen me kaikki
saamme naeyttaeae jumalalle, ettae olemme haenen lapsiaan. Jospa olikin jumalan
tahto, ettae Kalle ryoestaeisi ruumiin. Isae, etkoe sinaekin luule? Nyt minae
tiedaen, miksi jumala kuuli rukoukseni! Ensi pyhaenae me menemme kaikki
kirkkoon ja kiitaemme ja ylistaemme haentae siitae, mitae haen antoi meille
tapahtua. Kiittaekaeaemme ja ylistaekaeaemme haentae!

--Lepaeaehaen nyt siinae, lapsi.

--En minae enaeae tarvitse levaetae....

--Sinae taas alat vapista.

--Veisataan nyt ... taemae.....

Helga etsi virren, alotti ja antoi kirjan isaelle.

--Veisaa sinaekin ... tuosta.

--Se on niin pientae praenttiae ... en minae naee ilman laseja ... mutta minae
koetan sinun mukaasi.

--Kalle, tule sinaekin taenne, kehoitti Helga.

Kalle oli seisonut ovessa, katsellen kiinteaesti merelle.

--Siellae on joku purje tulossa taennepaein.

Kalle meni noutamaan kiikaria, ja he jouduttautuivat kaikki
kiikarikalliolle. Pian kaevi selville, ettae se oli heidaen venheensae, joka
palasi kaupungista.

Naekyi jo kaukaa, miten asiat olivat venheessae, joka teki pitkiae luoveja
kotiulapan yli. Aeiti oli peraesimessae ja hoiti isoa purjetta. Hanna hoiti
halkaisijan nuoria. Ukki makasi kokassa, toinen jalka roikkuen laidan yli.

--Se on sanottava heti, kun aeiti tulee maihin. Sanotko sinae, Kalle?

--Kyllae minae sanon.




VI


Soederlingska istuu poeydaen paeaessae ja lopettelee kolmatta kuppiaan kahvia,
toisessa kaedessae teevati, toisessa nyrkin kokoinen sokeripala. Helga
odottaa pankon kulmalla, valmiina taeyttaemaeaen.

--Tahtooko aeiti vielae?

--Annahan, kun hiukan huokaan ... huhhuh. Se oli seilausta se.
Ajatelkaahan, ettae meidaen taeytyi Hannan kanssa hoitaa koko kryssaeys. Pappa
kepertyi lekkerinsae viereen jo heti satamasta laehdettyae. Lallatti ja
ryyppaesi, ryyppaesi ja lallatti. Lopulta nukkui. Kun heraesi, alkoi alusta.

--Sen nyt saattoi arvata, sanoi Soederling.

--Saattoihan sen, mutta jos arvasin, ettae se tekisi meille sen kepposen,
minkae teki, niin kaupunkiin jaetin. Kun potkaisi rikki pirttupullon, niin
ettei saatu koko matkalla tulta keittioeoen ja piti olla kahvitta koko
eilinen paeivae ja yoe ja taemae paeivae ja loiskia viisi tuntia tyynessae
mainingissa Pellingin selaellae ... vaikka jauhoja olisi ollut ja sokeria
kuinka paljo tahansa ... kerrankin!

Eukko oli olevinaan vihainen, mutta nauroi samalla. Helga pakottihe
hymyilemaeaen kuin mieliksi aeidille, mutta Soederling ja Kalle jurottivat
totisina, Soederling silloin taelloein arasti katsahtaen Kalleen.

--Taeti koetti sytyttaeae ukin viinallakin! nauroi Hanna.

--Koetin, mutta mitaes se palaisi.... Hohhoo ja-jaa ... oli se kryssaeystae
se, pakottaa kaesiaeni ja selkaeaeni niin, ettae ... mutta perille tultiin. Tuo
Hanna on riski tyttoe ... hoiti yksin klyyvarin.... Kyllae siitae vielae tulee
kalamiehen akka.... Kaadahan nyt sitten vielae, jos siellae on.... Mitaes
teille nyt sitten oikein kuuluu? Kuulkaahan, menkaeaehaen ja tuokaa se kirstu
maihin.... Nostakaa samalla saekit aittaan, toisessa on vehnaejauhoja....
Nyt meillae tullaan juomaan vehnaeskahvia kerta paeivaessae, ettaes tiedaette....
Ei kai maksa vaivaa heraettaeae ukkoa, antaa sen nukkua humalansa venheessae,
kun vain heitaette jotain sen paeaelle, ettei kylmety.

Vitkastellen poistuivat Soederling ja Kalle.

--No, mitaes taenne nyt sitten oikein kuuluu?... Annahan, Helga, taenne tuo
nyytty ... ota siitae se paeaellimaeinen kaeaeroe ... siinae on sinulle
villapaita. Se on hyvae vaatteiden alla, kun sinae aina olet niin viluinen.
Tohtori sanoi, ettae sinun aina pitaeae koettaa pysyae laempimaenae.

--Olitteko te nyt tohtorissakin?

--Ensi toeikseni ... kohta kun olin saanut paaliasian reilatuksi ...
tottahan toki, koska ne oikeastaan ovat sinun kaikki.... Olet niin
kalvakka ja raukean naekoeinen, oletko sinae taas ollut sairaampi?

--En....

--Antoi se rohtojakin ja monenlaisia muita maeaeraeyksiae, jotka eivaet maksa
mitaeaen ... puhutaan niistae sitten ... kaksi markkaa se vain otti, vaikka
kirjoitti kolme reseptiae ... apteekki maksoi viisi markkaa
viisikymmentaeneljae penniae.... Ovatko miehet kalastaneet?

--Saivat ne nelikon toiss'aamuna.

--Kas vaan.... Meri yhae vain antaa. Onhan se sekin jotain. Mutta kyllae se
kuitenkin on pientae sen rinnalla, mitae se sitten toisin ajoin antaa. Oli
se toisenmoinen apaja se, kun oikein ajattelee.... Onko isaesi ollut maissa
isaennaen puheilla?

--Ei.

--Ei tietysti. Minun se on hommattava sekin. Ja minae hommaan, sillae saari
on ostettava, ja naapurin pitaeae tulla pois, sen minae olen paeaettaenyt. Ja
ensi pyhaenae se ostetaan. Toin jo lutikanmyrkkyaekin. Kun sen Korsun
sikopahnan puhdistaa ja savustaa, tappaa syoepaelaeiset ja siistii ja
paperoi, niin siinae on asunto Hannalle ja Kallelle. Ja se meni niin, ettae
livahti, niinkuin olisi meri ne siihen teille kaesillaeaen kantanut. Onko
naapuria itseaeaen naekynyt liikkeellae?

--Ei ole, tuskin se on ollenkaan kotona.

--Joku sanoi naehneensae sen Helsingissae, en tiedae. Sen parempi, niin ei ole
nuuskimassa taeaellae. Viron jahti tulee, niin pian kuin on saanut potattinsa
myoedyksi. Eikae niitae ollut sillae enaeae muuta kuin vaehaen ruuman pohjassa.

Taellae tuulella se voi olla taeaellae milloin hyvaensae, jos pitaeae
puheensa....--Tuokaa taenne vaan ... taenne, taenne.... Pankaa siihen ...
liikutte siinae niin juhlallisina kuin ruumiskirstua kantaisitte.

--Mitae siinae oikein on?

--Ostokset ja tuomiset ... se on raskas, mitae?

--Millae rahoilla ne kaikki on ostettu?

--Rikas ei tarvitse rahoja. Rikas ottaa velaksi. Oli se mukavaa
Matrosoffissa. "Mitae saa luvan olla? Saako olla kahvia ... sokeria ...
veskunoita ... rusinoita?" sanoi.--"Annetaanko velaksi?" minae sanoin.--
"Minkaetaehden velaksi, kun on rahaa?" sanoi. "Minae naeke jo riimistaekin,
ettae on rahaa."... Mistae se sen naeki, mutta naekipaes.... "Ei ole vielae",
minae sanoin, "mutta ehkae meri joskus antta".--"Aa, harashoo, maksa sitten,
kun meri antaa. Meri hjuva takkumies. Paljoko pannaan?" Jos olisi haenestae
riippunut, olisi punninnut koko puotinsa pusseihin. Saipas kerrankin ostaa
rentonaan, tarvitsematta saerkeae paeaetaeaen sillae, mihin kaikkeen pitaeae
markkansa murentaa. Laskin lystikseni, montako kahvipussia oli Matrosoffin
etelaehyllyllae. Niitae ei ollut siinae enemmaen kuin ettae olisin voinut ostaa
koko seinaellisen, jos halusin.

--Kun et ostanut.

--Mitaes minae. Ilmanhan minae vain.

Kun kurkku oli kahvista selvinnyt, niin yhtenae tulvana valui taas
Soederlingskan puhe:

--Kysyin vielae kurilla, mitae se veskunalaatikko maksaa, josta ne aina
mittaa. "Viisi sataa", sanoi. Olisi ollut veikeaetae naehdae, miten ryssaen
naama olisi venaehtaenyt, jos minae paukahutin: "Mittaa sitten niin, ettae
pohja paistaa." Vasta sitten, kun on ollut kaupungissa ja naehnyt, mitae
kaikkea rahalla saa, voi tulla oikein iloiseksi siitae, ettae on, millae
saa.... Jos hyvin onnistuu, kuuluu toisella puolen lahden saavan
pumpulipaalista sata ruplaa, jos nimittaein saa tullin sivu sisaeaen. Siellae
on korkeampi tulli kuin taeaellae. Sentaehden niiden siellae kannattaa maksaa
enemmaen.

--Ruvetaanko me nyt salakuljettajiksikin? kysyi Soederling, aeaeni vaehaen
vavahtaen, piippuansa rassaten.

--Emme me.... Viron veitikka kyllae sen puolen hoitaa.... Taeytyy heittaeytyae
hetkeksi pitkaekseni.... Me sovittiin sen kanssa niin, ettae se joko maksaa
heti kaeteisellae, ja saa silloin itse pitaeae voiton, jolloin riskikin on
haenen, tai niin, ettae otetaan riski yhdessae, mutta silloin on jonkun
taeaeltae oltava mukana hommassa. Taeytyy vielae tuumia sitae, sitten kun se
tulee.

--Tuleeko se?

--Niin pian kuin on potattinsa myoenyt. Minusta sopisi kyllae hyvin, ettae
Kalle menisi mukaan, niin saisit samalla vaihtaa rahatkin Raeaevelissae.
Siellae ne saapi helposti vaihdetuksi, niin ettei kukaan saa vihiae. Minae
tiedaen nyt kurssinkin pennilleen.

--Ettaekoe Kalle laehtisi paalien kanssa?

--Kalle tai sinae ... kumpi tahansa.

Haen ei saanut vastausta, ei myoentaevaeae, ei kieltaevaeae. Haen naeki ... oli
naehnyt jo heti rannassa, kun tulivat jurraillen vastaan, ettae oli jotain..
haen arvasikin sen melkein, mitae se oli....

--Ettepae arvaa, kenen tapasimme kaupungissa.... Kerrohan sinae, Hanna.

--Konsulin ja haenen masinistinsa, ja me ajettiin sen piilillae.

Mutta Soederlingska ei malttanutkaan jaettaeae puhetta Hannalle.

--Se oli nyt sitae nurjinta, mitae minae elaeessaeni, iski haen.... Meidaen piti
juuri laehteae, purjeet olivat jo ylhaeaellae ... minae tulin juuri siitae
pankista, joka on siinae vastapaeaetae Stockmannia.

--Mitae sinulla oli pankkiin asiata?

--Ajattelin, ettae miksikaes en kaevisi kysymaessae guldenien kurssia, kun
kerran olen kaupungissa, niin sen tietaeae senkin, koska Kalle ei tietaenyt
pennilleen, eivaetkae sitten saisi Raeaevelissae pettaeae ... sillae jos se
vaihtuu sekin niinkuin ruplan kurssi, niin ei niihin ole luottamista.
Vaikka ei se kuulu vaihtuvankaan, vaan on aina kaksi markkaa ja penniae ...
jos vaihtuu, niin vaihtuu enintaeaen pennillae tai parilla, mutta sehaen ei
ole mikaeaen asia se.... Niinpae niin, kun tulin ulos....

--Minae seisoin ulkona ja odotin....

--Hanna seisoi ulkona ja odotti.

--Jaetittekoe sitten venheen satamaan purjeet levaelleen?

--Pappa jaei sinne.... Ja kun minae tulen kadulle, niin kuulen jonkun
sanovan: "Paeivaeae, Soederlingska", enkae ensin aelynnyt, mistae se tuli.

Nyt otti Hanna vaekisin puheenvuoron:

--Se oli konsuli ... se istui siinae piilissaeaen. Se oli juuri sanonut
minulle: "Saa naehdae, tunteeko Soederlingska minut." Minae tunsin heti sen
sahvoeoerin, vaikka sillae oli turkki nurin paeaellae ja riihilasit nenaellae.

--Annahan kun minae haastan ... haasta sinae sitten.... Se oli todellakin se
meidaen konsuli, joka istui punaisessa pillissae, joka hyrraesi kuin
vimmattu.... En minae ensin osannut, mihin katsoa. "Tulkaa sisaeaen, niin
ajetaan vaehaen." Hanna hyppaesi heti sahvoeoerin viereen kuskipukille.... En
minae tiedae, mutta siinae minae sitten samassa jo minaekin istuin sen mustan
vieressae, tulipunaisessa paholaisen kelkassa ja tulipunaisella sohvalla
.. sillae oli silmaet edessae ja takana ... minae upposin kuin heinaerukoon.
Samassa ovi paukahti kiinni ja minun hameeni jaei vaeliin ja repesi, tuossa
vielae naeette. Ja sitten mentiin, enkae minae tiedae, minne mentiin ja minne
tultiin; milloin oltiin kaupungissa ja milloin maalla ja se hohotti vain
ja nauroi, kun minae huusin. "Taemaehaen menee ihan helvettiin!" minae sanoin.
"Ei taemae nyt mene, vaikka kyllae taellae sinnekin paeaesee. Mennaeaenkoe?"--"En
minae vielae taellae kertaa."--Sen pakana! Mutta kun se viimein pysaehtyi, niin
oli syoestae minut suin paein mereen, ja jos ei Hanna ollut jo siinae
vastassa, niin kolera-altaaseen menin. "Kiitos kyydistae!" minae sanoin, "ja
kiitos siitae laepi vuoden lypsaevaestae lehmaestae!" minae huusin. "Mistae
lehmaestae?"--"Siitae, laepi vuoden lypsaevaestae!" minae sanoin. En tiedae,
kuuliko se tai ymmaersi, sillae taas se raejaehti menemaeaen ja meni eikae jaeaenyt
muuta kuin vaehaen haikua jaelelle. Pappa toelloetti venheen kokassa, suu auki,
eikae osannut muuta kuin: "Missae helvetissae te!" Se oli kerrankin sana
paikalleen. Niinpae niin! Mutta kun me suistuimme Hannan kanssa samalta
laidalta yhtae kyytiae venheeseen, niin pappa hoipertui ja astui rikki
pirttupullon, jonka Hanna oli pannut keskituhdon alle, eikae me huomattu
sitae ennen kuin Villingin salmessa, kun rupesi tekemaeaen kahvia mieli,
mutta silloin se oli jo myoehaeistae. Se oli maksu konsulin kyydistae.... Ja
siinae humussa unohtui potattisaekkikin vielae Viron jahtiin. Sus siunaa,
minkae naekoeisiae ne oli ... turkki nurin kummallakin sekae itsellaeaen
paeaepirulla ettae haenen rengillaeaen ja riihilasit otsalla.... Jos sitae kesti
vielae vaehaen aikaa, niin merikipeaeksi tulin, vaikka olenkin kalastajan
akka.

--Minae olisin ajanut siinae vaikka koko paeivaen....

--Niin sinae ... kyllaehaen sinae....

Soederlingska ja Hanna saivat nauraa yksin seikkailuilleen. Helga koetti
kyllae nauraa mieliksi, onnistumatta, Soederling ja Kalle eivaet
koettaneetkaan.

--Se oli sitae, ja nyt avataan kirstu ja otetaan tuomiset esiin.

--Eikoehaen olisi parasta, ettei sitae avattaisikaan, sanoi Soederling.

--Miksei? Mikae herran nimessae teitae oikein vaivaa? puhkesi emaentae. Mikae
teillae on?

--Mamman ei pitaeisi turhaan lausua ... virkkoi Helga ujosti.

--Minae kysyn, mikae teitae vaivaa? Miksei saisi kirstua avata?

--Sano sinae se nyt, Kalle, sanoi Soederling ja nousi ja meni.

Ovessa tuli haentae vastaan ukki, hyvaellae tuulella, nukkuneena, mutta ei
vielae selvinneenae, lekkeri kainalossa.

--Hei! Hei! Terveisiae kaupungista! Missae ne on kaikki? Saako taeaellae kahvia
tai muuta maerkaeae?

Soederling livahti ulos, aikoi pysaehtyae oven eteen, mutta loittoni niin
kauvas, ettei voinut kuulla, mitae tuvassa puhuttiin. Haen pysaehtyi, laehti
taas menemaeaen, kaevaeisi kiikarikalliolla, meni sieltae kala-aitalle ja nosti
turskasiimavehkeet pois oven edestae, johon ne olivat jaeaeneet Kallelta ja
Helgalta, mutta katui ja pani ne siihen takaisin. Sai koukun peraeimineen
lahkeeseensa ja astui peraeimen paeaelle ja oli lentaeae nokalleen. Sitten haen
palasi tuvalle, niin laehelle, ettae voi kuulla jotakuinkin.

Emman aeaeni kuului ylinnae, yhae kiihtyen, Kallen ja Helgan sanoessa
sanottavansa saeyseaesti ja tyynesti.

--Kyllae pitaeae olla! Mutta siitae ei tule mitaeaen! Vai semmoistako te taeaellae
sittenkin olette hautoneet! Mutta sehaen on niin hullua kuin suinkin
saattaa olla. Antaa pois kaikki! Vaan sehaen olisi sama kuin halkaista
nuotanperae nostaessa.

--Ei se ole ihan sama.

--Minkaetaehden se ei ole sama! Se on ihan sama kuin jos halkaiseisi nuotan
peraen juuri silloin, kun siinae potkii lohi. Sanokaa, miksi se ei olisi
sama?

--Jos on potkenut nuottansa toisen vesille, niin silloin onkin oikein,
ettae joko avaa nuotanperaen tai vie saaliin veden omistajalle, sanoi Kalle.

--Toisen vesille? Kuka taessae on potkenut toisen vesille? Sanokaapas
pilanpaeiten, kuka taessae on potkenut toisen vesille?

--On kauhea synti ottaa ruumiilta.

--Synti ... synti ... mikae synti?

--Kyllae aeiti ymmaertaeae, ettae minae en voi pitaeae ruumiilta ryoestaemiaeni
rahoja.

--Nakkaa ne sitten herran nimessae takaisin mereen!

--Semmoiset rahat! Te olette hulluja! kuului ukki henkaeisevaen.

--Niin juuri! vahvisti Hanna.

--Pitaekaeae te suunne ja antakaa minun puhua lasten kanssa! tiuskaisi taas
Soederlingska. Sitten haen koetti puhua saeyseaemmin:... Sanokaahan nyt, ihan
totisesti ... tarkoitatteko te todella sitae, ettae rahat ja paalit olisivat
pantavat menemaeaen sitae tietae, mitae ovat tulleetkin, takaisin mereen?

--Ei mereen, vaan annettakoon ne sille, jonka ne ovat.

--Ja kenen ne ovat?

--Siitae kai kyllae saadaan aikanaan selko, kun saadaan tietaeae, kenen oli
laiva.

Oli syntynyt aeaenettoemyys; silloin meni Soederling sisaeaen.

--Oletko sinaekin yhdessae hullutuksessa kuin nuo? huusi emaentae haenelle
oveen.

--On minunkin mielestaeni ilmoitettava tulliin.

--Mutta minun mielestaeni ei ole!

--Oli se kuitenkin kovin paha, ettae tuli otetuksi vaekisin ruumiilta.

--Vaekisin? Mitenkae ruumiilta voi ottaa vaekisin? Joka ei vastustele. Yhtae
hyvin voi sanoa, ettae se antoi ottaa ne mielellaeaen.

--Kallen olisi pitaenyt toimittaa haenet siunattuun maahan, mutta Kalle
sysaesi haenet tahallaan menemaeaen.

--Sysaesikoe haen tahallaan? Soederlingska jaei hetkeksi sanaa vaille.

--Minkaetaehden sinae sen teit? kysyi haen sitten saeyseaemmin.

--Kai minae tein sen siinae tunnossa, ettae kun en tietaeisi, kenen rahat
olivat, ja kun ei olisi ollut ruumista, niin ei minun tarvitseisi antaa
niitae takaisin.

--Mahdoitkohan sinae ennaettaeae sitae siinae miettiae? Etkoehaen sinae muuten vain
haetaeissaesi sitae sysaennyt menemaeaen? Ethaen sinae silloin vielae tiennyt, ettae
sillae oli siinae salkussa edes rahojakaan? Niin! Sinae olet ruvennut
hautoinaan sitae jaelestaepaein. Muut ovat sinua siihen yllyttaeneet.

--Helgan hupsutuksia se on, tuhkasi Hanna.

--Ole sinae vaiti ja anna Helgan olla.

--Kalle katuu sitae sydaemensae pohjasta eikae saa siltae rauhaa, sanoi Helga.

--Hirvittaeisi minuakin pitaeae mitaeaen siitae, mikae on ruumiilta otettu,
vaikka olisi miten kuten otettu, sanoi Soederling.

Siinaehaen oli kyllae jotain peraeae, mutta siinae ei saanut olla peraeae. Kuta
enemmaen sitae siinae oli, sitae vaehemmaen sai sitae naeyttaeae olevan. Ja kahta
kiivaammin kaevi Soederlingska nyt miehensae kimppuun.

--Joko sinaekin alat aaveita pelaetae? Mutta mistae sen taeaellae meren rannalla
tietaeae, mikae tavara se milloinkin on ruumiin omaa? Jos rupeisi sen mukaan
valikoimaan, niin eihaen silloin voisi mitaeaen itselleen pelastamaansa
pitaeae. Hukkuneiden tavaraahan se on kaikki, no, jos ei kaikki, niin suurin
osa siitae, minkae vesi kantaa maihin. Ruveta nyt semmoisesta tunteilemaan.
Mitae taeaellae sitten ollenkaan elaemaestae tulee? Muuttakaa maihin samassa.
Menkaeae talonpoikain rengeiksi, niin isae kuin poikakin! Sontakuskeiksi!
Suota kuokkimaan! Mahdoin paeaestaeae sinut, Kalle, seminaariin, silloin kun
sinne pyrit. Siellae olisi ollut oikea paikkasi. Maallikkosaarnaaja mikae
lienet!... Ensi kerran heidaen elaemaessaeaen oikein iso lohi miesten nuotan
peraessae potkii, eikae naemae uskalla sitae pitaeae. Synti? Synti! Mahtaisi
naapuri nauraa, jos saisi tietaeae.

--Eihaen mamma kuitenkaan tahtone, ettae tekisimme niinkuin naapuri.

--Minae vain sanon, ettae te olette paeaestaenne vialla ja Helgan hengen
hurmauksissa, ja se on se sen uskonsisar, se sen ystaevae, tekopyhae
vanhapiika tuolta kirkonkylaen koululta virsineen ja veisuineen ja
rukouksineen, josta on alkujuuri kaikkeen. Ettae minae paeaestinkin sen taenne
maihin toissa kesaenae!

--Sanoinhan minae sinulle, ettae ... sanoi Soederling.

--Sanoit, sanoit, ole hyvillaesi, ettae sinae olit viisas ja minae tyhmae ...
Se on niin, ettae nauraisi, jos ei itkettaeisi.

Kalle ja Helga istuivat rauhallisina ja hiukan kaersivaen naekoeisinae samalla
penkillae, vierekkaein... Kun olisivat edes panneet tiukemmin vastaan, mutta
siinae ne istuivat ja odottivat, niinkuin ei maksaisi vaivaa ruveta edes
vaeittelemaeaen. Minkae Helga kerran on saanut paeaehaensae, kyllae se siinae pysyy.
Kuta hiljaisempi ja noeyrempi se on, sitae enemmaen se aekaeytyy.

Soederlingska tunsi, ettae haenen olisi heihin naehden pitaenyt menetellae aivan
toisella tavalla, heittaeae kaikki siihen taellae kertaa. Mutta siitae
huolimatta haen tiukkasi, kirstua potkaisten:

--Ja millae maksetaan naemae ostokset?

Siihen ei kukaan osannut vastata.

--Ja millae korvataan virolaisen vaivat?

Ei siihenkaeaen tullut vastausta.

--Ei millaeaen! Teillae ei ole. Eikae se teitae liikuta. Mutta minae en ota
paeaelleni sitae haepeaeae, ettei minulla ole silloin, kun taeytyy olla, ja
sentaehden minulla on. Ja sentaehden minae teen, niinkuin minun mielestaeni on
tehtaevae.... Ja mikset sinae, Kalle, sanonut sitae heti, ennenkuin annettiin
minun mennae?

--Se oli kyllae vaeaerin, etten sanonut.

--Nyt se on myoehaeistae. Viekaeae paalit tulliin, jos haluttaa. Mutta rahat on
annettu minun taakseni ja siellae ne pysyy.

--Kallen tunto vaatii kuitenkin, ettae haen ilmoittaa rahatkin, sanoi Helga.

--Ja haen kehtaisi tehdae vanhalle aeidilleen sen haepeaen ja kepposen! Sinae
kehtaisit!

--Siksi, ettae Kalle ei tahdo, ettae mamma joutuu syntiin haenen taehtensae.

--Kyllae minae syntini....

Haen hillitsi kielensae, keskeytti ja jatkoi taas:

--Hyvae on. Tehkaeae, niinkuin tahdotte. Tuoss' on kirstun avain. Siinae on
se, mikae on syntirahoilla ostettu, vaikkei vielae maksettu! Ottakaa,
viekaeae, viskatkaa nekin sinne, mistae ovat tulleet. Antakaa takaisin sille,
jolta ne on otettu. Ehkae se sitten saa rauhansa, kun saa rahansa.

--Mamma! kuului Helgan moittiva aeaeni.

--Oletko sinae hullu! hoenkaeisi ukki poeydaen paeaestae, jossa kyynaerpaeittensae
varassa viruen oli haerppinyt viinakahviaan.--Joko sinae nyt alat antaa
peraeaen sinaekin! Mitae se raato rahalla tekee? Ei se tarvitse sitae taivaassa
eikae helvetissaekaeaen, jos on joutunut sinne. Suursaaren juoppo pappi sanoi
minulle kerran, ettae taivaassa ei tarvitse rahaa, koska siellae saa kaikki
ilmaiseksi, mutta rahalla ei mitaeaen, ja helvetissae on niin helvetin paljon
rahaa, ettei siellae rahalla ole mitaeaen arvoa.

--Pappa....

--Ukki....

--Ja jos te taas sitae pelkaeaette, ettae kuollut kummittelee, kun sitae on
nyitty eikoe ole saatettu siunattuun maahan, niin siihen asiaan minae sanon,
ettae se on turha pelko. Ei ne maissa kummittele, jotka meressae ajelehtii.
Nehaen ne kummittelevat, jotka maihin haudataan. Kirkkomaistahan enimmaet
aaveet laehtevaet liikkeelle. Kiitae, Kalle, onneasi, ettet vetaenyt raatoa
rannalle.

--Anna nyt olla, pappa.

--Ka, mitae? Eikoe se ole oikeata asiaa? Saattaahan sen sitaepaitse siunata
mereenkin, taemaenkin, koska kerran laivoistakin luetaan hauta mereen.
Haetaan heti paikalla pappi, niin se on sillae tehty. Haetaan pappi ja
pidetaeaen rahat.

Soederling innostui heti siilien.

--Se ei olisi ehkae hullumpaa. Mitae sinae, Helga, siihen sanot? Hauta kuin
hauta, siunattu mikae siunattu. Vaan mahtaisikohan meidaen pastori tulla?

--Suursaaren juoppo pappi kyllae tulee, se lukee vaikka turkkilaisen
haudan.

Hanna raejaehti nauramaan, mutta Helga nyykaehti itkuun.

--Minae luulin niin varmaan, ettae te, aeiti, kohta kun kuulitte, mikae
onnettomuus Kallelle oli tapahtunut, heti paikalla olisitte suostunut.

Soederlingska joutui aina suunniltaan, kun Helga itki.

--Hyvae, hyvae, minae suostun ... minae suostun.... Johan minae sanoin: tehkaeae
mitae tahdotte! Ilmoittakaa, ilmoittakaa ... viekaeae kaikki tulliin! Mutta
viekaeae silloin myoeskin kaikki muu ... joka halko, joka laudanpaetkae taeltae
saarelta, joka korkki. Miksei niitae ole viety jo aikoja sitten! Miksei se
ole ollut syntiae, ettei niitae ole viety.... Vai maeaeraestaekoe se riippuukin?
Mikset ilmoittanut tulliin sitae teelusikkaa, jonka loeysit hauvin vatsasta.

--Ruumiinryoestoehaen se oli sekin!

--Elae siinae viisastele, Hanna!--Kaikkihan on meren tuomaa, ja mistae me
tiedaemme, kuka niiden kanssa on kulloinkin hukkunut? Jaeaekoeoen vain kaikki
entiselleen, jaeaekoeoen, jaeaekoeoen.... Jos Kalle jaksaa odottaa tupaansa, niin
jaksan minaekin lehmiaeni. Jos Helga tulee rohdoittaan ja hoidotta toimeen,
niin tulen minaekin kahvittani. Kyllae minae tulen toimeen! Heitetaeaen kahvin
juonti, heitetaeaen. No, mitae sinae nyt enaeae nyyhkit! Saithan tahtosi!
Kuulithan!

--Ei jumalalle kelpaa vihassa annettu uhri. Te ette suostu mielellaenne.

--Hah? Eikoe kelpaa? Vai pitaeisi minun vielae mielellaeni, nauru suussa
viskata viisituhatta markkaa mereen! Se nyt on jo liikaa!

Ja kiukusta itkien ja paukkaen ja Helgankaan nyyhkytyksistae enaeae
vaelittaemaettae tempasi Soederlingska takkinsa ja tyynynsae saengystae ja
rynnisti ulos ovesta ja naehtiin menevaen navettalatoon ja riuhtaisevan oven
kiinni, niinkuin ei olisi aikonut enaeae koskaan palata.

Ukki otti lekkerinsae kainaloon ja laehti hoippumaan kammariinsa toiselle
puolen porstuan, hoepisten mennessaeaen:

--Kyllae Suursaaren pappi lukee vaikka turkkilaisen haudan. Ei teidaen
tarvitse antaa mitaeaen pois, kyllae Suursaaren pappi lukee vaikka
turkkilaisen haudan.

--Jos se on turkkilainen, ei sen hautaa tarvitse kenenkaeaen lukea! tirskui
Hanna haenen jaelkeensae.

--Mahtaisiko tuo olla pahitteeksi turkkilaisellekaan.

Helga kuivasi kyyneleensae ja nilkutti aittaansa.

Hanna odotti Kallea ja laehti haenen jaelkeensae. Mutta Kalle kiinnitti
kulkuaan ja jouduttautui venheelle, jonka isopurje vielae lepatti
levaellaeaen. Hanna seisoi vaehaen aikaa ja katseli, nakkasi sitten niskojaan
ja pyoeraehti pois.

      *       *       *       *       *

Soederling oli jaeaenyt yksin tupaan, paeaetyen siihen, mihin aina paeaetyi, kun
oli pulma edessae--paeivittelemaeaen. Korvallistaan ruopien haen puheli:

--Taestae se vielae soppa kiehuu, jahka joutuu. Kuka heistae lopulta lie
oikeassa, kuka vaeaeraessae. Mikae ne toikin taenne meidaen rantaan! Olisivat
menneet sinne, minne ovat ennenkin menneet--naapurin rantaan...-Pitaeaekoe
taessae nyt panna syoemaettae maata?

Silloin haen huomasi pannun hellalla, kurotti kupin astiahyllyltae ja
puristi siitae sen, minkae sai.

Siinae oli matkakirstu lattialla. Sen avain oli kannen paeaellae, mihin
Soederlingska oli sen heittaenyt. Soederling avasi varovasti arkun. Se oli
taeynnae pusseja ja kauniisti nauhoitettuja paketteja. Niistae tuoksui
veskunaa, rusinaa, tuntui kuin olisi siellae ollut tupakkaakin. Haen
kohotteli ja kopeloi. Siinae oli sikareja, kokonainen laatikko Hollannin
kuningattaria.--Katsohan Emmaa!--Haen raotti laatikon kantta, sai kaksi
sikaria hyppysiinsae ja pisti ne taskuunsa, Lukittuaan kirstun tyoensi haen
sen pois lattialta tavalliseen paikkaan saengyn ja seinaen vaeliin.

Hetken kuluttua istui Soederling sataman suussa ongella, hampaissa sikari,
jonka makuista ei muistanut milloinkaan polttaneensa.

--Siitaepaehaen selviaeae ... ja jos ei selviae, niin ei selviae, mutta kaipa se
jotenkuten selviaeae.




VII


Soederlingska koetti turhaan saada unta silmiinsae. Hupussa korvin maaten
haen ei olisi tahtonut naehdae eikae kuulla mitaeaen. Mutta sydaen jyskytti aekaeae
ja pahaa mieltae ja kaislat ritisivaet alla vaehaenkin liikahtaessa. Koko ajan
haen naeki Helgan milloin tutkivat ja arat, milloin moittivat ja
murheelliset silmaet. Meren moeyryntae kuului ulkokareilta sitae selvemmin,
kuta enemmaen tyyntyi ja aikaa kului.

Kun pihalla lakattiin liikkumasta, nousi haen ja laehti ulos. Helga vielae
valvoi, koska sen ikkunasta naekyi valoa.

Oli tyyntynyt kokonaan. Ei ainoakaan lehti lepattanut pihlajassa navetan
nurkalla. Ei yhtae viriae vaeraehtaenyt satamalammikon pinnalla. Purjevene
seisoi, ankkurinuora hoellaenae, siinae, mihin se oli pysaehtynyt ankkuroijan
jaeleltae. Mantereen puoliselta ulapalta kuului jostain kaukaa sisaevaeylaeltae
hinaajalaivan koneen jyskytys. Tukholman-laivan valkoinen runko paistoi
hetken aikaa kahden saaren vaelissae. Jostakin kaljaasista jossain kuului
kuin puita pienentelevaen kirveen iskuja.

Soederlingska asteli Kaeaermesaaren rantaa pitkin ja paeaetyi Kalliolahteen
paalien luo.

Ulko-ulappa oli tyyni sekin, saaret ja karit kohoten mustina kyoemyselkinae
sen tahmeasta pinnasta. Maininki moeyrysi yhae niiden ympaerillae, mutta
Soederlingskan korva oli ottavinaan, ettae se kaevi hiljaisemmin kuin
taannoin. Se ei siis tiennyt tulevaa tuulta, vaan mennyttae. Saattaa tehdae
tyynen moneksi paeivaeksi, ja sitten tuuli menee itaeaen.

Jos niin kaey, silloin ei virolainen vaelitae tulla, sillae luovimalla se ei
tule, niinkuin sanoi....

Ja parasta kai olisi, ettei tulisikaan koko merirosvo. Ettae yksi mies
saattaa olla niin toisensa kuin mitae virolainen ja Korsu! Sama punainen
kaehaerae parta, samat pienet porsaansilmaet, sama vaeijyvae, ilkkuva katse
tuuheain kulmien alta. Virostahan ne ovat alkuperaeisin Korsutkin. Ei sen
akka suotta olekaan Estmanneja. "Vai Saukosta, vai Saukosta, kyllae minae
saukkolaiset tunnen, on oltu ennenkin asioissa ... kyllae minae toimitan ...
saa luottaa, ettae minae toimitan." Kajutta niin likainen kuin sikopahna,
haisi mahorkalle ja ryssaen saapasrasvalle, niin ettae sydaentaeni etoi. Ne
ovat vielae ilettaevaempiae kuin Koiviston jaetkaet.... Jollain muulla tavalla
ne ovat nuo paalit sittenkin kaupattavat. Ennen menkoeoet vaikka tulliin....
Ei se tuo hanuri vain kuulune haenen jahdistaan.... Ei, toisaalta se
kuuluisi, jos se olisi se.

--Voi, hyvae isae, sentaeaen!

Soederlingska palasi pihaan, harhaili siellae hetken huoneiden vaeliae,
siirtaeen sitae ja korjaten taetae, tietaemaettae oikein mitae varten. Hauki
polskahti kalasumpussa. Helgan ikkuna loisti tyynesti ja totisesti kuin
majakkalyhty. Se kutsui ja moitti. Mitae tyttoe siellae miettinee? Aeitinsae
suruttomuutta se kai taaskin surree.

Haen teki kierroksen kalliolla, laehestyi varovasti ja pysaehtyi lopulta
niin, ettae voi naehdae ikkunasta aittaan.

Helgan aitta oli vanha kaljaasin kajutta, kerran merestae pelastettu ja
siihen nostettu, ja laitettu ensin leikkituvaksi pikkutytoelle, joka sitten
oli sisustanut ja paperoinut sen itselleen kesaehuoneeksi. Ikkunana oli
siinae yksi ainoa ruutu, harsolla verhottu. Ikkunan edessae oli
pienoispoeytae, katettu valkoisella liinalla. Sisaellae oli kaikki puhdasta ja
sievaeae niinkuin nukkekaapissa, ympaerillae oli aina lakaistua, ja
etelaeseinaemaellae oli kukkapenkki. Helga istui poeydaen aeaeressae ja luki
jotain, yllaeaen valkoinen yoenuttu.... Kynttilaen liekki piipotti
lepattamatta, liikahtamatta niinkuin kukannuppu astiassaan, yhtae totisena
ja pikkuvakavana kuin Helgan kasvot sen takana ... kalpeat ja kuihtuneet,
nenaeparka suippo ja laiha.... Sillae oli raukalla jo ryppyjae suupielissae,
ja ylaehuuli lepaesi ohuena hampaiden paeaellae, niinkuin ruumiilla.

Helgan kesaehuone oli haenen aeidilleen kuin pyhaekkoe mikae. Siihen haen
pistihe, milloin jouti, katselemaan Helgan kirjoja ja niitae itselleen
luettamaan. Veisattiinkin yhdessae. Olisi se hyvin tarvinnut oman huoneensa
talvellakin. Jos pidettaeisiin rahat ja paalit--tai vaikkapa vain
rahatkin--niin saisi niillae talvikammarin tuvan kylkeen ... saisi raukka
oman olinpaikkansa, ei tarvitseisi ukkojen tupakansavussa yskiae....

Miksi ma haenelle kiukuttelin ja pahoitin mielensae....

On siihen niin somasti ripustanut vaehaet vaatteensa orrelle, huivinsa ja
hameensa ja kirjavat nauhansa, joita laittelee huvikseen, mutta ei koskaan
pue paeaelleen ... niinkuin morsian, vaikkei haentae milloinkaan sille
retkelle puettane, mutta ties kuinka pian jo toiselle.

Ettei pelottaisi, loittoni haen ensin, ryki siellae ja tuli sitten ja raotti
ovea.

--Taeaellaekoe sinae yhae istut etkae pane maata? Eikoe sinulla ole kylmae
roeijysillaesi? Tohtorikin sanoi, ettae sinulla pitaeae aina olla laemmin.
Panisit toki puita kaminaan. Eivaetkoe ne ole sinulle edes puita pilkkoneet?
Ei ne mitaeaen.

--Kyllae siinae on puita, vaikka en tullut sytyttaeneeksi.

--Minae sytytaen.

Aeiti riensi tekemaeaen tulta pieneen rautakaminaan, joka oli muurattu
nurkkaan.

--Mitae sinae siinae luet?

--Uusi Testamentti taemae on, sanoi Helga, jatkaen lukuaan.

--Etkoe lukisi aeaeneen?

--En minae luule, ettae te olette sillae mielellae, ettae voitte kuunnella
jumalansanaa.

--Elae sinae nyt vaelitae siitae aeskeisestae. Ei ukki selvaenae ajattele, niinkuin
se paeissaeaen puhuu. Elaekae vaelitae siitaekaeaen, mitae minae....

Helga pisti kuivan hajuheinaen merkiksi kirjaan, sulki sen hitaasti ja
siirsi syrjaeaen.

--On niin kauheata, kun meillae melkein pilkataan jumalaa. Eivaethaen
pahimmat pakanatkaan toki sillae tavalla....

--Kyllae se sen katuu, kun selviaeae.

--En minae niin ukista, mutta kun tekin, aeiti ... vaikka minae olin niin
varma, ettae te heti, kun kuulette, miten on....

Itku naeytti taas alkavan tehdae tuloaan.

--Kas niin, elae nyt....

--En, en ... enhaen minae....

--Jos sinae sitae, ettae minae, niin johan minae....

--Ei se ole teistae kuitenkaan synti, vaikka niin sanotte....

--Enhaen minae tiedae....

--Kyllae teidaen pitaeisi se tietaeae....

--Tiedaenhaen minae, mutta ethaen sinaekaeaen ensin tietaenyt, koska itse ensin
sanoit, ettae se mikae tuli, oli jumalan laehettaemae, ja ettae minkae jumala oli
meille antanut, sitae ei meidaen tarvinnut antaa ihmisille takaisin. Siinae
uskossahan minae sitten laehdin kaupunkiin.

--Se oli silloin ... mutta jumalan tarkoitus olikin toinen. Sillae jumala
tahtoi meitae koetella. Jumala tahtoi naeyttaeae meille, millaisia me oikein
olemme, koska olemme aina tahtoneet olla muita paremmat.

--Ketae muita paremmat?

--Varsinkin Korsuja.

--No, mutta kyllae me nyt toki olemmekin Korsuja paremmat.

--Ne ryoestaevaet ja varastavat ruumiita, ja nyt mekin ryoestaemme ja
varastamme. Kuolleen ryoestaeminen on suurempi rikos kuin elaevaen, sillae
elaevae voi puolustautua, mutta kuollut ei voi.

--Elaehaen nyt, hyvae lapsi, onhan siinae nyt toki ero. Eikaehaen nyt toki silti
tarvitse antaa kaikkea pois, jos antaakin osan.

--Jos Kalle ei saa antaa pois kaikkea sitae, minkae haen on vaeaeryydellae
ottanut, ei haenen sielunsa saa milloinkaan rauhaa, eikae minunkaan.

--Ennemminkoe sinae siis jaeaet elaemaeaen entiseen ahtauteen ja puutteeseen?

--Ennemmin.

--Vielae Hannakin jaettaeae Kallen, kun ei jaksa odottaa, ettae saisivat
huoneen. Sillae yhteiseen tupaan se ei tule.

--Jos Hanna jaettaeae Kallen sentaehden, ettae Kalle tahtoo tehdae, niinkuin
haenen omatuntonsa vaatii, niin on parempi, ettae haen jaettaeae.

--Ajatelleeko Kallekin niin? Tiedaetkoe?

--En tiedae muuta kuin ettae kun piru kerran laehetti haenen tielleen rahat ja
pani haenet ne ottamaan, niin Kalle ei koskaan tule niitae kaeyttaemaeaen,
vaikka kuinka muuten kaevisi.

--Piru laehetti, jaemaesi Soederlingska.

Muuta ei haen siihen osannut eikae nyt tahtonutkaan.... Ne kyllae tulevat
pitaemaeaen paeaensae. On turhaa siitae nyt sen enempaeae puhua. Sanoi haen
kuitenkin vielae:

--Voi sentaeaen.. olin niin iloinen, varsinkin sinun taehtesi, ettae meille
koittaisi paremmat paeivaet.

--Kyllae jumala keksii keinon vielae siihenkin.

--Jumala keksii, jaemaesi haen taas, ja taas haenessae kuohahti. Mutta vielae
kerran haen sai sen pidaetetyksi. Ei nyt ... ei nyt ... ehtiihaen siitae
vielae. Kunhan se nyt vain tuohon viihtyy ja pysyy tyynenae ja paeaesee
levolle.

Syntyi aeaenettoemyys.

--Lukisit nyt sentaeaen.

Helga avasi kirjansa siitae, niihin oli sen sulkenut, ja alkoi lukea:

--"Sitten Henki vei Jeesuksen yloes eraemaahan perkeleen kiusattavaksi. Ja
kun Jeesus oli paastonnut neljaekymmentae paeivaeae ja neljaekymmentae yoetae, tuli
haenen lopulta naelkae. Silloin kiusaaja tuli haenen luokseen ja sanoi
haenelle: 'Jos sinae olet Jumalan Poika, niin kaeske naeiden kivien muuttua
leiviksi.' Mutta haen vastasi ja sanoi: 'Kirjoitettu on: Ei ihminen elae
ainoastaan leivaestae, vaan jokaisesta sanasta, joka laehtee Jumalan
suusta.'"

Mutta Soederlingskalla ei ollut oikeata hartautta kuunnella. Eikae haen
myoeskaeaen saanut silmistaeaen tytoen hentoa selkaeae ja laihoja sormia ja
ranteita, eikae korvistaan haenen heikkoa aeaentaeaen.... Se viepi sen vielae
siihen, jos se sen oikein panee paeaehaensae. Vuosi vuodelta tuo kaey yhae
huonommaksi. Ei se kauvan elae.... Se teetaettaeae minulla, mitae tahtoo.
Vaikka kaikki lopulta kuitenkin joutuu minun hartioilleni. Millae taessae
sitten rohdot maksetaan ja muu hoito kitumisen aikana?... Ei, ei, nythaen
minae taaskaan en kuuntele oikealla mielellae jumalansanaa.

Haen pakottihe kummallakin korvallaan kuuntelemaan ja kuulikin nyt joka
sanan:

"Taas perkele otti haenet mukaansa hyvin korkealle vuorelle ja naeytti
haenelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi haenelle:
'Taemaen kaiken minae annan sinulle, jos heittaeyt maahan ja kumarrat minua.'
Silloin Jeesus sanoi haenelle: 'Mene pois, saatana, sillae kirjoitettu on:
Herraa, sinun Jumalaasi, on sinun kumartaminen ja haentae ainoata
rukoileminen.' Silloin perkele jaetti haenet, ja katso, enkeleitae tuli haenen
luoksensa ja he tekivaet haenelle palvelusta.--Mutta kun Jeesus kuuli, ettae
Johannes oli pantu vankeuteen....

--Valitsitko sinae tahallasi tuon paikan minua varten?

--Minae jatkoin siitae, mihin lopetin, kun te tulitte.

--Missaehaen lie jo aika menossa ... eikoehaen pitaeisi jo pannaksesi maata.

Tyttoe siirtyi vastustelematta vuoteeseensa. Aeiti peitti haenet siihen,
kapaloi lakanaan haenen jalkansa, jotka tuntuivat hienoilta ja haurailta
kuin linnun luut, puhalsi sammuksiin kynttilaen, sulki oven jaelkeensae ja
riensi ulos, leuka jaeraehdellen, jota koetti turhaan saada asettumaan.

Mistae se saikaan tuon paikan lukeakseen! Olenko minae sitten heille
niinkuin se, joka kiusaa palvelemaan kaiken maailman rikkautta? Olenko
minae se, jolle taeytyy sanoa: "Mene pois, saatana"? Enkoe minae aherra ja
puuhaa ja hoida heitae kaikkia, ettae tuskin pystyssae pysyn?

Kuta enemmaen haentae liikutus valtasi, sitae vihaisemmaksi haen siitae tuli.

.. Saa siinae soutaa ja siivota ja suolata, ennenkuin ovat nekaeaen silakat
nelikossa, joilla ostokset maksetaan. Velan siitae sait kantaaksesi, et
muuta. Siinae oli saalis, minkae meri antoi, kun kerran antoi. "Jumala
keinon keksii." Keksii se meille sen, ettae pitaeae meitae koeyhyydessae ja
puutteessa neljaekymmentae paeivaeae ja antaa sitten taas kiusaajansa viedae
meidaet korkealle vuorelle ja naeyttaeae kyllae meille kaiken maailman
rikkaudet, mutta eipae laehetaekaeaen enkeleitaeaen meille palvelusta
tekemaeaen.... Mikae minut riennaettikaeaen suin paein kaupunkiin ... olisihan
minun pitaenyt arvata, ettae jotain sotkua siitae sillaikaa tulee. Milloin
taeaellae on paeaet sekaisin, milloin verkot ... selvittele ne sitten ja
paikkaa, eikae tule aina kalua paikkaamallakaan. Vai nyt ollaan muka jo
naapurin veroisia?... Sekin Soederling ... mahtoi mennae heti tekemaeaen
torpan kaupat, niin olisi taeytymaellae taeytynyt ainakin ne rahat pitaeae.

--Haetsh sinae!--Hyi!

Soederlingska oli ehtinyt ladon ovelle ja riipaissut sen auki, kun sieltae
loikkasi haenen helmoihinsa joku punainen, saaden potkun niin, ettae
ilkeaesti raeaekaeisten kieri kalliota pitkin.

--Mikae se oli? kuului samassa jostain Soederlingin aeaeni.

--Naapurin kissa kirottu.... Ja mitae sinaekin siinae keskellae yoetae aaveilet?

--Olin vain ongella vaehaen.... Onko Helga sairas?

--Eikae ole! aerjaeisi Soederlingska, purkaen siihen kaiken kiukkunsa ja
kaiken mielensae murheen.




VIII


Sillae kylellaeaen maaten, mille kerran oli heittaeynyt, nukkui Soederlingska
isoon paeivaeaen, kunnes heraesi miellyttaevaesti paeaeskynpoikain saetkaetykseen,
emon tuodessa niille ruokaa ikkunan aukkoon, niissae ne istuivat rinnakkain
paeivaepaisteessa, kohta valmiina lentoon. Emae meni ja tuli, sysaeten heille
suuhun, mitae oli sattunut saamaan, ja lensi sirahtaen tiehensae.

Siinae on se, joka ei kysy sikioeittensae mieltae ... saavat tyytyae siihen,
mitae haen heille kitaan tunkee.... Ja niin sitae pitaeaekin!

Ja se, mikae eilen maata pannessa oli ollut haemaeraeae ja haeilyvaeae ja
tunne-sotkuista, oli nyt niin jaerki-selvaeae kuin paeivae sinisen meren yllae
ja niin vankkaa ja jaerkaehtaemaetoentae kuin kallio, jota haen lyhyin, nasevin
askelin asteli ladosta tupaan.

Ei penniaekaeaen pois! Johan minae olisin paehkaehullu! Mitae minae eilen oikein
hourailinkaan? Sitae vaille, etten antanut yllaettaeae itseaeni mihin tahansa.

Haen ajoi remakasti yloes miehet ja komensi Hannan, joka istui haukotellen
vuoteensa laidalla porstuan karsinassa, noutamaan vettae laehteestae,
sillaikaa kun haen itse kaevi tekemaeaen tulta hellaan. Saatuaan sen syttymaeaen
haen otti kahvipaahtimen seinaeltae ja komensi:

--Soederling, vetaeisehaen kirstu esiin ... missae sen on avain?

--Tuossahan tuo on kannen paeaellae, mihin itse eilen panit.

Melkein mielenosoituksellisen vaelinpitaemaettoemaesti otti Soederlingska
kirstusta papupussin ja taeytti siitae paahtimen, pani sitten pussin
takaisin kirstuun ja siirraetytti sen Soederlingillae takaisin nurkkaan
saengyn ja seinaen vaeliin.

Helga oli tullut ja lyyhistynyt tavalliselle paikalleen tyoensae aeaereen.

--Ehkae sinae paahdat naemae kahvit, sillaikaa kun minae kaeyn ja lypsaen lehmaen.
Katso, etteivaet pala.

Noeyraesti, vaikka vaehaen vitkastellen, otti Helga paahtimen, luoden aran
katseen Kalleen, joka saenkynsae laidalla veti saappaita jalkaansa.
Soederlingska otti rainnan ja aikoi mennae, kun kaeaentyi ovessa takaisin.

--Kuka lie jaettaenyt syoettejae koukkuihin maetaenemaeaen kala-aitan kynnyksen
eteen?

--Jaeivaet siihen eilen, kun tulitte, sanoi Kalle.

--Jaeivaet....

--Kyllae ne vielae turskalle kelpaa, sanoi Soederling.

--Taeyttaeae sitten loput koukuista ennen kahvia ja menee heti kahvin
saatuaan laskemaan. On tyyni ja hyvae ilma laskea ja kokea ... kun vain
liikutaan ripeaesti!

Siihen olisi jaetetty ties kuinka kauvaksi, varisten vietaevaeksi! Jos minae
antaisin heille vallan!...

Ja lypsaeessae ja siiviloeidessae ja lehmaeae ruokkiessa selvisi Soederlingskalle
kaikki kuin keraeltae kehien.

Se ei olisi ainoastaan mieletoentae, se ei olisi ainoastaan hirveae vaeaeryys
ja tyhmyys, vaan se olisi minun puoleltani suorastaan rikos heitae kohtaan.
Juuri heitae kohtaan. Totta sen taeytyy antaa jaerkensae toimia, jolla sitae
vaehaen on. Minun heistae sittenkin on lopulta vastattava, varsinkin
Helgasta. Ei sellaisen tavaran poishaaskaamisesta voisi kukaan vastata, ei
jumalan, ei ihmisten eikae omantuntonsakaan edessae. On se minullakin
omatunto, ja minun omatuntoni ei antaisi minulle ikipaeivaenae rauhaa, jos en
tekisi, niinkuin se minua kaeskee. Helgan omatunto sanoo yhtenae paeivaenae
niin, toisena naein. Ensin saa pitaeae kaikki lyhentaemaettae, sitten ei saa
pitaeae penniaekaeaen. Se on muka jumalan aeaeni, joka haenessae aina puhuu. Eilen
jumala lupasi, taenaeaen haen kieltaeae, huomenna ehkae taas lupaa. Mikae se on
semmoinen jumalan aeaeni.... Ja kun siinae ei kenellaekaeaen tapahdu
vahinkoa.... Ja jos se on siinae se suurin synti--ja siinae kai se on, koska
se sitae ennen ei ollut synti--ettei ruumista saatettu siunattuun maahan,
niin voihan todella sitten tehdae niin, ettae luettaa haudan mereen. Ei
siihen tarvita Suursaaren juoppopappia. Mikseikoe meidaenkin pastori siihen
suostuisi? Tapaa kai se siunaus maalinsa pitemmaenkin matkan paeaestae.
Mikseikoe jumalan henki voisi liikkua vetten paeaellae yhae vielaekin mihin
tahtoo?

Pavut oli paahdettu, kun Soederlingska tuli lypsyltae. Haen otti kahvimyllyn
ja jauhaa rutasi tanakalla polvellaan ne pieniksi siinae tuokiossa, ja
kaatoi kupillisen jauhoja pannuun.

Olisi tehnyt mieli paukauttaa se kaikki heille samassa. Luulisihan
jaerkisyiden sentaeaen pitaevaen mennae heihinkin.

Vaikka mitae niillae oikeastaan on tekemistae koko asian kanssa? Minunhan ne
ovat tavarat ja rahat, koska ne kerran ovat minulle annetut. Menettelen
siis omani kanssa, niinkuin itse parhaaksi naeen. Ja ettae me muka oltaisiin
samallaisia kuin naapuri sentaehden, ettae Kalle sysaesi ruumiin pois, se nyt
on sairaan houreita. Tehdaeaen tunnon tilit sitten, kun paalit on myoety ja
rahat vaihdettu. Kadutaan jaelestaepaein, jos on mitae katumista. Sovitetaan
synti, sitten kun se on tehty. Sitae vartenhan se on synti, ettae se
sovitetaan. Pidaen hyvaenaeni. En anna penniaekaeaen. Tulkoon vaan Viron mies.
Jolleivaet tahdo auttaa lastauksessa, niin saan minae tehdyksi sen ilman
heitaekin haenen kanssaan Hannan ja papan avulla. Ja vaikka menen itse
mukana Raeaeveliin paalit kauppaamaan ja rahat vaihtamaan.

Paukautan sen heille sittenkin!

Haen kaatoi viiteen kuppiin: Soederlingille, ukille, Hannalle, Helgalle ja
Kallelle ... siinae ne olivat kupit rivissae kuin paeaeskynpojat orrella.

--Kaey, Hanna, kutsu miehet kahville.

Soederling ja Kalle istuivat kala-aitan edessae, koukkuja taeyttaemaessae.
Soederlingska naeki Soederlingin nousevan ja laehtevaen. Kalle ei tullut. Hanna
naeytti kuin tiuskaisevan haenelle jotain, nakkasi sitten niskojaan ja
pyoeraehti pois.

Ukki tuli porstuan takaa kammaristaan, kohmeloisena ja viluisena, ja kaevi,
kaesi vapisten, kuppinsa kimppuun.

--Ota Helgakin, ennenkuin jaeaehtyy.

--Kiitos, mutta ei minulle nyt maita.

--Eikoe sinulle kelpaa kahvi? Onko sinulla paha elaemae?

--Ei se minulle nyt maita. Jos annatte minulle sen sijaan maitoa vaehaen.

--Hanna, siinae on sinun kuppisi.... Miksei Kalle tule?

--Mitae oikkuillee.

Hetken paeaestae naekyi Kalle kuitenkin nousevan, ottavan koukkulaatikon ja
vievaen sen ruuhen kokkaan. Kannettuaan sinne vielae siimavasun ja kohokepit
tuli haen vasta sitten tupaan, virkkaen ovelta:

--Tuleeko isae sitten heittaemaeaen ... pitkaesiima olisi nyt valmis.

--Sinun kahvisi jaeaehtyy, sanoi Soederlingska, selin oveen.

--En nyt vaelitae, sanoi Kalle.

--Et vaelitae? Mikset?

--Ei maita.

--Ei maita sinullekaan? Ohoo!--Soederlingska pyoeraehti tiukasti paein,
katsahti Kalleen, sitten Helgaan, ja ponnahti pystyyn, otsa punaiseksi
saevaehtaeen.--

--Ei maita! Annetaan sitten sille, jolle maittaa.

--Elaehaen toki jumalanviljaa ... kyllae minae juon!--mutta ennenkuin
Soederling ehti haetaeaen, oli Kallen ja Helgan kuppien sisaeltoe laetkaehtaenyt
likasankoon.

--Mitae skoijia tuo on? karjaisi ukki.

--Se on sitae, ettae jos ei minun kahvini kelpaa, niin sopii taestaelaehin
keittaeae omistaan, jolla on ... ja minulla on vaikka kuolinpaeivaeaen.

--Aeiti, enhaen minae....

--Kyllae minae yskaen ymmaerraen....

--Kuulkaahan....

Mutta Soederlingska meni jo, likasankoa kaedessaeaen kiikuttaen, sikolaettiin.

Elkoeoet luulko! Ei minua semmoisella saeikaeytetae.

Porsas sai sangon sisaelloestae sekae kaersaeaensae ettae niskaansa ja peraeytyi
vingahtaen altaalta pahnaansa.

Hanna tuli jaelestae, silmaet pahansuopaisesti kiiluen....

--On se nyt kerrassaan naurettavaa tuommoinen.

--Mikae niin? aerjaeisi Soederlingska.

--Ei ne nyt olisi pahentuneet teidaen kahvistanne, jos sitae joivatkin.

--Olkoon se heidaen asiansa ... mitae se sinuun kuuluu?

--Ehkae se kuuluu vaehaen minuunkin.

--Haepeaeisit, joka haaskan harakka! Osaan minae itsekin pitaeae puoleni!

Jonnekin mennaekseen mielensae kuohua asettamaan mennae rynttaesi Soederlingska
rantaan. Siellae oli aivan niinkuin haen oli arvannutkin--kallio silakkain
siivuun jaeleltae vielae pesemaettae, niljakkana sisaelmyksistae. Haen kaevi
hiekalla ja huosiamella siihen kaesiksi, sadatellen saamattomia, jotka
eivaet osaa edes omia jaelkiaeaen siivota ... taeyt jaetetaeaen maetaenemaeaen ...
suolet haisemaan ... ja heille minae antaisin vallan?

Soederling naekyi laehestyvaen hitaasti ja jaeaevaen seisomaan siihen jonkun
matkan paeaehaen, hierautuen siitae sitten niin laehelle, ettae viimein sai
sanotuksi sanottavansa.

--Se oli niiltae ajattelemattomasti tehty ... kyllae ne sen jo itsekin, kun
minaekin niille siitae sanoin. Kyllae ne juovat, jos vielae tarjoat.

--Elkoeoet toki millaeaen muotoa minun taehteni ottako semmoista syntiae
tunnolleen.... Mitae siinae seisot ja noljotat? Miksette mene siimaa
laskemaan?

--Aiotko sinae sitten kuitenkin?...

--Niin mitae?

--Myoedae paalit.

--Totta kai.

--Kun ne nyt sitae niin paheksii.

--Rahat ja paalit ovat minun, koska kerran ovat minulle annetut. Minae
huushollaan niiden kanssa, niinkuin parhaaksi katson.

--Niin mitenkae sitten?

--Sepaehaen sitten naehdaeaen.

Helga oli arasti laehestynyt haenkin ja pysaehtynyt jonkun matkan paeaehaen.
Soederlingska korotti aeaenensae, niin ettae se kuuluisi haenelle saakka.

--Ja siksi toiseksi, jos tahdotte tietaeae ... omilla vaehillaeni minae ne
kahvit maksoin ... ja mikae muu on otettu velaksi, omillani minae senkin
suoritan.

--Kuulkaahan, sanoi Helga, laehestyen.

--Siitae asiasta ei puhuta sen enempaeae ... ei nyt eikae vasta.

Helga poistui allapaein aittaansa. Hetken paeaestae meni haen sieltae tupaan.
Soederlingska pysytteli ulkotoeissae koko paeivaen ja vaeltti joutumasta
kahdenkesken kenenkaeaen kanssa.

      *       *       *       *       *

Ja niin oltiin Saukossa vaiti monta paeivaeae. Tehtiin tyoet puhumatta,
istuttiin poeydaessae, tultiin yhteen ja erottiin sanaa vaihtamatta.

Lapset joivat kyllae taas kahvinsa aamuisin. Mutta paeivae paeivaeltae he yhae
enemmaen jaeykistyivaet itseensae.

.. Pesevaet kaetensae, sysaeaevaet kaikki minun niskoilleni. Ja sysaetkoeoet vain!
Kyllae minae sen kannan. Kyllae minun niskani kestaeae sen, minkae toisenkin.

Ei Helga enaeae pyytaenyt aeitiae aittaansa lukemaan ja veisaamaan. Kahden
istuivat siellae nyt Helga ja Kalle. Soederlingska otti esille vanhan
raamattunsa ja koetti lukea yksin. Mutta ei se oikein tahtonut maistua.

.. Ei kelpaa enaeae aeiti lastensa kanssa sanaa harjoittamaan. Vaan sopipas
vapahtajan syoedae ja juoda fariseusten ja puplikaanien kanssa.
Katsottaisiinpas sitae paikkaa. On se yksi raamatunpaikka sekin ... ja
toinen syntisen vaimon paikka ... "joka on syytoen, heittaekoeoen ensimaeisen
kiven". Eipaes aukea ne paikat eteen ... taitaakin vain aueta ne paikat,
jotka itselle parhaiten passaa.

      *       *       *       *       *

Oli lauvantai-ilta. Kalle ja Helga istuivat taas kahden Helgan aitassa.
Kuului vaeliin lukemista, vaeliin hiljaista puhetta. Soederlingska hiiviskeli
kalliolla seinaen takana ja koetti kuunnella. Seinaen, laepi haen kuuli Kallen
sanovan alakuloisella aeaenellae:

--Ei, en minae voi mennae ilmoittamaan vastoin aeidin tahtoa.

--Niin, eihaen sitae voine.

--Meillae on aina puhuttu siitae, millainen ryoevaeri ja merirosvo ja
ruumiinryoestaejae naapuri on. Ja nyt pitaeisi minun olla samallainen, pitaeae
kaikki, enkae olisi yhtaeaen parempi kuin hekaeaen.

Helga sanoi jotain, jota Soederlingska ei kuullut. Sitten Kalle taas sanoi:

--Ei, ei, kyllae minae aivan hyvin tiesin, mitae tein: tunsin heti, niinkuin
olisin tehnyt ryoestoemurhan. Sen minae tunsin. Sillae minae sysaesin sen
menemaeaen siksi, ettae minae ajattelin, ettae jos sillae siinae on rahaa, niin
silloin ei kukaan paeaese sitae minulta perimaeaen.

--Sinae olisit ehtinyt sen pelastaa?

--Olisin minae aivan hyvin ehtinyt kopata sen ja vetaeae maihin, mutta minae
tahallani en sitae tehnyt. Kaduin samassa ja oli vaehaellae, etten heittaenyt
salkkua haenen jaelkeensae mereen.

--Kunpa olisit tehnytkin sen.

Istuivat taas vaiti. Helga lie selaillut kirjaansa, koska kuului lehtien
kahinaa. Sitten kuului taas:

--Ei aeiti taivu. Hannakin haentae yllyttaeae.

--Jos minae puhuisin Hannalle.

--Se ivaisi sinua niinkuin minuakin....

Taas hetken kuluttua:

--Saisitko sinae rauhan, jos sille luettaisiin hauta mereen?

--En minae luule, koska minae kuitenkin ryoestin.

--Niin, siinaehaen se on.

--Ja eihaen voisi lukea hautaa puhumatta ruumiista ... jos ei kertoisi
kaikesta, niin joutuisi taas vain valehtelemaan.

--Niin, siinaehaen se on.

--Mikae taestae elaemaestae sitten tulee?

--En minae osaa sanoa.

Taas sanoi Kalle hetken kuluttua:

--Ja jos naapurissa vielae saadaan se tietaeae, ja miksei saataisi ja ehkae jo
tiedetaeaenkin ... niin ennenkuin jaeaen heidaen poikainsa pisteltaevaeksi ja
osoiteltavaksi, ja heidaen vertaisekseen, niin menen vaikka merille
takaisin. Tehkoeoen aeiti sitten, niinkuin tahtoo.

--Ehkae haen taipuu. Minae rukoilen vielae haenen puolestaan, ettae jumala
kaeaentaeisi haenen mielensae.

Kalle kuului nousevan. Soederlingska riensi pois.

Voi, herra, minkae hulluuden pitaeaekin ihmisiin tarttua!--Pitaekaeae sitten
omanne! Ottakaa rahanne ja paalinne! Ette minun taehteni tarvitse rukoilla!
Ei minua tarvitse laehteae pakoon vieraille maille.

Haen pyoeraehti jo takaisin, mennaekseen ja huutaakseen sen heille ovesta
sisaeaen.

.. Mutta hulluhan minae olisin. Sillae sehaen on mieletoentae, sehaen on
kerrassaan rekihurjaa!

Mutta silloin haen saepsaehti: jos naapuri sen todellakin jo tietaeae? On
voinut kaeydae kaupungissa ja tavata Viron miehen.... Mutta silloin on
totta, mitae Kalle sanoi.

Aeijae kompuroi porstuassa ja tyoensihe tupaan, josta Soederlingska peitteensa
kanssa oli menossa latoonsa.

--Heretkaeaehaen nyt herran nimessae jo moekoettaemaestae! Eihaen taessae enaeae mikaeaen
jaksa. Ei kihoo enaeae viinakaan paeaehaen. Minae kyllae naeen, mihin taemae vie.
Pian ne saavat sinutkin, Emma, siihen villitykseensae. Anna minulle, jos et
uskalla itse pitaeae. Minae kyllae otan paeaelleni sen synnin, mikae siitae tulee.
En minae luultavasti kuitenkaan enaeae paeaese taivaaseen, kun olen juonut ja
kiroillut niin helvetin paljon, sekae nyt ettae myoeskin nuorempana,
varsinkin nuorempana, ja tulen varmaankin vielae kiroilemaan ja juomaan yhae
eteenkinpaein. Niin ettae minulle se nyt on yhdentekevae. Ei siellae
luultavasti kuitenkaan lisaetae tulta syntien mukaan. Kaikki kai ne siellae
paistuvat samalla valkealla.

--Elkaeae edes pilkatko jumalaa, vaan menkaeae maata!

--Kun en kuitenkaan saa unta.... Hohhoo--ja-jaa....

Ukki jaei seisomaan kalliolle oven eteen. Soederlingska meni yhkaeen, aehkaeen
latoonsa.

Koko yoen ritisivaet kaislat epaemiellyttaevaesti ruumiin alla. Ei tahtonut
saada rauhaa missaeaen, lepoa kussaan. Oli usvainen, viluinen yoe. Hylkekarin
majakka ulvoi meressae. Niin pian kuin Soederlingska ummisti silmaensae, oli
majakka samassa muuttunut suureksi mustaksi hylkeeksi, joka kallion
korkeimmalla harjalla haennaellaeaen seisoen, silmaet tulta suitsuten ja paeae
pyoeraehdellen, paeaesti yhden ulinan ulos merelle etelaeaen, toisen yloes maihin
pohjoiseen, kuin jotain omaansa vaatien.




IX


Huonosti nukuttuaan nousi Soederlingska varhain lypsylle. Paeivae juuri alkoi
valeta. Haen kuuli laehestyviae askelia naapurin aidan takaa. Kahdet
rautakorkoisten kenkaein askeleet karahtelivat kallioon. Toiset tanakat ja
lyhyet, niinkuin semmoisen, joka kantaa jotain raskasta, toiset haeilyvaet,
luiskahtelevat, jotka vaelistae hiihdaettelevaet, vaelistae polkaisevat niinkuin
korkealta pudoten. Ne olivat niinkuin ukon askeleet, silloin kun se
toikkaroi humalassa. Mutta kuka oli toinen? Haen koetti katsoa oven raosta,
mutta ne pysyttelivaet koko ajan niin, ettae tupa esti naekemaestae.

Nyt hoilotti ukko:


 Ja vesi oli tyyni, kun rannalta laeksin, rannalta laeksin,
 Mutta merellae kaevi tuuli--
 Ulkona ulapalla purren keksin, purren keksin,
 Kultani tulevan luulin.


--Elkaeaehaen nyt ... kuletaan hiljaa, niin ei kaaduta, hiljaa, hiljaa vain,
kuului houkutteleva aeaeni sanovan.

Se oli Korsun aeaeni ... naapuri oli siis tullut kotiin. Milloin? Yoellaekoe?

Aita rusahti, niinkuin joku olisi lentaenyt sen syliin.

--Ei, minae en mene, intti ukin aeaeni.

--Menee nyt vain koreesti nukkumaan ... tulee sitten huomenna taas,
houkutteli taas Korsun aeaeni.

--Voitko sinae sitten auttaa minut aidan yli?

--Tarttukaa tuohon ... ja pistaekaeae jalkanne tuohon, kas niin.

--Eikoe helvetissae ... olisit antanut minun olla ruuhessani, jossa tulinkin
.. ruuhessani minae istun ja soudan vaikka kuinka paeissaeni ... te sen
vielae varastatte.

--Eihaen me toki naapurin ruuhta....

--Miksei taessae ole porttia eikae edes veraejaeae?

--Ettekoes te itse naulannut sitae kiinni?

--Niin teinkin.... Emman kanssa naulattiin. "Naulataan niin, ettei sitae
haerkaekaeaen puske kumoon", sanoi Emma.--Mutta nyt minae revin sen auki.

--Ei nyt ruveta ... sitten toisen kerran.

--Kuule sinae, sinae olet maailman suurin roisto ... vaikka minae joinkin
viinastasi, niin sinae olet maailman suurin roisto ... vaikka auttaisitkin
minut aidan yli....

--Jaa... jaa... kyllae minae autan.

--Se on hyvae, ettae myoennaet, sillae sinae olet roisto ja ryoevaeri ... rakkari
sinae olet ... haaskalokki... kenenkaehaen saappaat sinulla nytkin on
jalassasi?

--Omani tiemmae.

--Omasi ... hihhih ... onko ne tehty oikein sinun mitallasi?

--Kas niin, pappaseni, kas niin ... noustaan nyt ... kas niin....

--Anna olla, kyllae minae paeaesen auttamattakin ... sillae minae en tahdo, ettae
sinae autat minua.... Perkele sinae olet, punapartainen perkele sinae
olet....

--Perkelehaen on mustapartainen.

--Niinkuin konsuli ... ajaa moottorilla ja pulilla vuorotellen sen mukaan
missae liikkuu ... oli jo viedae meidaen akatkin helvettiin, mutta taeytyi
tuoda takaisin....

--Missae?

--Ei missaeaen, tokaisi ukki lyhyesti, naehtaevaesti epaeillen, ettae toinen
koetti urkkia.... Mutta hyvae mies se on silti ja hyvae mies sinaekin olet
.. sinae et surkeile ... ja sinae otat mistae saat etkae pelkaeae aaveita ...
etkae ilmoita mitaeaen tulliin.

--Nyt ukko erehtyy ... minae ilmoitan aina tulliin.

--Et milloinkaan.... Pih!--Sinaekoe ilmoittaisit tulliin? Kiitae jumalaasi,
ettae olet semmoinen, joka ei ilmoita ... sillae ei ole tarviskaan.... Jota
minae aina olen saarnannut. Sinun poikasi ovat tulleet isaeaensae.... Kiitae
jumalaasi, etteivaet sinun sikioesi ole semmoisia, jotka eivaet ota silloin
kun saisivat ... pitaeae ottaa silloin kun saa.... Katsos, meidaen miehet
ovat akkoja ... ilman puhtia ja paholaista ... sentaehden.... Nosta minua
niskasta.... Tyttoe on pannut heidaen paeaensae ihan pyoeraelle ja panee kai
vielae aeitinsaekin paeaen, vaikka se on minun tyttaereni.... Kiitae jumalaasi,
ettei sinulla ole jumalisia lapsia, sillae se semmoinen vie elaemisen
helvettiin ... ei ne nyt muuta kuin lukevat ja veisaavat, naama soikeana,
nenae huulten paeaellae ja huulet lerpallaan leuvan paeaellae.

--Mutta sehaen on hyvae, ettae ihmiset ajattelevat iankaikkisuusasioita.

--Niin onkin, ja siksi me olemmekin parempia kuin te ja tullaan aina
olemaan, sillae sinae olet skoijari ja sinun poikasi ovat skoijareita ja
sinun kaey vielae huonosti ... sinae uit vielae maha pulleana meressae etkae
paeaese siunattuun maahan eikae sielusi saa rauhaa iankaikkisesta
iankaikkiseen ammen. Niinkuin kirottu sielu sinae loiskit laineelta
laineelle ... niinkuin turvonnut hyle ... ja lokit nokkii tuota
nenaeaesi.... Kuule, laske minut nyt alas taestae aidalta ja tule ottamaan
ryyppy, pieni pikkuruinen ryyppy ... kuule, ollaan ystaeviae, naapuri,
kuule, heitetaeaen pois kaikki vanhat vihat!

--Ei minulla ole koskaan ollutkaan mitaeaen vihoja.

--Mutta minulla on ollut ja on ja tulee aina olemaan, niin kauvan kuin
maailma seisoo, ja se seisoo vielae kauvan.

Aita kuului rusahtavan ... joku aidas katkesi.

--Pidae kiinni, etten minae putoa ... nosta yli toinen jalka ja kannata
minua kauluksesta niin kauvan, ettae jalka ulottuu maahan ... kas niin ...
kiitos, merirosvo ... niin kauvan kuin maailma seisoo, ja se seisoo vielae
kauvan, tulee olemaan iankaikkinen viha Soederlingien ja Korsujen vaelillae.
Sillae minun isaeni oli rehellinen mies ja minae olen rehellinen mies ja
minun lapseni ja lastenlapseni ovat rehellisiae miehiae, sillae omena ei
putoa kauvas puusta. Elae sinae luule, ettae...

--Nyt on jalka maassa ... nyt minae paeaestaen.

--Paeaestae vaan ... mitaes olet pitaenytkaeaen.

--Paeaesettekoe nyt.... Jos minae tulen taluttamaan.

--Elae tule ... pysy vain sillae puolella aidan.

Samassa tuikkasi ukko esiin suin paein nurkan takaa ja kaatui siihen.
Kuului ilkkuvaa hohotusta, ja kun Soederlingska syoeksyi esiin, ehti haen
naehdae leveaen selaen ja naurusta hytkyvaet hartiat nousevan kalliota, jonka
harjalla seisoivat naapurin kaksi poikaa, hohottaen isaeaensae vastaan.
Sitten ne katosivat kaikki usmaan kallion taa.

Soederlingska auttoi yloes isaensae ja vei haenet haenen kammariinsa, jossa ukko
retkahti selaelleen saenkyyn.

--Mitae teillae oli siellae tekemistae? Kuinka te sinne tulitte?

--Menin vaehaen vesille laulelemaan, kun minulla oli niin onnettoman ikaevae
lauvantai-iltana. Niin kuulin soutua sumussa ... niin menin vastaan. Se
kun olikin naapuri, niin se sitten kutsui heille tuliaisille. Se on hyvae
mies, sillae oli kymmenen markan konjakkia.

--Ettae viitsitte mennae sen viinoja juomaan.

--Ka, miksen olisi....

--Tiesikoe se mitaeaen ... oliko sillae vihiae mistaeaen? Ette vain te kertonut?
Puhuitte ehkae kaikesta humalapaeissaenne?

Ukko kavahti suoraksi saengyssaeaen.

--Niin humalassa minae en ole milloinkaan, ettae mae puhuisin semmoista,
jota ei saa puhua. Jalat minulla joskus saattaa pettaeae, mutta paeae ei petae
koskaan. Kyllae ne ovat muut taessae talossa, joiden paeae pettaeae ennen kuin
minun.

--Koettiko se urkkia?

--Ei minulta urkita.

--Oliko sillae mitae venheessaeaen?

--Oli siinae saekkejae mitae lie ollut presenningin alla.

--Mitae niissae oli?

--En minae kenenkaeaen kaetkoejae urki.

--Tiedaettekoe, milloin se oli mennyt kaupunkiin? Oliko se siellae jo silloin
kun me?

--En minae tiedae.

--Ette te mitaeaen tiedae.

--Emma, elaehaen mene! Kaada lekkeristae tuohon lasiin ja pane se tuohon
tuolille, niin ettae yletaen eikae tarvitse nousta!--Vie nyt lekkeri
kaappiin, etten potkaise sitae kumoon, jos sattuisin nousemaan.

--Kyllae te olette saanut jo tarpeeksenne.

Mutta haen teki niinkuin oli pyydetty.

--Kun se ei vain veisi minun ruuhtani.

--Olkaa huoletta.

Soederlingska seisoi hetken aikaa tuvan edustalla ja kuulosti ja mietti.
Kaikki vielae nukkuivat. Sitten haen pudotti hameensa helmat alas, sitaisi
huivin paeaehaensae ja meni, hiipien tuvan taitse aidalle ja siitae yli
nopeasti Korsun puolelle.... Tuntui jalan kalliota koskettaessa, niinkuin
olisi ollut vieraalla, vihollisella maalla. Soederlingien ja Korsujen vaelit
eivaet olleet ulkonaisesti rikki, tervehdittiin, kun tavattiin,
pysaehdyttiin puhumaankin, kun ei paeaesty muuten ohitse, mutta saattoi kulua
vuosia, ettei toinen kaeynyt toisen alueella. Naapurit tiesivaet toistensa
elaemaestae vain sen, minkae sitae vaeijyivaet ja naekivaet. Ne olivat etupaeaessae
Korsut, jotka naekivaet. Soederlingin puolelta ei voitu paljoakaan naehdae
naapurin puolelle, kun edessae oli kallio, joka suojasi heidaen tupansa ja
pihansa. Ainoastaan tuvan katto ja paeaety kohosivat kallion yli. Sitae
vastoin voivat Korsut sekae taeltae kalliolta ettae ullakkonsa ikkunasta naehdae
kaikki, mitae Soederlingin satamassa, kalarannassa ja pihalla tapahtui.
Ainoastaan huoneiden taa paeaesi heitae piiloon. He olivat siinae kuin
tarjottimella, ainaisen tarkastuksen alaisina. Se oli se ikuinen harmi.
Vaan eipae sillae, ettae heillae olisi ollut mitaeaen salattavaakaan. Heillae ei
sitae ollut....

Soederlingska oli pysaehtynyt hetkeksi kallion laelle, josta voi naehdae
kumpaankin taloon. Usma ajelehti mereltae maihin suurina lepereina, reveten
hetkeksi, tiivistyen taas.

Naapurilla oli hyvae satama, auki etelaeaen. Heillae oli hyvae kiikarivuori,
paljoa korkeampi kuin Soederlingien, ja se sulki Soederlingeiltae naekoealan
merelle laenteen ja lounaaseen. Piha oli suojattu ja paisteinen vihreae
nurmikko, laskeutuen lounaaseen. Kaikki ulkohuoneet, aitat ja navetta
olivat laentistae kalliota vasten, suojassa talven pahimmalta tuulelta,
luoteiselta. Korsun piha oli kevaeaellae sulana, kun Soederlingin puolella
vielae oli paksut jaeaetikoet. Siellae oli mainio verkkokallio, jossa oli
mukava kuivata ja levitellaeidae.... Siellae oli kaikki paremmin. Navettaa
oli alettu kattaa ja kengittaeae. Siellae oli tehty kaikki, mikae olisi ollut
tehtaevae meillae, mutta jaeaenyt tekemaettae. Miehet olivat suuria ja
voimakkaita, melkein jaetkiae, leveaeperaeisiae, pitkaeselkaeisiae, jalat lyhyet
ja tanakat. Ei niillae ole jumalaa eikae omaatuntoa, mutta kaikki hommansa
ne saavat kaeymaeaen. Ihmekoe on sellaisten saada merestae irti, mitae tahtovat.
Ja viekkaita ja kavalia ja varovaisia kuin ketut. Joka paikassa silmae
taehystaemaessae, korva kuulostamassa.

Oli se nyt sekin taas: houkutella vanha mies luokseen ja juottaa haenet
humalaan, urkkiakseen--sillae mitae muuta varten se olisi sen sinne vienyt?

Ja kun ne saisi siitae pois milloin tahansa, jos vain jaksaisi ostaa saaren
omakseen ... ja kun nyt olisi rahaa, millae jaksaisi, jos olisi sen
pitaejaetae. Mutta mitaes meillae....

Soederlingskan sydaen oli niin taeynnae pakahtumista ja kiusaantumista ja
kateutta ja kiukkua, ettae siihen oikein koski.

Korsun satamassa oli purjevenhe laiturissa, purje vielae mastossa auki,
puomi vedettynae yloes. Molemmat pojat puuhasivat siellae kantaen tavaraa
maihin.

Soederlingska oli vihannut heitae melkein siitae saakka kuin alkoivat paeaestae
liikkumaan. Aina ne olivat olleet kiusaamassa Kallea ja Helgaa,
naeykkimaessae, nakkelemassa kivillae aidan takaa--aina valtaamassa
lintuluotoja, varastamassa munia Kaeaermesaaren pesistae, eikae niitae saanut
koskaan kiinni.

Korsun akka seisoi tupansa rappusilla, huomaamatta Soederlingskan tuloa.
Soederlingska pysaehtyi ja katseli haentae tuvan nurkalla kasvavan
sireenipensaan suojasta. Se oli pieni, laiha, ketterae ihminen. Kaedet
ristissae vatsan paeaellae haen katseli kuin ihastellen poikiaan, jotka juuri
kantoivat kukin saekkiaeaen aittaan. Se oli oikea tavarankaetkijae emae, jonka
talteen mies ja pojat varastaa ja anastaa, hankkii ja haalii. Se oli se
aina varuillaan oleva kiilusilmae narttu pesaensae suulla.... Ja sitten niin
syytoen ja viaton ... tekopyhae liehakko ja kehuja ja kiittaejae, kun pelkaesi
jotain ... niinkuin ei olisi milloinkaan mitaeaen kujetta tehnyt, ei
milloinkaan punninnut vaeaerin, ei kenellekaeaen antanut vaeaerin takaisin....
"Ai, oliko se kaksikymmen-markkanen kuin rouva antoi ... anteeksi, minae
luulin kymmen-markkaseksi ... anteeksi ... ne ovat niin yhdennaekoeisiae
nykyajan setelit."

--Huomenta.

Saepsaehtipaes....

Korsun akka oli saepsaehtaenyt, pyoeraehtaenyt kuin pelaetetty lintu, mutta
tointunut samassa.

--Ka, huomenta, huomenta.. Emmako se... no, sepae hauskaa!

Ja samassa se oli kaettelemaessae, syleilemaessae ja heti taas rappusilla,
huutamassa kuin varoittaen tupaan:--Taeaellae tulee vieraita, Matti.--
Naapurin Emma!

--Eihaen nyt juuri vieraita ... eihaen taemae ole mikaeaen vierailun aikakaan.
Tulin vain noutamaan papan ruuhta, kun sanoi jaettaeneensae.

--Olisihan se toki mekin.... Emma kaey sisaeaen. Taisi olla Matillakin jotain
asiaa.

--Kaeypi sisaeaen vain, kaeypi sisaeaen, kuului tuvasta Korsun rento, leveae
aeaeni.

Soederlingska naeki leveaessae saengyssae suuren miehen sukkasillaan, saappaat
potkaistuina jaloista, punaisen parran--kissa rinnoilla kuin parran
jatkona ... toinen kaesi niskan alla, toinen kissaa silittaeen ... mahtavana
ja varmana.

--Ukko siihen heittaeytyi pitkaekseen kaupungista tultuaan.

--Paeivaeae, paeivaeae.

--Loikoo vain. Ei huoli vaivata itseaeaen... ja jos kissakin pelaestyy....

Korsu aikoi nousta, mutta ei sitten noussutkaan, nosti vain kissan
viereensae ja kiersi kaetensae rinnan paeaelle ristiin.

--Emma tuli ruuhta noutamaan; sanoin jo, ettae olisihan se tuotu.

--No, mitaes nyt vieraita vaivata ... lie muutenkin ollut aeijaestae vastusta.

--Vastusta? Eihaen. Hauskaa vain ... se on niin iloinen aeijae ... aina
kaltaisensa.

--Ei haenestae toden totta liene iloa kylaessae enemmaen kuin kotonakaan.

--Pyysin Mattia saattamaan haenet kotiinsa, kun alkoi uupua ... ajattelin,
ettae ehkae oli varmempi, jos ehkae eksyy usvassa tai voi ajaa kivelle ...
tai sortuu mereen, noustessaan maihin.

--Ruuhessa se kyllae aina pysyy, sanoi Soederlingska,--siitae se ei kaadu,
mutta kalliolla ei ole niin varma.

--Eihaen nyt ole niin ihmeellistae, jos jalat joskus pettaeisikin, hevelteli
Korsun akka. Onhan vaarilla ikaeaekin. Se oli riski mies aikoinaan ... kun
kaikki pysyttaeisiin yhtae riskeinae.

--Oli ystaevaellisesti tehty, ettae autoitte kotiin. Ajattelin, ettae kaevi
lopulta riitaiseksi, niinkuin sen tapa on.

--Ei toki yhtaeaen.... Kyllae me toki aina Soederlingin kanssa sovimme. Onhan
hauska, ettae naapurit joskus tapaavat toisensa ja kallistavat lasin pari
ja juttelevat. Se on niin mukava suustaan, aeijae.

--Ukot taessae vain koko ajan toisiaan kehuivat. Jos heitae itseaeaen uskoisi,
niin ei olisi maailmassa kolmatta miestae heidaen veroistaan.

--Olivatko kalat hyvaessae hinnassa kaupungissa? kysyi Soederlingska,
kaeaentaeaekseen puheen toisaalle.

--Olihan ne ... tavallisessa ... varsinkin kampelat ja suolakala myoes.

Korsu haukotteli aerjaehdellen, levittaeen leukansa selaelleen, huolettomasti
ja mahtavasti, niinkuin tuskin olisi viitsinyt vastata, niinkuin se nyt
olisi ollut kovin mitaetoen asia, mitae kalat maksoivat.

--Emma on hyvae ja ottaa kahvia.

Taeytyihaen ottaa ja juodakin, vaikka oikein se kuvotti.

--Emmakin oli kaupungissa? sanoi Korsun akka.

--Oltiinhan me vaehaen papan ja Hannan kanssa.

--Joko pian saadaan haeaet ... ehkae oltiinkin jo morsiamen kanssa haeaevaroja
hakemassa?

--Eihaen niistae vielae ole tietoa haeistae ... ensin on Kallen toimitettava
itselleen huone.

--Noo, pianhan se on yksi huone pystyssae.

Soederlingska ei voinut olla pistaemaettae:

--Hirret maksaa--niille, joiden taeytyy ne ostaa.

Kai se sattui, koska Korsun akka kaeaensi puheen toisaalle:

--Kuinkas Helga jaksaa?

--Kiitos kysymaestae haenen puolestaan, mutta kyllae haen vain on yhdellae
huonollaan.

--Jaa, jaa, kovin se on vaikeaa, kun rakas lapsi on sairas, mutta kai
jumala tietaeae, mitae varten meille kaersimykset laehettaeae.

.. Et puhuisi jumalasta sinae etkae vetaeisi naamaasi suotta kureihin....

--Nyt pitaeae Soederlingskan vaehaen maistaa naeitae kaupungin tuliaisiakin.

--Ohoo, oikein viiniae?

--Se on nyt vain ilman aikojaan ... se suotta tuo Korsu ostelee, kun
paeaesee....

--Ostaahan, kun on millae ostaa.

Yhtaekkiae paukautti Korsu, niinkuin olisi koko ajan sitae siinae vain
vaeijynytkin:

--Se Haapsalon saksa, jolta olitte ostaneet potattia, kaeski sanoa, ettae
haen kyllae tuo tullessaan saekin, joka teiltae oli unohtunut.

Soederlingskan paeaetae huimasi, niin ettae hetkeksi himmeni silmissae, mutta
haen kuuli samalla, ettae haenen aeaenensae oli tyyni, rauhallinen ja huoleton.

--Niin, se unohtui laehdoen kiireessae ... sen piti tuoda se meidaen
venheeseen....

--Itse se sanoi teidaen sanoneen, ettae tulisitte noutamaan, sanoi Korsu,
vilkaisten akkaansa.

--Vai niinkoe se oli.

--Mikset sinae, Matti, ottanut saekkiae mukaasi, niin olisi joutunut
pikemmin?

--Se nyt olisi ollut ihan liika suuri vaiva teille, kun naekyy olleen omaa
lastiakin yllin kyllin. Sanoiko se olevan matkan itsellaeaen taennepaein?

--Kai sillae mahtoi olla, koska sanoi tulevansa. Eikaehaen tuo olisi suuri
kierros, vaikka tulisi asian alkaenkin.

--Kiitos kahvista ja viinistae ... jos minae sitten laehden.

--Jos Emma tarvitsee potattia, ennenkuin virolainen tulee, niin meiltae
kyllae saa ... meillae on niitae samoja potattia, tuossa poika juuri kantaa
saekkiae aittaan.

--Kiitos vain, mutta kyllae meillae on vielae. Ja aikaahan kohta saada jo
uutispotattiakin.

--Onhan toki parempi antaa niiden kasvaa ja syoedae vanhoja niin kauvan.

--Ruuhi on kai satamarannassa? sanoi Soederlingska nousten.

--Minae tulen naeyttaemaeaen.

--Kyllae minae sen.... Hyvaesti, Korsu.

--Hyvaesti, hyvaesti.--Terve tuloa toisenkin kerran. Muista jaelkiaesi.
Terveisiae papalle! huusi Korsu saengystaeaen.

Ettae haen sittenkin oli juonut heidaen kahviaan ja maistanut heidaen
viinejaeaen! Jos olisi edes saanut tietaeae jotain. Mutta siitae, tiettiinkoe
taeaellae vai eikoe tietty mitaeaen, ei haen ollut selvillae laehtiessaeaen enemmaen
kuin tullessaankaan.

Soederlingska laehti kiertaemaeaen ruuhtaan saaren ympaeri, meren puolitse, ja
souti niin, ettae airot notkuivat ja kokka kuohui.

Kyllae siellae sittenkin tiedetaeaen jotain, joskaan ei ehkae kaikkea. Kun se
kutsuu isaen mukaansa juottaakseen haentae yoekauden, niin totta sillae on
siinae joku erikoinen tarkoitus. Jaelillae se on, joskaan ei vielae ihan
perillae. Silloin kun se sai ukin urkittavakseen, ei se vielae ollut
tavannut akkaansa eikae siis saanut haeneltae mitaeaen tietaeae, vaikka akka
olisikin paeaessyt paaleista vainuun. Sillae on ollut vihiae jo sitae ennen ja
siihen se on paeaessyt jo kaupungissa. Se on virolainen, joka on vihjannut.
Koska ne kiersivaet silmaeae toisilleen, kun miestae mainittiin.

Mutta samassa leimahti Soederlingskan paeaehaen toinen otaksuma.

Miksei Korsu olisi itse voinut loeytaeae niitae samoja paaleja kuin mekin?
Eivaet kai ne olleet ainoat paalit ne, jotka tulivat Kalliolahteen. Se oli
tietysti ollut taehystaemaessae ja vaeijymaessae Ulkokarilla, jossa se aina
makaa, ja joko se nosti loeytoensae siellae maihin ja kaetki ne sinne ja meni
heti kaupunkiin niitae kauppaamaan virolaiselle, tai vei se ne jo
mennessaeaen. Jos sillae on ne taeaellae jossain kaetkoessae, silloin tulee
virolainen ne noutamaan, samalla kuin meidaenkin paalit. Se oli sovittu jo
silloin, kun minae puhuin sille ... ilmankos se hymaehti sekin niin
merkitsevaesti. Kuka tietaeae, mitae asioita niillae jo ennenkin on ollut
keskenaeaen.

Vai kampeloita kaupalle! Se oli raaka valhe, ettae ne taehaen aikaan olisivat
voineet saada kampeloita niin paljon, ettae niitae olisi kolmen miehen
tarvinnut laehteae kaupunkiin viemaeaen. Ja vaikka olisi ollutkin joku kilo,
niin ei niillae rahoilla osteta venheen taeydeltae tavaraa eikae monta
pullollista viiniae. Eikae niillae taehaen aikaan ole voinut olla lintujakaan
viedae, eikae nyt suolakalakaan mene kaupaksi. Muilla vehkeillae siellae on
saatu rahaa irti.

Soederlingska oli mielensae uhmassa soutanut jo pitkaen matkaa satamansa suun
ohi, ennenkuin sen huomasi. Haen kaeaentyi ja souti varovammin.

Siksi se virolainen oli niin kernas tulemaan. Yksi tie, kaksi asiaa.
Korsun paalit ja Soederlingin paalit. Sulloo ne samaan ruumaan. Ja silloin
ei toinen ole parempi kuin toinenkaan. Ja nyt on meitae tietysti heidaen
mielestaeaen kaksi samanveroista Saukkosaarella.... Ja siksi siellae oltiin
niin rentoja ja rehtejae kuin olisi oltu maailman rehellisimpiae ihmisiae.--
"Terve tuloa toisenkin kerran!--Muista jaelkiaesi!--Terveisiae papalle!"

Mutta siinae sinae erehdyit, kettu, haaskalokki, merirosvo, ruumiinryoestaejae!
Nuolaisit ennenkuin tipahti. Saukkosaaressa ei ole eikae tule olemaan
kahta, vaan yksi. Ei kahta rehellistae, vaan yksi, ei kahta roistoa ja
ryoevaeriae, vaan yksi!

Liika aikaisin siinae ilkuitte ja iskitte toisillenne silmaeae. Suotta siinae
roehoetit selaellaesi ja sivelit punaista partaasi. Saat vielae semmoisen
paukauksen, ettae ikaesi muistat. Naehdaeaenpaes, uskallatko vielae
huomeniltanakin katsoa silmiin. Roehoetae mitae roehoetaet! Vielae siinae taas
kiihotat ja liehakoitkin. Sano Soederlingskan sanoneen.

Taas souti Soederlingska, muistamatta, mitae teki ja missae oli.

--Varo sumppua!

Haen pyoeraehti ja sai juuri ja juuri temmatuksi ruuhensa ajautumasta
kalasumppuun, joka oli ankkuroituna vaehaen matkaa rannasta. Rannalla
seisoivat kaikki muut paitse ukki, katsellen outoa naekyae, kun aeiti taehaen
aikaan paeivaestae, ennen kahvinkeittoansa, tulee ulkoa mereltae, soutaen kuin
henkensae kaupalla.

--Mistae sinae tulet? Onko siellae mitaeaen? Oletko naehnyt meressae mitaeaen?

Vasta tupaan tultuaan suvaitsi Soederlingska virkkaa jotain.

--Antakaa minulle jotain, mitae tahansa, ettae saan pahan pois suustani ...
onko teillae jo kahvia?

Sitae oli, ja loeytyi viinatilkkakin kaapin nurkasta.

Ne nautittuaan, toisten odottaessa ja ihmetellessae, tohtimatta kuitenkaan
kysyae, mitae oli tapahtunut, ja tietaemaettae oikein mitae ajatella, istui
Soederlingska penkin paeaessae, kaedet polvilla, aeaenetoennae, ajatuksiinsa yhae
synketen.... Jos minae sittenkin kuvittelin turhia ... jos ne eivaet
tiedaekaeaen mitaeaen.... Mutta vaikka eivaet vielae tietaeisikaeaen, niin
virolainen ei tule pitaemaeaen suutaan eikae ukkikaan ... ja virolainen
saattaa taellae tuulella olla taeaellae milloin hyvaensae.

--Ei meressae ole mitaeaen ... mitaes siellae olisi.... Mutta joka tahtoo tulla
minun kanssani kirkkoon, niin laittautukoon heti valmiiksi.

--Laehteekoe aeiti kirkkoon? ihastui Helga.

--Laehden ... ja samalla tulliin.

--Suostuuko aeiti sitten antamaan pois kaikki?

--Tehkaeae niinkuin tahdotte ... teidaenhaen ne on ... en minae jaksa yksin
kaikkia vastaan.

--Annatte siis pois paalit ja rahat ... kaikkiko?

--Eihaen toki! huudahti Hanna.

--Eihaen toki niin, ettae kaikkia, sanoi Soederling.

--Vaan mitenkaes?

--Niin kuin on oikein.

--Mikae on oikein?

--Se ettae rahoista ja paaleista annetaan pois, minkae laki vaatii antamaan,
ja pidetaeaen niistae loeytaejaeisinae se, minkae laki sallii pitaeae.

--Mitae sanonee siihen Kallen tunto?

--Kaikki ... annetaan kaikki!... Ei pidetae mitaeaen! riemuitsi Helga, silmaet
leimuten ja posket hehkuen.

--Kallelta minae kysyin.

--Itsehaen sen tiennette.

--Ei, ei, ei oteta loeytaejaeisiaekaeaen!

--Sitae minaekin! sanoi Soederlingska ponnistautuen yloes.--Ja ovessa
mennessaeaen:--Mitae kitkuttamisesta! Kun kerran antaa, niin antaa kaikki ...
niin paeaesette siitae rauhaan eikae ole sen enempaeae suremista eikae syntiensae
sovittelemista!

--Voi, voi, aeitikin tahtoo niin ... nyt puhalsi pyhae henki ensi kerran
Saukkosaaren yli!

Mutta Kallen korva oli ollut kuulevinaan aeidin aeaenessae ivaa ja
katkeruutta. Haen nousi ja meni haenen jaelkeensae.

--Jos teidaen tuntonne sanoo, ettae on vaeaerin, jos annetaan kaikki, niin ei
pidae tehdae toisin.

--Mitaepae taessae minun tunnoistani. Tehaen taessae olette koko ajan tietaeneet
paremmin kuin minae, mikae on oikein, mikae vaeaerin.

--Eihaen se nyt ihan niinkaeaen....

--Kas niin ... mene panemaan venhettae kuntoon.

Hanna riensi haenen jaelkeensae vaate-aittaan.

--Mutta miksi te, taeti, tahdotte antaa kaikki pois, kun ei Kallekaan enaeae
naekyisi tahtovan?

--En minae tiedae, mitae ne milloinkin tahtoo, mutta sen minae tiedaen, mitae
minae itse tahdon.

--Joko nyt tekin olette paeaestaenne vialla?

--Se on niinkuin minae sen sanoin.

--Olkoon sitten! tiuskaisi Hanna, teki kipakan pyoeraeyksen ja riensi
kulmikkain elein karsinaansa, alkaen siellae maettaeae tavaroitaan kirstuunsa.

Helga ja Soederling istuivat vielae tuvassa.

--Eihaen nyt sentaeaen olisi tarvinnut kaikkea antaa.

--Kyllae, kyllae, se oli niin menevae! puhui Helga huumeissaan.

--Mikae sen mielen nyt sitten niin kokonaan muutti?

--Jumala avasi haenen silmaensae.

Oli se sittenkin Soederlingistae hiukan kaesittaemaetoentae. Haen ruopi
korvallistaan, mutta turhaan, saamatta vastausta. Sitten haen kaatoi vettae
kippaan, otti saippuapalan uunin reunalta ja meni kalliolle tuvan taa
pesemaeaen silmiaeaen.

Mutta karsinassaan lautaseinaen takana paukkui Hanna yhae kirstunsa kanssa,
kuului aehkaevaen ja puhkavan ja lopulta paukauttavan sen kiinni ja vaeaentaevaen
vihaisesti lukkoon. Sitten haen tuli ulos, kaupunkivaatteissaan, hattu
paeaessae, sateenvarjo kaedessae, saketti kaesivarrella, kellotaskuinen solkivyoe
kelloineen vyoellae ja jalassa tyykikengaet. Semmoisena haen meni sitten
rantaan odottamaan muita, ja oli kaikista merkeistae paeaettaeen kiukkuisella
paeaellae--mikae Soederlingin mielestae ei ollut ihme, sillae naeinhaen niiden
yhteenmeno nyt lykkaeytyy, kuinka paljon lykkaeytyneekaeaen.

Kalle oli tuonut venheen rantaan. Sillaikaa kun haen puki pyhaevaatteita
paeaelleen, meni Soederling ja otti purjeet verkkoaitasta ja vei ne
venheeseen, pystytti mastot ja kiinnitti vantit, nosti purjeet, sijoitti
peraesimen paikoilleen ja istuutui peraeaen odottamaan.

Oli taemae yhae vielaekin haenen mielestaeaen niin ja naein, ettae annetaan pois
kaikki, vaikkei siihen ole mitaeaen pakkoa. Mutta tottapahan tietaevaet....
Tuuli naekyi yhae virkistyvaen, ja sisae-ulapallakin paerskyi jo pieniae
vaahtopaeitae, luvaten pysyvaeae laitatuulta tullen mennen.... Se oli sitae
touhakkaansa. Ensin tahdotaan pitaeae kaikki, ja sitten ei pidetae mitaeaen.

      *       *       *       *       *

Oltiin jo kaikki venheessae, ja Kalle oli juuri irroittanut keulakoeyden,
kun ukki ilmaantui pihalle.

--Minnekkae te menette?

--Kirkkoon! huusi Soederlingska.

--Ja tulliin! huusi Hanna.

--Odottakaa! Mitae helvetin skoijia se nyt on?

--Se on sitae, ettae mikae on oikein, se on oikein!

--Elkaeae ... kuulkaa! Joko sinae nyt sinaekin, Emma?

--Antakaa vettae lehmaelle, ja jos virolainen tulee, niin sanokaa, ettae jos
haen tahtoo paaleja, niin menkoeoen kysymaeaen niitae Korsulta.

--Ei Korsu ole loeytaenyt mitaeaen paaleja.

--Usko sinae haentae.

Tuuli oli tarttunut purjeihin ja vei purtta satamasta. Ukko huusi vielae
jotain, mutta ei kuulunut enaeae mitae. Siitae paeaettaeen, ettae haen teki
tiukkoja liikkeitae paeaellaeaen ja kaedellaeaen ja polki jalkaa, haen syleksi ja
kiroili.




X


Taival Saukkosaaresta Kirkkosaareen katkesi yhae kiintyvaessae laitatuulessa
niin pian, ettae tapulin ja kirkon ovet olivat vielae kiinni, kun
Soederlingien pursi pyoeraehti satamasillan tyyneen, pistaeytyen siihen
toisten saaristopursien vaeliin. Ei ollut kirkkolaivakaan vielae saapunut,
huusi vasta jossain sisaevaeylaellae.

Soederlingskasta oli aina--arkenakin, saati sitten naein sunnuntaina--
juhlallista laskea siihen vanhan, totisen, ankaran kivikirkon alle, joka
seisoi kallioisella pohjallaan melkein yhtae vanhana ja tukevana kuin
kallio itsekin. Ja samalla jotenkuten kuin ahdistavaa. Sillae siinae se
sitten vasta johtui mieleen synti kuinka vanha ja kuinka pieni tahansa,
vaikka olisit koettanut kuinka paaduttaa itsesi ja olla vaelittaemaettae ja
viekastella. Tapuli sen vieressae, kaeheae-aeaenisine kelloineen, vaehaen sen
naekoeinen kuin vanha lihava emaentae--"mummu", joksi haentae leikillae
sanottiinkin--oli toki hiukan arkisempi ja tutumpi, mutta pyhaeisin oli
sekin tarpeeksi ankara ja totinen ... ja viirikukko sen katolla oli kuin
aina valvova, joka taholle taehystelevae omatunto.

Kirkon ympaerillae oli kiviaita, joka yhtyi kahtaalta tapuliin, niin ettae
ovi sen holvin alatse oli samalla porttina kirkon pihalle. Vaehaen matkaa
kirkosta oli pappila ja sen ympaerillae pienoinen kylae kalastajatupia, pari
kauppapuotia ja leipuri. Kirkon takana ylinnae muita oli kalliolla
luotsimaja ja sen riuku ja tullipaeaellysmiehen asunto.

Kylaenraitilla, rannalla ja laivasillalla kaeyskenteli kirkkopukuista vaekeae.
Ryhmae naisia istui jo tapulin edustalla avausta odottamassa.

Helga hyppaesi ensin maihin ja riensi ystaevaetaertaeaen opettajatarta vastaan,
joka syli avoinna juoksi haentae kohti alas sillalle.

--Minae olin luotsituvassa taehystaemaessae ja tunsin jo kaukaa teidaen
venheenne.... Meitae on taeaellae paljon!

--Voi, voi, minulla on niin kauhean paljon puhumista.... Aeiti, minae menen
koululle!

--Kai sinae kuitenkin tulet kirkkoon?

Helga ei vastannut, eikoe lie kuullutkaan, ne riensivaet kaesikaedessae pois.

--Nyt siinae kaakatetaan, paeaesi Hannalta sillalle noustessa.

--Anna sinae heidaen olla.

Kulkiessa sillalta maihin valtasi Soederlingskan yhae enemmaen liikutus ja
hartaus ja arkuus ja juhlallinen mieli. Ja samalla kuin tunnon moite ja
haepeae jostain--joka kuitenkin haihtui samassa. Nythaen sen taeytyy pian
tapahtua ja nyt on myoehaeistae enaeae mitaeaen peruuttaa. Jos tahtoi pitaeae, ei
pitaenyt ollenkaan tulla.... Haen jaei seisomaan sillan paeaehaen ja odottamaan
Soederlingiae, rahasalkku ja virsikirja kainalon alla, kaeaerittyinae samaan
liinaan.

Kalle oli kaeaeraeissyt kokoon kokkapurjeen ja laehtenyt Hannan jaelkeen. Oli
kuin Hanna olisi tahallaan vaelttaenyt haentae, kiirehtien kulkuaan. Kalle
kuitenkin saavutti haenet leipurin luona. Naeytti kuin haen olisi pyytaenyt
haentae poikkeamaan syrjaeaen, mutta Hanna jatkoi matkaansa ja Kallen taeytyi
seurata. Nyt ne pysaehtyivaet hetkeksi tullivahtimestarin portin eteen,
Hanna sanoa tuikkasi jotain, Kalle sanoi haenkin jotain, mutta Hanna
pyoeraehti ja meni sisaeaen ja jaetti haenet siihen. Se oli tuttu talo Hannalle,
haenen herrasvaekensae oli asunut siinae toissa kesaenae.... Kalle poikkesi
rantaan ja istahti paeae painuksissa melkein veden rajaan.

Soederling oli vihdoinkin saanut isonpurjeen kaeaerityksi kokoon ja noussut
haenkin maihin.

--Minae luulen, ettae Hanna hankkii eroa Kallesta. Eihaen ne koko matkalla
vaihtaneet sanaakaan, ja mitae varten se olisi muuten semmoisella kiukulla
sullonut kaikki tavaransa kirstuunsa?

--Jos sillae olisi semmoiset aikeet, ettei enaeae palaa, niin eikoehaen se
silloin olisi ottanut kirstua mukaansa?

--Ei ehkae vielae sitae ilennyt.

--Olisiko tuosta niin suuri vahinko, vaikka menisikin menojaan. Minusta se
on aina ollut semmoinen herrain harakka.

--Niin minustakin.

--Kaikki on kai parasta, niinkuin se kaey.

--Hohhoo, niinpae niin, huokasi Soederlingska.

Haen oli tosimurheissaan, kurkku kuin kureessa ja rinta melkein
itkunherkkaenae.--Mennaeaen sitten ... menetkoe sinae vai menenkoe minae?

--Mene sinae vain.

--Mennaeaen ehkae kuitenkin yhdessae.

Noeyraesti ja melkein avuttomasti seurasi Soederlingska miestaeaen. Sen aeaeni
oli nyt jumalinen ja heikko. Mikae sen nyt noin herpaisi ja hellytti?
Vaikka kirkkomatkoillahan sitae aina sulatteli ja noeyryytteli. Hyvaehaen tuo
on, ettae vaelistae tuntee tarvetta turvautua mieheensaekin, eikae aina ole
edellae menemaessae ja toista kiskomassa.

--Olisi saanut olla Kallekin kolmantena, koska rahat kerran ovat haenen.
Jos mentaeisiin noutamaan haenetkin tuolta.

Mutta siinae tuli samassa tullipaeaellysmies juuri raittia kaevellen, yhdessae
pastorin kanssa. Vaehaen syrjaeaen vaeistyen pysaehtyi Soederlingska ja niiasi
herroille.

Ne tunsivat heti, pysaehtyivaet, ihastuivat ja tulivat tervehtimaeaen ja
kaettelemaeaen.

--Kas, ovathan ulkokarisetkin laehteneet liikkeelle! Mitaes kuuluu Saukkoon?
Kuinka on kalastanut?

--Kiitos, onhan se.

--Miten vanha pappa jaksaa?

--Kiitos, hyvin haen jaksaa.

--Jaha, jaha.... No, joko haahkanpojat siellae pian ovat ammuttavassa
kunnossa?

--Alkanevat ne jo olla. Milloin herra pastori ja herra tullipaeaellysmies
taas tulevat ampumaan?

--Kai me piankin ... ehkae jo tulevalla viikolla, niin pian kuin on
rippikoulu pidetty.

--Meillae olisi ollut pieni asia herra tullipaeaellysmiehelle, jos taessae saan
puhua.

--No?

--Tuli taessae vain tuonnoin muutamia pumpulipaaleja maihin.

--Tuliko montakin?

--Saattaa niitae olla siellae parinkymmenen paikoille.

--Yksin lukien niitae on kaksikymmentaeyksi.

--Todellako? Sehaen on harvinainen loeytoe....

--Arvosteltiin ne kukin noin sadan viidenkymmenen markan arvoisiksi....

--Sehaen on kerrassaan kaunis loeytoe ... oikein kaunis loeytoe ... minae
iloitsen taeydestae sydaemestaeni teidaen puolestanne, sanoi pastori,
herkkaemielinen, hyvaentahtoinen mies....

Siihen oli alkanut kokoontua muutakin vaekeae, muodostaen pian piirin heidaen
ympaerilleen.

--Jahah, tulitte siis tekemaeaen niistae ilmoitusta ... hyvae on ... missae
tavarat ovat nyt?

--Siinae ne ovat, mihin tulivatkin ja nostettiin, Kaeaermesaaressa
Kalliolahden pohjassa ... jos herra tullipaeaellysmies muistaa ... se on
oikeastaan samaa saarta kuin Saukko; sitae sanotaan kyllae Kaeaermesaareksi,
niinkuin olisi eri saarta, vaikkei se kuitenkaan ole mikaeaen eri saari,
selitti Soederling.

--Kyllae, kyllae, aivan oikein ... se on se, jonka kaeressae on se hyvae allien
ampumapaikka.

--Juuri se ... juuri se sama ... siellae ne ovat maissa hyvin peitettyinae.

--Siitae tulee kauniit loeytaejaeiset, ainakin hyvae kolmannes.

--Ja se olkoon teille sydaemen pohjasta suotu, sanoi pastori.

--Sitten taessae olisi vielae taemae, jonka meidaen poika loeysi samaan aikaan
kuin paalit tulivat maihin ... mitae lienee ... jos herra tullipaeaellysmies
vielae viitsii ja ehtii katsoa.

Suu supussa ja pitaeen silmaensae hetken aikaa suljettuina Soederlingska
ojensi tullipaeaellysmiehelle kotelon. Tullipaeaellysmies pani lasit nenaelleen
ja avasi.

--Mitae taessae on?--Rahaa!--Ja laivan paperit. Margaretha van Amsterdam
pumpulilastilla....

--Siellae on siis laiva tehnyt haaksirikon ja miehistoe ehkae hukkunut? sanoi
pastori.

--Kuinka se taemaen loeysi?

--Se tuli ruumiin kanssa. Kalle huomasi sen sattumalta meressae
Ison-Ulkokarin ja Pikku-Ulkokarin salmessa. Kun se kohotti ruumista
pelastusvyoestae, niin katkesi vyoe ja taemae jaei kaeteen. Kun siinae kaey kova
virta ja oli melkein pimeaekin, niin ei se saanut selvaeae siitae, painuiko
ruumis vai muutenko paeaesi katoamaan ... liekoe uponnut vai virtako sen vei.

--Jaa, oikeastaan se oli niin, ettae ... alkoi Soederling, mutta
Soederlingska tyrkkaesi haenet vaikenemaan, kun samassa tullipaeaellysmieskin
kysyi:

--Tiedaettekoe, kuinka paljon rahaa teillae taessae oikeastaan on?

--Kyllae me kerran laskimme setelit. Sitten sitae ei ole avattu. Siinae
pitaeisi olla kuusikymmentaekuusi semmoisia, joissa seisoo kymmenen, ja
kuusikymmentaekahdeksan semmoisia, joissa on viisi.

--Siis ainakin ... elaehaen vielae! ... viisi kertaa kuusikymmentaekahdeksan
.. se on kolmesataa neljaekymmentae ... ja kymmenen kertaa
kuusikymmentaekuusi, se on ... Se on kuusisataa kuusikymmentae ... Siis
ainakin tuhat guldenia....

--Paljonko onkaan nyt gulden meidaen rahassa? kysyi pastori, muuatta
seteliae tarkastaessaan.

--Minae luulen, ettae yksi gulden on yhtae paljon kuin kaksi kertaa meidaen
markka, sanoi Soederlingska.

--Se tekisi siis kaksi tuhatta markkaa! Ja paalien kanssa neljae, viisi
tuhatta.

--Semmoinen summa! Sehaen on vasta rahaa se! kuului vaekijoukosta.--Paeivaeae!

--Paeivaeae, Boeoelen isaentae.

--Sehaen on kokonainen omaisuus! sanoi Boeoelen isaentae, Saukon omistaja.

--Ja sen te olisitte voineet pitaeae lyhentaemaettae, jos olisitte tahtoneet,
sanoi pastori.

--Ei me olisi voitu eikae tahdottukaan, sanoi Soederlingska.

--Minae tarkoitan, ettei ainakaan kukaan olisi voinut tietaeae eikae kaivata
mitaeaen, ellette olisi itse tulleet ilmoittamaan.

--Olisihan sentaeaen tainnut yksi tietaeae, sanoi Soederlingska,
surunvoittoisesti hymaehtaeen.

--Oli tehtaevae, niinkuin on oikein, sanoi Soederling.

--Epaeilemaettae ... tietysti, tietysti.... Taeytyy kuitenkin olla Soederling
tehdaekseen niinkuin te nyt ... kaikki eivaet toden totta olisi niin
tehneet.

Tullipaeaellysmies oli pannut paperit takaisin koteloon ja sitonut sen
nauhalla ja pistaenyt silmaelasit rintataskuunsa.

--Jaa-a! Jaeae siitae sievae summa loeytaejaeisiksi.

Tekeytyen niin tyyneksi ja rauhalliseksi kuin suinkin voi virkkoi
Soederlingska:

--On ajateltu, ettei tehdae mitaeaen vaatimuksia loeytaejaeisistae.

--Miksi ei? Ollaanko Saukossa niin rikkaita, ettei kelpaa se, mitae meri
antaa ja minkae laki sallii pitaeae?

--Eipae tietenkaeaen.... Mutta taemae on nyt hiukan niinkuin erikoisempi tapaus
sen ruumiin taehden, kun sitae ei voitu saada siunattuun maahan ja kun se
nyt tapaturmaisesti tuli niinkuin riistetyksi ... niin se nyt lyoe niin
kovin luontoa vastaan ettae pitaeae siitae mitaeaen. Sen kyllae pastori parhaiten
ymmaertaeae.

--Minae ymmaerraen, ymmaerraen ja minae....

--Se on nyt sentaehden meille ja lapsille vaehaen niinkuin omantunnon asia,
eikae sille mahda mitaeaen, ettae on arkatuntoinen ... olisihan raha ja
tavarakin tarpeen, mutta sitae on nyt semmoinen kuin on ... sen pastori
kyllae parhaiten ymmaertaeae....

--Minae ymmaerraen ja minua ilahduttaa mitae suurimmassa maeaerin saada olla
semmoisen teon todistajana, ja minae tahdon saada sanotuksi sen taessae
kaikkien kuullen, ettae tunteakseen ja tehdaekseen niinkuin Soederling nyt,
taeytyy olla ... taeytyy olla--Soederling ... sillae kuka tahansa sitae ei vain
olisi tehnyt.

--Ei totisesti kuka tahansa, sanoi Boeoelen isaentae, mutta ... tuota ...
niinpae niin ... kuulkaas, Soederlingska ... tulkaas taenne!

Mutta pastori jatkoi vielae:

--Soederlingska on kerran vielae vahvistanut minua siinae, mitae olen aina
sanonut, ettae jos meidaen on loeytaeminen sitae oikeata, vanhan ajan rehtiae
vaekeae, niin on meidaen mentaevae hakemaan sitae saaristomme ulkoriutoilta,
missae meri pauhaa ja myrskyt vinkuvat kovemmin kuin muualla, karkaisten
kansan siveellistae selkaerankaa, taistellessanne joka paeivae silmae silmaeae
vastaan kuoleman kanssa. Ystaevaet, minae sanon vain: se oli suuremmoisesti
tehty!

Haen oli pyoereaeliikkeinen, herkkaemielinen, heleae-aeaeninen entinen laulaja,
M. M:isti, ja haen meni, liikutettuna puristettuaan Soederlingin ja
Soederlingskan kaettae. Soederlingska niiasi syvaeaen, ja haenen leukaansa repi.

Kun Soederling ei osannut muuta sanoa, sanoi haen:

--Pastori on vain hyvae ja tulee ampumaan haahkoja ... kyllae niitae on jo
saeaestettykin.

--Kiitos, kiitos.

Soederlingska pistihe pastorin jaelkeen.

--Herra pastori ... saanko minae sanoa pari sanaa kahden kesken: mahtaisiko
pastori samalla voida lukea haudan hukkuneelle ... meistae se olisi niin
suotavata, ettae tulisimme vaikka erikoisesti sitae varten noutamaan ... jos
se kaey paeinsae?

Melkein kyyneliin heltyen taputti pastori Soederlingskaa hartioihin.

--Mielellaeni minae sen teen, ettae luen rukouksen ja siunauksen aaltojen yli
.. oikein mielellaeni minae sen teen....

Sitten pastori meni ja papinkello alkoi soida.

--Niin, minunkin taeytyy mennae, sanoi tullipaeaellysmies ... tuolla tulee
laivakin. Jaa, minae otan siis taemaen ja talletan sen ja menettelen sen
kanssa, niinkuin laki ja asetukset vaativat. Kaikkein ensiksi on
laehetettaevae teidaen allekirjoittamanne ilmoitus tullikammariin. Enkae minae
nyt rupea kaavaketta muuttamaan, jossa seisoo, momentti kolme, ettae
ilmoittaja pidaettaeae itselleen pelastuspalkkiona sen, mikae haenelle lain ja
asetusten mukaan on tuleva....

--Ei, ei. Herra tullipaeaellysmies tekee vain, niinkuin laki ja asetukset
vaativat, sillae se, mikae on oikein, se on oikein.

--Pelastuspalkkio teidaen on nostettava ja kuitattava. On sitten eri asia,
mihin sen kaeytaette, Eihaen taemae nyt minuun kuulu ja ennaetetaeaenhaen siitae
vielae, mutta jos aiotte antaa sen takaisin laivayhtioelle tai
vakuutusyhtioelle tai tavaranomistajalle tai kenen vahingoksi haaksirikko
lopulta tulee, niin se on minusta nurinkurista, ettae te, koeyhaet
kalastajat, rupeatte rikastuttamaan rikkaita yhtioeitae. Antakaa sitten
ennemminkin johonkin hyvaeaen tarkoitukseen, kirkolle tai koululle tai
sivistysrahastolle tai mihin vain. No jaa, Soederling odottaa minua taessae,
minae tulen kohta, mennaeaen sitten meille allekirjoittamaan paperi, siinae
taeytyy olla teidaen nimenne. Paalit saavat olla toistaiseksi siellae, missae
ovat, ellette tahdo tuoda niitae taenne. Tai ehkae tehdaeaen niin, ettae minae
tulen itse noutamaan ne tullipurrella, niin saadaan samalla ampua haahkoja
ja pitaeae turskasiimaa.

Tullipaeaellysmies meni, pieni, paksu, pulleaposkinen, monisanainen,
lihavaniskainen herra, entinen merikapteeni, silmaet ulkona paeaestae,
kiiltonapit vaelaehdellen pullealla vatsalla, paeaessae valkoinen virkalakki.

Kirkkolaiva laski juuri rantaan, ja vaeki riensi laivasillalle sitae
vastaan.

      *       *       *       *       *

Soederlingien isaentae, Saukkosaaren molempien puoliskojen omistaja,
talonpoika ja maakauppias, oli seisonut siinae ja vartonut, korvallistaan
ruopien ja suutaan mutistellen.

--Tuota noin ... niinpae niin ... mutta kuulkaahan.... Olisitte vain
pitaeneet rahat, niin olisi koko Saukko nyt ollut teidaen.

--Olisiko isaentae myoenyt?

--Milloin tahansa ... mitae minae niillae karuilla kallioilla ja kalavesillae,
joita en tarvitse, kun en kuitenkaan itse kalasta.

--Paljoko isaentae olisi tahtonut?

--Puolesta siitae rahasta olisitte saaneet sekae oman osanne ettae
naapurinne.

--Eihaen kuitenkaan olisi ollut oikeata iloa ostaa sitae rahoilla, joita ei
olisi voinut katsoa oikealla tavalla saaduiksi.

--Raha kuin raha.... Kyllae se olisi siinae ajan ollen mennyt. Aikansa olisi
tunnossa kangerrellut kuin rikka silmaessae, mutta kyllae se olisi sulanut.

--Isaentae ajattelee samoin kuin pappa.

--Olisi se mennyt.... Mutta loeytaejaeiset pitaeae teidaen nyt ainakin pitaeae.
Elkaeae olko hulluja, ettae rupeatte taessae vielae tekemaeaen lahjoja herrojen
kassoihin. Mitae se raenttaeae. On niillae itsellaeaenkin rahaa. Ja on teillae
muutenkin jo tarpeeksi sitae kunnian ja rehellisyyden mainetta.

--Ei me sitae tavoitellaksemme. Meistae vain tuntui, niinkuin ei muutenkaan
olisi voinut, sanoi Soederling.

--Eihaen isaentae vaan naapurille myoe? kysyi Soederlingska.

--En. Sitae minae en tee ... en ainakaan teidaen osaanne ... ja millaepae se
sekaeaen ostaisi.

--Eihaen tiedae....




XI


Alettiin soittaa yhteen. Laivasta tuleva vaeki riipaisi mukaansa
Soederlingskan. Toermaeae noustessaan kuuli haen sanottavan takanaan: "Onko se
tuo tuossa vihreaessae hameessa ... jolla on iso virsikirja kainalossa?"--
"Se se on."--"Viisi tuhatta ... ajatelkaas." Kun astuttiin tapulin holvin
alatse yhteenpuristettuna joukkona, kiersi Vaelisalmen pitkae
luotsioldermanska paeaensae jaelelleen, kuin jotain etsien, ja kun naeki,
nyoekkaesi sillae kuin tunnustaen kaikkien muiden yli ja puolesta.... Mistae
ne nyt laivassa tulleetkin jo olivat ehtineet saada sen tietaeae? Ja mitae
siinae nyt lie heistae niin erinomaista?... Ne naeyttivaet kuiskuttelevan
toisilleen ja katselevan haentae vielae kirkossakin.

Penkin paeaessae kaeytaevien risteyksessae oli istunut ihan tuntematon tyttoe ja
luovuttanut heti pyytaemaettae paikkansa Soederlingskalle.

Ei, eihaen sitae mitenkaeaen olisi voinut tehdae toisin, vaikka sitten niillae
rahoilla olisi voinutkin ostaa Saukon ja koko maailman. Eihaen taessae miten
olisi voinut istua vaeaerin saadun tavaran tallettajana.... Kun oli niinkuin
koko kirkkovaeki olisi juossut kuin minkae ihmeen jaelessae.

Etteivaet luulisi, ettae haen heidaen katsomistaan katsoo ja ihmettelemistaeaen
etsii, tuijotti Soederlingska menojen alkamista odottaessaan paeaetaeaen
kaeaentaemaettae suoraan eteensae alttarille, jonka taulu kuvasi vapahtajaa
kulkemassa vettae myoeten, vedellae taeyttymaessae olevan venheen luo, toinen
kaesi ojennettuna vajoavaa Pietaria kohti, toisen kaeden sormi toruen
ylhaeaellae.... Se kun ei usko, niin sentaehden se uppoo.... Kovin oli kulunut
alttariliina ja likainenkin se oli ja kultaus sen tupsuista ihan vaskeksi
vaalennut. Sen paeaellae oli kolmihaarainen puinen, maalattu kynttilaejalka.
Uudet olisi kirkko naekynyt tarvitsevan alttarikalut ... sadalla markalla
ehkae saisi sekae liinan ettae uuden metallisen kynttilaejalan.... Mikae lie se
sivistysrahasto?... Antaisi pastorille sen satasen ja pitaeisi itse loput,
jos jotain jaeisi taehteeksi. Olihan sitae siinaekin lahjaa yhden koeyhaen
osaksi, ettae antoi kerta kaetellen pois viisi tuhatta.... Koska laki ja
oikeuskin vaatii, ettae pelastuspalkkio otetaan paeaeltae. Ja koska Kallekin
siihen suostui. Helgalle ei tarvitseisi puhua mitaeaen,

Lukkari veisasi:

 Aelae sure, sielun', maailmaa,
 Aelae ajattele tavaraa,
 Aelae pyydae katoovaa.
 Ah, toivo, turvaa Herraan vaan,
 Ain' armolliseen auttajaan.

.. Juuri niinhaen se on ja niinhaen sen pitaeae olla.

 Maailma turvaa tavaraan
 Ja luottaa turhaan kunniaan,
 Ma Herraan Jumalaan,
 Ja uskon vahvast', ettae haen
 Mua auttaa aina haedaessaen'.

.. Voi kuinka sekin oli oikein sanottu!

 Viel' olet yhtae vaekevae
 Ja iaeti aina pysyvae,
 Kuin alust' olit sae;
 Tee sielun' rikkaaks' sinussa.
 Niin pysyn aina rikkaana.

.. Ei saa luottaa tavaraan. Enkaehaen minae siihen luotakaan. Eikaehaen meillae
luota siihen kukaan. Siksihaen meillae ei sitae olekaan eikae tarvitse
ollakaan sen enempi kuin on. Meidaen taeytyy tulla toimeen sillae, mikae
meillae on ja minkae me rehellisellae tyoellaemme voimme ansaita ja mikae meille
kuuluu oikeuden ja totuuden mukaan. Ei se ole se rikas, joka tahtoo
tavaraa, vaan se on rikas, joka tekee sielunsa rikkaaksi--se pysyy aina
rikkaana.

Virren loputtua oli niinkuin olisi kirkon laepi kulkenut semmoinen humaus,
kuin koko kirkkovaeki olisi ollut sitae mieltae mitae virsikin, jonka olivat
veisanneet.... Saahan ne veisata. Vaan kuinka monet heistae tehnevaet,
niinkuin virressae veisaavat?

Joku kosketti Soederlingskaa kylkeen. Se oli vieressae istuva vanha
Roeoemanska.

--Ihanko totta, ettae olette loeytaeneet viisi tuhatta ettekae itse pitaeneet
mitaeaen?

--Mistae Roeoemanska on sen kuullut?

--Kaikki siitae puhuvat. Ei ole semmoista vielae koskaan kuultu.--Olinhan
minae siinae aesken. Sanovat muidenkin loeytaeneen, mutta eipaes ole kukaan muu
tullut ilmoittamaan saaliitaan.

--Ketkae muut?

Pastori astui juuri alttarille.

Tuommoista alttari- ja messupappia sitae sitten saa hakea! Joka noin
sanelee rukoukset ja helaehyttelee ilman urkuja ja mitaeaen. On muka
jonkinjoutava korupappi, helisevaesanainen, maailmanmielinen. Entaepae se nyt
onkin palkintotuomarina kilpapurjehduksissa ja kalastelee ja ampuu lintuja
ja tekee seuraa ja laulaa herrain kanssa, kun kerran hoitaa virkansa ja
julistaa puhdasta jumalansanaa! Osaisi kai se itkettaeae ja saisi kai se
heraetyksiaekin aikaan yhtae hyvin kuin se opettajattaren Kaarssonnikin, jos
tahtoisi... Saeaetyyn katsomatta se kyllae on yhtae ystaevaellinen ja alhainen
kaikille. Vaan eipaes ole vielae milloinkaan astunut jalallaan Korsun
puolelle. Kyllae pysaehtyy ja tervehtii ja haastaa heillekin, kun tapaa,
mutta ei mene milloinkaan vieraaksi, vaikka kuinka kaerttaekoeoet.

Pastori oli lukenut rukoukset ja synnintunnustukset ja messusi: "Herra
olkoon teidaen kanssanne", ja koko sydaemensae syvyydestae vastasi
Soederlingska yhdessae seurakunnan kanssa:--"Niin myoes sinun henkesi
kanssa."

Kun saarnavirren viimeinen vaerssy oli menossa, nykaeisi vierustoveri taas
Soederlingskaa kylkeen:

--Se oli eilen ollut ampumassa Soederskaerissae tullipaeaellysmiehen kanssa ja
olivat olleet ulkona vielae taenaekin aamuna, niin ettae juuri ja juuri
ennaettivaet kirkkoon.

--Sittenhaen siinae ei ole mitaeaen, koska kerran ennaettivaet.

--Eipae ei.--Ja kun ei viikolla paeaessyt rippikoulultaan. "Pyhaet" siitae vain
muistuttelevat. Niillae on nyt helluntaisilla parhaallaan taas rukouksensa
ja hengenvuodatuksensa koululla. Meidaenkin Hulda meni sinne ja teidaen
Helga myoes. Kaarlssonkin on siellae. Voisivat ne ainakin kirkkoaikana pitaeae
lomaa.

--Jos nyt kuunneltaisiin.

Pastori oli saapunut saarnatuoliin, polvistunut ja painunut rukoukseen.
Kun haen siitae nousi ja suoristihe ja antoi katseensa kulkea yli kirkon,
oli Soederlingskasta, niinkuin se olisi pysaehtynyt haeneen ja kiintynyt
erityisesti juuri haeneen ... hyvaentahtoisesti, ystaevaellisesti,
ikaeaenkuin:--"Vai niin, siinaekoe sinae olet.... Minae tarkoitin todella sitae,
mitae aesken sanoin."

Tietaeen, ettae ajatuksensa saarnan aikana aina pyrkivaet menemaeaen omia
teitaeaen, Soederlingska nyt oikein paeaettaemaellae paeaetti kuunnella ja painaa
mieleensae joka sanan. Ja kun pastori painoi paeaensae aeaenettoemaeaen
Isaemeitaeaensae, niin teki Soederlingskakin samoin ja luki sen hiljaa haenkin
ja ehti juuri saada omansa loppuun samalla kuin pastorikin omansa. Haen
luki puoliaeaeneen pastorin mukana rukoukset ja koetti parhaansa mukaan
seurata virsikirjasta paeivaen evankeliumia. Hiukan tosin pastori paeaesi
jaetaettaemaeaen lehteae kaeaentaeessae, mutta lopussa he taas kulkivat rinnan ja
sulkivat yhtaikaa kirjansa, jotka heillae molemmilla olivat yhtae suuret.
Niitae oli Saukossa useatkin kerrat oikein kaedestae pitaeen verrattu
toisiinsa ... ne olivat samaa raenttiae ja painetut samana vuonna Frenkkelin
ja pojan tykoenae Turusa. Joka kerta kaeydessaeaen se yhae uudelleen penkoo
kirjavasun ja kaeaentelee ja katselee vanhat aapiset ja katkesmukset ja
postillat. Sitae vanhaa raamattua se selailee tuntikaudet ja se onkin niin
vanha, ettei se sanonut sen vanhempaa naehneensae, vaikka se on naehnyt niitae
paljonkin. Niitae ei ole enaeae helppo saada rahallakaan. Kun olisi
semmoinen, josta ei olisi ainoatakaan lehteae poissa, niin voisi siitae
kuulemma saada satakin markkaa. Se on sen mielestae pyhae kirja ikaeaenkuin
sitae pyhempi, kuta vanhempi se on, ja kuta useampi siitae on autuuttaan
etsinyt ja sen siitae loeytaenyt. Ja moni on sen niistae loeytaenyt, eivaetkae ne
ole raeaesyiksi kaesiin hajonneet, niinkuin hajoovat nykyajan kirjat. Helga
ei vaelitae vanhoista, sillae pitaeae olla aina uusia. Mutta naapurilla ei ole
uusia eikae vanhoja. Virsikirja tuolla raukalla kuitenkin lienee,
luultavasti akkansa nimiin, mutta kaeyttaeaekoe sitae akkakaan, se on toinen
asia. Eivaet ole osanneet opettaa lapsiaan sen vertaa, ettae nuo olisivat
paeaesseet edes ripille, vaikka ovat jaetkaemiehiae jo kumpainenkin. Vaan sitae
nuo tahtonevatkin, ettei heidaen lastensakaan korvissa, enemmaen kuin heidaen
omissaankaan, saisi tunnon vastuksina soida Jumalan soimaava sana,
tekivaetpae sitten mitae tahansa. Kaeyhaen synninteko silloin reilusti kuin
pakanoilta. Aikansa se menee, mutta mistaes otat isaemeitaesi kuolinhetkellae,
kun tulee kiire laehtoe viimeiselle tuomiolle, jos et sitae ole elaeessaesi
oppinut? Sen verran pitaeisi kuitenkin jokaisen viljellae jumalansanaa, ettae
osaisi Herran rukouksen milloin tahansa. Ettei kaevisi niinkuin entiselle
laivurille, jonka, koelin paeaellae kelluessaan, olisi pitaenyt rukoilla, mutta
eipae osannutkaan, vaan taeytyi pyytaeae renkiaeaen: "Lue sinae, hyvae mies, joka
osaat, se vielae kerran minunkin puolestani, kun minae en osaa." Menee se
aikansa heiltaekin, miten kuten menee, mutta kuinkas sitten, jos venhe
keikahtaa ... ja se saattaa keikahtaa milloin talaansa, kun kiusataan
jumalaa niissae ilmassa tahansa.... Meidaen lapset oppivat lukemaan Helga jo
viidennellae ja Kalle seitsemaennellae. Sentaehden niillae onkin niin hyvae
tieto sanasta ja sentaehden niistae on tullutkin vanhempiinsa niin
arkatuntoisia, ettae saattaa olla jo vaehaen liikaakin, ja niin vastahakoisia
kaikelle sellaiselle ettae ottaa ja anastaa ... niinkuin onkin koetettu
opettaa ja neuvoa.... En luule, ettae koko taessae kirkkovaeessae on ketaeaen
muuta, joka olisi pakotta antanut pois viittae tuhatta. Kukapa heistae
kykenisi sen tekemaeaen? Ei nyt ainakaan naemae kirkkosaarelaiset, jotka
nylkevaet herrasvaekiaeaen ja kiskovat Helsingin hinnat maidosta ja kalasta ja
kaikesta muusta, mistae suinkin saavat. Ja kyllae ne rannastaan korjaavat
mikae sinne tulee eikae ole tullariin asiaa, vaikka tuo on ihan
potattipellon aidan takana.... Siksi se sitten onkin niin ihmeellistae,
ettei aellistelystae loppua, jos on jokukaan, joka ei....

Soederlingska haetkaehti pois naeistae omistaan siihen, ettae pastori yhtaekkiae
vaikeni. Joko se lopetti? Mitenkae minae nyt taas naein haihduin? Mitae se
puhuikaan? Mitae minae viimeksi ajattelinkaan? Lienee pastori kuinka hyvin
puhunut....

Ei pastori kuitenkaan vielae ollut lopettanut, haen piti vain pienen loman
ja jatkoi sitten. Ja nyt Soederlingska kuuli ja painoi mieleensae joka
sanan:

"Rakkaat sanankuulijat! Paeivaen teksti antaa meille vielae vaelillisesti
aihetta puhua myoeskin omastatunnosta. Oi, kuinka sen laita on huonosti
meidaen maassamme taetae nykyae! Tuskin menee paeivaeae, ettemme kuulisi
puhuttavan kavalluksista ja petoksista ja ryoevaeyksistae ja uskottujen
varojen ja tavarain vilpillisistae anastamisista. Isaenmaan ystaevae, kansan
ystaevae tuntee syvaeae surua sitae naehdessaeaen ja kuullessaan. Mitae tuleekaan
meidaen kansastamme, jos naein jatkuu! On niinkuin olisi epaerehellisyyden
maetae elinjuuriamme jaeytaemaessae. Ennen ei niin ollut, ennen ei semmoisesta
niin paljoa kuultu. Mistae se tulee? Kuinka taellainen muutos on
mahdollinen? Se tulee siitae, ettae meidaen tajuntamme oikeasta ja vaeaeraestae
on himmentynyt, ettae meidaen omatuntomme on menettaenyt herkkyytensae,
niinkuin kompassi, joka on joutunut raudan laeheisyyteen. Se rauta, joka
saa meidaen omantuntomme, meidaen siveellisen johtoneulamme naeyttaemaeaen
vaeaerin, se on se rajaton maallisen tavaran rakkaus ja hillitoen nautinnon
ja pikaisen rikastumisen himo, joka on vallannut kaikki kansanluokat,
ylhaeiset niinkuin alhaisetkin. Se on se, joka saa omantuntomme aeaenen
heikkenemistaeaen heikkenemaeaen ja lopulta kokonaan mykistymaeaen."

--Tuolla se tarkoittaa naapuria, ajatteli Soederlingska.

"Mutta voi sitae ihmistae, jolle haenen omatuntonsa ei enaeae sano mitaeaen!
Tuleepa kerran haenen matkallansa yoe, tai yllaettaeae haenet merellae usva,
jolloin ei taehtiae tuika eikae kuu kumota. Mihin haen silloin joutuu? Kuinka
haen silloin loeytaeae pelastavan vaeylaen pois karien keskestae, joiden yllae ja
ympaerillae meri aerjyy? Oi, kuinka paljon, paljon on niitae, jotka ovat
antaneet omantuntonsa magnettineulan mennae niin pilalle, ettei heillae
elaemaessaeaen ole siitae mitaeaen johtoa!"

"Mutta onhan, jumalalle kiitos, toki niitaekin, jotka eivaet ole paeaestaeneet
rahan- ja rikkaudenhimoa mykistaemaeaen omaatuntoaan, vaan jotka sallivat sen
olla aeaenessae, ottaen vaaria siitae, mitae se sanoo, sen pienimmaestaekin
kuiskauksesta. Vielae on meillae keskuudessamme sitae vanhaa juurta, josta
uudetkin vesat ehkae kerran taas versovat, sitae, joka on saanut aran,
herkaen omantunnon perintoenae esi-isiltaeaen ja joka yhae sitae perintoeaeaen
hoitaa. Se on sitae samaa polvea, joka tyytyy vielae vanhaan uskoonsa ja
vanhaan raamattuunsa, jonka paeaellae niinkuin vankalla kivijalalla taemaen
Suomen kansan usko ja kunto on levaennyt vuosisatoja ja johon heidaen yhae
vielaekin olisi elaemaensae perustettava, etsien siitae autuuttaan."

"Vaikka he saattavat eksyaekin, niin he kuitenkin omantuntonsa avulla
lopulta osuvat oikeaan. He kysyvaet omaltatunnoltaan neuvoa kuin
luotettavimmalta ystaevaeltaeaen. He katsovat siihen kuin kelloon, ja jos
huomaavat sen jaetaettaeneen, niin he tarkistavat sitae auringon, s. o.
jumalansanan valossa, silloin kun se on korkeimmillaan taivaalla, minae
tarkoitan: puhtaimmillaan. He antavat omalletunnolleen sananvuoron ei
ainoastaan pyhaenae, vaan myoeskin arkena jokapaeivaeisissae askareissaan,
kotona ja kylaessae, merellae ja maalla, sanalla sanoen elaemaen kaikissa
kohtaloissa. Ja he saavat siitae moninkertaisen palkinnon. Heidaen
omatuntonsa ei ole heille vaivaksi, vaan se on heille iloksi, auttaen
heitae ja palkiten heitae sillae, jonka vertaista ei ole mitaeaen maailmassa:
omantunnon rauhalla. Omantunnon rauha ... oi, sen ihanampaa ei voi olla,
sillae se on rauha jumalassa! Katsokaa, millaisena se kuvastuu lapsen
silmissae, joka ei vielae tiedae, mitae paha onkaan, millaisena se sykaehtelee
nuorukaisen povessa, kun haen on kiusauksensa kestaenyt, mutta ennen kaikkea
millaisena se leviaeae vanhuksen otsalle, kun haen on taistellut ja
voittanut! Maailma on haenelle haenen elaemaensae ehtoolla kuin kevaeinen aamu,
taivas on haenelle sininen ja pilvetoen, ja meri yhtae sininen kuin taivas,
sillae haenen sydaemessaeaen asuu rauha, tunnon rauha. Kuinka ihanaa olisikaan,
jos me kukin kohdastamme tekisimme niin kuin omatunto meitae vaatii, kuinka
hyvae meidaen silloin olisi elaeae taessae ajassa ja tulevassakin! Siihen auta
meitae, abba, rakas isae! Ammen.--Rukoilkaamme."

      *       *       *       *       *

.. Ettae pitaeae saada kuulla niin kaunista puhetta! Ettae pitaeae ihmisen
osata puhua tuolla tavalla! Haen jonkinjoutava korupappi! Ettae pitaeae osata
sanoa niin paikalleen! Aivan niinkuin se on ja niinkuin sen pitaeae ollakin.
Sillae naekeehaen sen joka paeivae, mihin se vie, kun ihmiset eivaet kuuntele
omaatuntoaan eivaetkae tee, niinkuin se kaeskee. Parhaiten se naehdaeaen
Korsuista.... Saattaahan kyllae kuka tahansa eksyae ja joutua kiusaukseen.
Eikaehaen aina hoksaa, miten pitaeisi milloinkin tehdae. Mutta silloin kun sen
hoksaa, niin ei saa sulkea omantunnon suuta, vaan pitaeae antaa sen puhua,
mitae se tahtoo.... Ei pitaeisi milloinkaan sulkea omantuntonsa suuta.
Hetihaen minun omatuntoni minua siitae kolhaisikin. Koko ajanhan se minua
kangerteli. Heti kun ruvettiin nostamaan paaleja maihin ja niitae sinne
kaetkemaeaen, niin oli sellainen tunto, ettae nyt taessae menee jokin vaeaeraeaen.
Jos tuli kohta tieto siitae ruumiista, niin en olisi mennyt ollenkaan koko
kaupunkiin. Hanna ja pappakin siinae pitkin matkaa eksyttivaet.... Mutta
kukas se lopulta sanoi, ettae annetaan kaikki ... niinkuin annettiinkin ja
niinkuin pitikin. Enhaen minae mitenkaeaen tahdo sillae kehua. Muuthan ne taessae
ovat minua kehuneet enkae minae. Mikaes minae olen, vaivainen syntinen....
Liikojahan pastori luulee, jos luulee, ettae meistae olisi esimerkiksi
kenellekaeaen. Eihaen meillaekaeaen tehdae kaikkea, niinkuin pitaeisi. Paljonhan
minae turhasta tuituttelen ja kiukuttelen, Soederlingillekin, vaikka tiedaen
ja naeen, ettae haen koettaa parastaan. Minkaepae haen sille mahtanee, ettae on
hitainen ja saamaton, niinkuin koko sen sukukin.... Eletaeaenhaen meillae, ja
jos ei eletae, niin kuollaan. Ja elettaeisiinhaen meillae hyvinkin, jos ei
olisi surua Helgan hoidosta ja jos Kalle saisi semmoisen tytoen, joka ei
katsoisi pirtin ahtautta, vaan tyytyisi olemaan siinae, missae muutkin.
Tulisihan siinae vaeljempaeaekin, sitten kun kerran aika papasta jaettaeisi....
Ja jos nyt sitten saadaan lain mukaan se loeytaejaeispalkkiokin.... Koska
kerran sanotaan, ettae rehellisyys maan perii, niin perikoeoen. Kun ne sitae
kerran niin tarjottelevat.... Olisihan jo liikaa maallisen maineen
tavoittelemista, jos ei sitae ottaisi, ja saattaisi heraettaeae itsessae
ylpeyttae ja kateutta muissa ihmisissae.... Se voi tehdae tuhannen, ehkae
enemmaenkin ... mutta antakootpa, minkae haluavat.... Kyllae olisi tuo
alttari uuden liinan ja uusien kynttilaejalkain tarpeessa. Onhan ihan
ilmeinen haepeae, ettae tuommoisia naeytetaeaen kirkossa. Kun Sorvilahden vanha
friiherrinna lahjoitti tuon kruunun, niin tehtiin siitae ilmoitus ja
julkinen kiitos kirkossa.... "Antaisit, hyvae Herra Jeesus, minulle
anteeksi kaikki pahat teot, rikokset ja synnit.... Jos en muista olla,
niinkuin olla pitaeisi, niin tule minun luokseni noin kuin tulet tuossa
Pietarin luo ja nosta toinen sormesi ja ojenna kaetesi avuksi hukkuvalle,
elaekae anna minun vaipua paatumukseeni ja epaeuskooni."

Soederlingska istui kirkossa jumalanpalveluksen loppuun saakka, kuuli
messut alttarilta ja veisasi loppuvirren, jaei vielae kuulutuksiinkin eikae
tehnyt, niinkuin suurin osa muusta kirkkovaeestae, jotka hyoekkaesivaet ulos,
heti kun laiva huusi laehtoeaeaen saarnan loputtua.

Ja kun haen niin tuli ulos kirkosta, oli haenen niin hyvae ja helppo ja
leppoisa olla ja oli niinkuin olisi saanut kaikki taehaenastiset syntinsae
anteeksi. Ja maailma oli tapulin edustalta katsoen juuri ihan niin kuin
pastori oli sanonut sen olevan sille, jolla on tunnon rauha: oli
paisteinen paeivae, taivas oli todella ihan pilvetoen eikae niinkuin aamulla
puolipilvinen ... ja meri osasi sitten olla niin sininen, ettei se olisi
voinut tulla sen sinisemmaeksi!

Laiva oli jo poissa ja laituri tyhjae. Purjevenheitae viiletti
Kirkkoulapalla kuin kilpapurjehduksessa, latvapurjeet mastossa. Heidaenkin
venheessaeaen olivat purjeet jo levitetyt. Soederling naekyi istuvan sikari
hampaissa pollarin paeaessae.... Olisihan pitaenyt saada ennen laehtoeae ryypaetae
kuppi kahvia leipurissa, mutta olkoon nyt....

--Se sitten vasta oli saarna....

--Niinkoe?

--Etkoe sinae sitten ollutkaan kirkossa? Sitae on miestae. Missae sinae sitten
olit?--Mistae sinae olet saanut noin hirmuisen suuren sikarin?

--Tullipaeaellysmies vei minut kirjoittamaan sen ilmoituskaavakkeen alle.

--Olisit kai sinae sieltae silti ehtinyt vielae kirkkoonkin?

--Tiedaethaen, millainen se on, kun se kerran saa kaesiinsae. Sen piti saada
tarjota ja jutella ja naeytellae kaikki pyssynsae ja uudet haahkakuvansa ja
taeytetyt lintunsa ja muut ... ja sillae tavalla siinae aika meni....

--Tuliko ilmoituskaavakkeesta pyyhityksi mitaeaen?

--Niin mitae?

--Sepae se siitae pelastuspalkkiosta.

--Ei siitae mitaeaen pyyhitty.

--Hyvae on.--Missae muut ovat?

--Kalle istuu tuossa purjeen takana.

--Entae Hanna ja Helga?

--Hanna ei tulekaan. Oli mennyt laivaan ja pyytaenyt toimittamaan kirstunsa
tullivahtimestariin ensi tilassa.

--Meni menojaan hyvaestin heittaemaettae. Mitae Kalle sanoo?

--Ei tuo juuri mitaeaen.

Samassa tuli Helga ystaevaettaerensae kanssa, rientaeen rinnettae alas.

--Saako Hulda tulla mukaan?

Olisi tehnyt mieli sanoa:--Pysykoeoen taeaellae pyhine henkineen.... Mutta
taeytyihaen sen tietysti kuitenkin paeaestae.

--Tervetulemaan vain, jos neiti tyytyy siihen, mitae meillae on....

--Olenhan minae ennenkin tyytynyt.

--No sitten.

Laehdettiin. Tytoet istuutuivat kokkaan, toisiinsa kiinni, Soederling ja
Kalle istuivat peraeaen. Soederlingska laittoi itselleen mukavan paikan
keskelle venhettae ison maston juureen, josta haen venheen kallistuessa
saattoi naehdae laidan yli. Laskettiin myoetaelaitaista. Tuuli oli tasainen,
mutta kuitenkin tarpeeksi voimakas. Vaeylae vei suorana reittinae ensin ulos
kirkkolahdesta Kirkkoulapalle, sitten sen yli Vaelisaaristoon ja siitae sen
saarien lomitse Saukon selaelle, jossa matka oli puolessa ja jonka takana
ulkona meressae haeaemoeitti Saukkosaari, yksinaeinen luoto, viimeinen asuttu
maa, syrjaessae kaikilta vaeyliltae.

      *       *       *       *       *

--Kyllae nyt sitten on korea saeae! sanoi Soederlingska, kun venhe oli paeaessyt
vauhtiinsa.

--Oikea kirkkosaeae, saeesti Soederling.

--Siinae kaeaentyvaet danskolandilaiset omalle reitilleen ... ne saavat luovia
ne.

--Hyvin ne vain luovii.

Kulettiin Luotsisaaren ohi. Oldermannin venhe oli laskenut ankkurinsa
satamaan ja riisui juuri purjeitaan.

--Eikoe oldermanni ollutkaan kirkossa, koska tulee tuossa ruuhella vastaan?

Pitkaeoldermanska nousi ruuheen, ja ukko alkoi soutaa haentae maihin, kun
oldermanska kai sanoi haenelle jotain, koska ukko lakkasi soutamasta ja
kaeaensi paeaensae Soederlingeihin.... Tiesi sen, mitae ne puhuivat. Pian puhuu
siitae koko saaristo!

--Oli vahinko, tytoet, ettette olleet kirkossa. Pastori messusi taas niin
kauniisti, ja saarnasi myoes.

--Kaunis aeaeni haenellae kyllae on, sanoi opettajatar, suu supussa.

--On haenellae muutakin, joka tahtoo ymmaertaeae.

--Valtiokirkon tavallinen korupappi ... ilman uskoa ja oikeaa henkeae.

--Mahtaneeko sitae olla niin paljoa enemmaen teidaen Kaarssonnillannekaan.

--Ei haenelle rukous ainakaan ole mikaeaen ulkolaeksy, niinkuin jostain
kaavakirjasta opittu.

--Jaa, jaa, kyllae tuo tiedetaeaen....

Ei Soederlingska nyt kuitenkaan vaelittaenyt ruveta naeistae sen enempaeae
vaeittelemaeaen. Pitaekoeoet uskonsa ja pappinsa, minae pidaen omani. On naehty ne
omin sanoin rukoilemiset--mitkae Helgankin.

--Mistae pastori sitten saarnasi? kysyi Helga, kuin sovittaakseen.

--Hyvaestae omastatunnosta ja tunnon rauhasta.

--Sehaen oli hyvae teksti.

--Olihan se ... sille, joka osasi ymmaertaeae.

Tytoet supattivat omiaan, Kalle istui eteensae tuijottaen, Soederling ohjasi
ja imi sikariaan ja sytytti sen tuontuostakin, kun se sammui. Soederlingska
vaipui omiinsa. Tuli mieleen, mitae Korsut sanovat, kun saavat tietaeae....
"Niinhaen toki ... mitenkaes toki muuten ... mekin aina ilmoitetaan
tulliin".... Ulkokullatut, sopii mennae nyt ja tehdae samoin. Se on ehkae
pakosta nyt, taellae kertaa, kun paalit tuli ilmi.

Oli tultu Vaelisaarien salmesta Saukon suurelle selaelle. Siellae puhalsi
itaetuuli voimakkaammin ja aalto oli suurempi. Venhe alkoi nousta ja
laskea, vuoroin puskien aallon harjalle kuin vihassa, vuoroin kuin
lauhtuneena liukuen siitae alas, sihisten ja kuin itsekseen sopottaen.
Soederlingskan korvissa kummitteli, niinkuin se olisi koko ajan tahtonut
sanoa jotain--mutta mitae? Se tuntui kuin tietaevaen jotakin jostakin,
enemmaen kuin kukaan ihminen--mutta mitae? Oli kuin se olisi ollut aikeessa
tehdae jotain, uhannut, mutta sitten taas tyyntynyt ja paeaettaenyt jaettaeae sen
tekemaettae, Silloin taelloein loksahteli ja kurahteli vuotovettae pohjalautain
vaelissae.... Siinae oltaisiin, jos joku maetae kaaripuu--ja maetiaehaen ne kai
olivat kohta kaikki--rusahtaisi poikki ja pari lautaa longahtaisi
liitoksistaan. Siinae olisi ihminen pian veden varassa, yksi omine tekemine
rukouksineen ja pyhine henkineen, toinen hyvine toeineen ja hyvine
ominetuntoineen ja tunnonrauhoineen ja ihmisten kiitoksineen ... eikae
taitaisi tulla vedenpaeaellae-kaevelijae kaettaeaen vaipuvalle ojentamaan ...
tuonne taitaisi seisahtua vaehaen ulomma sormeaan toruen nostamaan.... Ei
auttaisi mikaeaen, pohjaan, pohjaan menisit kuin kivi--jollei ehkae Korsu
sattuisi naekemaeaen kiikarikallioltaan ja ehtisi apuun.... Huh! Mutta johan
minae ihan joutavia, terve ihminen keskellae paeivaeae.... Ja ennen minae menen
vaikka pohjaan kuin kivi, ennenkuin annan sen tulla auttamaan.

--Huh! Helga, anna minulle saalini sieltae tuhdon alta, ja kietaise
omasikin ympaerillesi, ettet kylmety ... ne ovat siinae samassa kaeaeroessae....
Tytoet, laulaisitte jotakin laempimiksenne.

--Mitae mamma tahtoisi, ettae me laulaisimme?

--Mitae vaan.

Tytoet lauloivat:

 Haen sinun purttasi taeaellae jo ohjaa,
 Maailman myrsky kun mylvien soi.
 Haen on sun toivosi ankkuripohja,
 Eikae sun purtesi hukkua voi.
 Autuuden rantaa
 Kohti se kantaa,
 Sieltae jo kirkkahin koittavi koi.

--Kyllae se sitten vuotaa kauheasti taemae meidaen vanha raehjae.

--Se on vain se ylimmaeisen laidan ravistunut liitos, joka kallistuessa
vuotaa, sanoi Soederling. Siirtykaeae vaehaen enemmaen toiselle puolelle, niin
se lakkaa.

--Eikoe nuo vuotane alemmat niinkuin ylemmaetkin. Ainahan meidaen venheet
vuotaa, niin purret kuin ruuhetkin.... Ollappa kerran venhe, joka ei
vuotaisi.

--Saa semmoista venhettae hakea. Tytoet alottivat uuden virren.

 Ja vaikka nyt uhkaava ulappa on
 Ja raivoten mylvivi myrsky,
 Ja vaahtoaa aaltojen tyrsky.
 Ja eessae on pimeys loppumaton,
 En pelkaeae, on valoisa matkani paeae
 Ja Jeesus mun purttani johtaa,
 Jo kaukana kauniisti hohtaa
 Mun kotini kirkas--en matkalle jaeae!

Soederlingskan ajatukset olivat taas kulkeneet omia teitaeaen. Kun tytoet
olivat lopettaneet, virkkoi haen:

--Mahtaisiko pysyae veden paeaellae semmoinen ihminen, jolla ei olisi mitaeaen
syntiae, jos naeet semmoista olisi ... tai joka olisi tunnustanut kaikki
syntinsae ja saanut ne anteeksi ... tai joka ei olisi tieten tahtoen
valehdellut, ei pettaenyt, ei puhunut pahaa laehimmaeisestaeaen, ei tekeytynyt
muita paremmaksi, ei himoinnut maallista tavaraa eikae ihmisiltae maallista
mainetta ... jonka omatunto ei kykenisi haentae mistaeaen moittimaan?

--Mitae mamma tarkoittaa?

--Onko opettajatar naehnyt sitae kuvaa Ytterkarin vanhassa kirkossa, jossa
pyhae mies kuuluu soutavan kiven paeaellae saaresta toiseen?

--On siellae kyllae semmoinen kuva katolisen uskon ajalta.

--Miksi mamma sitae kysyy?

--Muuten vain johtui sekin taessae mieleeni.

Jonkun ajan kuluttua kysaeisi Soederlingska taas:

--Mikae on oikein ero katolin uskon ja meidaen uskon vaelillae?

--Kuinka minae nyt oikein sanoisin ... katolin usko on oman vanhurskauden
usko, joka opettaa, ettae ihminen tulee autuaaksi hyvistae toeistaeaen, mutta
meidaen uskomme opettaa, ettae ihminen vanhurskautuu uskon kautta ilman lain
toeitae.

--Etteivaetkoe hyvaet tyoet mihinkaeaen kuuluisi?

--Niinhaen se sanoo Lutheruskin postillassaan, tiesi Soederling.

Hetken kuluttua sanoi Soederlingska taas:

--Pastori lupasi tulla siunaamaan sen ruumiin....

--Sittenhaen on kaikki hyvin tehty ... kaikki, kaikki! puhkesi Helga.

--En tiedae, onko kaikki tehty, mutta en ainakaan minae tiedae, mitae pitaeisi
vielae tehdae paremmin, jurahti Soederlingska. Ja olisiko tarvinnut
autuudekseen sitaekaeaen ... koska uskolla paeaesee?

--Jumala siitae meitae kerran vielae palkitsee.

--Sitae et sinae taida tietaeae eikae taida tietaeae kukaan muukaan, mitae jumala
tekee tai jaettaeae tekemaettae.

Laehestyttiin kotisaarta.

--Saanko kiikarin, sanoi Kalle isaelleen.

Saatuaan sen haen tarkasti ensin kotirantaa ja sitten Korsun sataman
kohtaa.

--Siellae on rannalla niinkuin jokin saekki, mikae lie.

--Mikae saekki? Anna taenne!--Eikoe totisesti olekin siellae se meidaen
potattisaekki! Virolainen on siis ollut taeaellae sillaikaa.

--Ja on vielaekin.

--Missae? Jaa, siellae on todellakin naapurin kallion takana vieras
vimppeli.




XII


--Nyt saamme pian kuulla kunniamme, sanoi Soederlingska, kun naeki ukin
astuvan tuvan ovesta, samalla kun haen itse hyppaesi venheen kokasta maihin.

Mutta--ihme ja kumma kaikille--ukki asteli tyynesti vastaan, parhaimmalla
paeaellaeaen, silmaet pestyinae, parta ajettuna ja pyhaevaatteet yllaeaen. Ja ihan
selvaenae.

--Iltaa, pappa! Terveisiae kirkosta!

--Kiitoksia.

Sen silmissae ja suun ympaerillae oli kuitenkin kuin jotain ivansekaista
ilmettae ja oli sitae aeaenessaekin jotain. Tuvassa odotti uusi yllaetys.

--Katsos pappaa, kun on keittaenyt kahvitkin! Ja kattanut poeydaenkin, kupit,
sokerit ja kaikki.

--Ajattelin, ettae sinun tekisi hyvaeae saada jotain suuhusikin.

--Niin tekeekin!

Toisten juodessa kahvia istui ukki etukumarassa, mutistellen suutaan ja
mulautellen silmiaeaen, mutta ei naeyttaenyt aikovan rakentaa riitaa, ei
ainakaan vielae.

--Pastori ja tullipaeaellysmies kaeskivaet sanoa hyvin paljon terveisiae. Ne
oikein kaedestae pitaeen kysyivaet, miten pappa jaksaa.

Mutta ei se naekynyt sen erikoisemmin kiinnittaevaen ukin mieltae.

--Ne tulevat pian taenne ampumaan haahkoja ja laskemaan turskasiimaa, niin
pian kuin pastori on saanut pidetyksi rippikoulunsa. Eikoes ole hauskaa,
ettae pappa taas saa mieluisiaan vieraita?

Vastaukseksi ruiskahti vain kaarisylki lattialle.

--Ohoh, anteeksi, se meni vahingossa.

--Ei se mitaeaen, pappa sylkee vaan.

--Tullipaeaellysmies tulee tullipurrella ja viepi samalla mennessaeaen paalit,
sanoi Soederling.

--Soo-o.

--Ja pastori tulee ja lukee haudan! sanoi Helga.

--Kenenkae haudan?

--Senpae ruumiin ... mereen....

--Ne ilmoitettiin--paalit?

--Ja rahat myoes.

--Jahah ... paalit ja rahat myoes, venytteli ukki.

Hetken kuluttua haen kysyi merkitsevaesti:

--Naekyikoe niistae papereista siellae, mikae sen laivan nimi oli, josta ne
olivat joutuneet pois?

--Margaretha van Amsterdam.

--Miksi pappa sitae kysyy?

--Ilman vain. On hauska tietaeae, kuka sai omansa.

Laskien ensimaeisen kuppinsa poeydaelle sanoi Soederlingska, tekeytyen
huolettomaksi.

--Virolainen naekyy kaeyneen jaettaemaessae potattisaekin.

--Kaevihaen se.

--Ottiko se mitae maksua vaivoistaan?

--En tiennyt tarjotakaan--eikae minulla olisi ollut millae maksaakaan.

--Mitae tuo muuten?

--Mitaepaes tuo.

Naeki kaikesta, ettae ukolla oli hampaankolo taeynnae, mutta ettei haen
tahtonut paeaestaeae sitae sieltae, niin kauvan kuin vieras oli sisaellae. Kun
opettajatar ja Helga kahvinsa ryypaettyaeaen olivat menneet ulos, sanoi
Soederlingska:

--No, pappa purkaa nyt vain, mitae haenellae on sydaemellaeaen.

--Ei minulla ole mitaeaen purkamista.

--Sanoiko virolainen mitaeaen siitae, kun ei tullut kaupoista mitaeaen?

--Sanoi: "Se oli siis vain semmoista akkain touhua."

--Johon te tietysti sanoitte: "Niin oli"--

--Niinkuin olikin.

--Sanokoon virolainen mitae hyvaensae, mutta kyllae teidaen itsennekin taeytyy
sisimmaessaenne myoentaeae, ettae sen taeytyi kaeydae, niinkuin se kaevi. Sillae jos
yksi Korsu voikin kulkea ruumiilta ryoestaemissaeaen saappaissa, niin ei yksi
Soederling voi sitae milloinkaan tehdae. Niitae on niitae, joilla on omatunto,
ja toisia, joilla sitae ei ole. On ero ihmisillae ja ihmisillae. Ruumiiden
tavaraa ei Saukossa koskaan talleteta, tulkoon sitae sitten kuinka paljon
tahansa, vaikka sata miljoonaa markkaa.

--Sanohan pilanpaeiten, Emma, olisitko voinut tallettaa rahat, jos ne eivaet
olisi olleet ruumiin? Jos sen teit, olisitko silloinkin ollut parempi kuin
Korsu?

--Ja siihen minae sanon, niinkuin olen aina sanonut, ja niinkuin tulen aina
sanomaan, ettae vaikka minae olisin tehnyt miten tahansa, ja vaikkei olisi
ilmoitettukaan, niin sittenkin minae sanon, ettae minae ja me ja minun
lapseni olemme aina olleet ja tulemme aina olemaan paremmat kuin Korsu ja
haenen sikioensae ... jonka olisitte saaneet kuulla pastoriltakin, jos
olisitte olleet kirkonmaeellae kuulemassa.... Kas vain, joko nyt aletaan
hyvaestellae naapuria vain sentaehden, ettae on maistettu haenen konjakkiaan?
Pitaeisi papan kuitenkin muistaa, mitae on itse sanonut, viimeksi taenae
aamuna tuossa aidan takana.... Ja mitae se muuten kuuluu taehaen, mitenkae
olisi tehty tai jaetetty tekemaettae, jos ei olisi ollut ruumista, koska
siinae kerran oli ruumis?

--Ei siinae ollut mitaeaen ruumista! hoenkaeisi ukki.

--Eikoe ollut ruumista?

--Siitae laivasta, Margareetasta, josta pumpulipaalit tulivat maihin, ja
josta olivat ne rahat, mitkae Kalle loeysi, ei ole hukkunut ainoatakaan
miestae, ei hiirtaekaeaen.

--Kuinka ei ole hukkunut?

--Koska kaikki kerran pelastuivat.

--Mitae te laskettelette?

--Pumpulipaaleilla lastattu hoeyrylaiva Margareeta, jonka te luulette
menneen pohjaan miehineen paeivineen, on Helsingin rannassa ja sen miehistoe
myoes--joka mies.

--Entae se ruumis, jolta Kalle otti salkun? Onko sekin Helsingin rannassa?

--Kalle ei ole ottanut salkkua miltaeaen ruumiilta.

--Elkaeae nyt!...

--Lue tuosta!

Ukki veti poveltaan sanomalehden ja ojensi sen Kallelle.

--Mikae se on?

--Mistae te olette sen saanut?

--Viron Ansu toi.

Kalle luki ukon osoittamasta paikasta:

--Vaeltetty haaksirikko. Viime viikon myrsky oli vaehaellae aiheuttaa
Suomenlahdella haaksirikon, joka kuitenkin onneksi saatiin vaeltetyksi,
kiitos olkoon miehistoen ponnistusten ja onnellisen sattuman. Muutamia
meripeninkulmia ulkopuolella Hylekarin majakan menetti hollantilainen
hoeyrylaiva 'Margaretha van Amsterdam', pumpulilastilla Pernambucosta
Pietariin, melkein samaan aikaan ensin potkurinsa ja sitten peraesimensae.
Laiva ajautui avutonna kylki edellae saaristoa kohti. Naehtyaeaen, ettae se
kaikessa tapauksessa joutuisi karille, paeaetti kapteeni, niin pian kuin
Hylekarin majakka oli tullut naekyviin, jaettaeae laivan ja koettaa airojen ja
purjeiden avulla paeaestae majakkaan telefonoimaan apua. Se onnistuikin. Sen
tehtyaeaen palasi miehistoe takaisin laivaan odottamaan 'Assistancea', joka
oli hoeyry paeaellae Kotkassa ja ehti sieltae haetaeaen, ennenkuin 'Margaretha'
oli ajautunut saaristoon. Tunti vielae ja laiva olisi luultavasti
murskautunut Saukon ulkopuolella oleville riutoille."

--Mutta mitenkae oli rahasalkku joutunut mereen?

--Lue eteenpaein.

Kalle luki:

--"Omituisuutena mainittakoon, ettae vaikka laiva siis pelastui ja samoin
sen miehistoe, laivan paperit ja koko kassa joutuivat hukkaan. Kapteeni oli
ottanut salkun, jossa niitae saeilytettiin, mukaansa jaettaeessaeaen hyttinsae,
mutta siksi aikaa, kun haen auttoi laskemaan pelastusvenhettae mereen,
pistaenyt ne pumpulipaalin vanteen alle. Kun laine samassa loei kannen yli,
pyyhkaeisi se kansilastina olleet paalit mereen."

--Jako sinae, Kalle, et muka olisi osannut erottaa pumpulipaalia hukkuneen
ruumiista?

--Voihan olla, ettae erehdyin.

Ukin kurkusta kirahti lyhyt, pilkallinen, kaeheae naurahdus. Muut eivaet
saaneet sanaa suustaan. Sitten puhkahutti Soederlingska:

--Ja sen sinun erehdyksesi taehden annettiin siis pois kaikki, mikae olisi
voitu muuten pitaeae?

--Juuri niin! ilkkui ukki.

--Mitenkae?--Soederling kysyi, vaikka alkoi jo ymmaertaeae.

--Totta kai! Koska ilman sitae erehdystae ei olisi ollut haaksirikkoa eikae
hukkuneita ja olisi saatu jaeaedae siihen uskoon, missae ensin oltiinkin, ettae
se, mikae tuli, tuli meille jumalan laehettaemaenae, niinkuin Helga heti
sanoikin, ja niinkuin se ehkae nyt olikin ja varmasti olikin. Mutta nyt
annettiin kaikki pois siinae uskossa, ettae sinae muka olit ryoestaenyt
ruumiin, jota et ollut tehnytkaeaen. Haeh?

--Jaa, jaa ... kyllae, kyllae, aenkytti Soederling, suu auki, silmaet pyoereinae
paeaessae.

--Etkoe ymmaerrae sinae?

Kallekin katseli melkein haetaeaentyneenae, lehti polvellaan:

--Vaan eikoes nyt ... eikoes ole sama ... olipa se ruumis tai ei ... koska
.. koska minae kerran sen ruumiina ryoestin?

--Onko se sama, jos olet ollut tekevinaesi jotain etkae ole tehnytkaeaen? Ja
onko se sama, jos sinae haahkaa ampuessasi ammutkin ohi ja satutat sen
kuvaan? Ja ryoestaeaekoe se ruumiin, joka ryoestaeae pumpulipaalin? Mitae? Luulisi
sen mahtuvan sinunkin lyhyeen jaerkeesi....

--Ei kyllae ryoestaekaeaen, mutta....

--Mutta mitae?--Ei mitaeaen.... On siinaekin mies, joka ei osaa erottaa
pumpulipaalia ruumiista! Hoepsistae! sanon minae, etten muuta sanoisi.

--Syytae sinae poikaa, joka itse summamutikassa sulloit menemaeaen kaikki,
loeytaejaeisetkin! aerjaeisi ukki.

--Se on eri asia.

--Voidaksesi taas kerrankin sanoa, kuinka paljoa parempi sinae olet kuin
naapurin akka.

--Niin olenkin.

--Saadaksesi mainetta maailman taeydeltae.

--Jota sainkin--saarnastuolia myoeten.

Isolla, ylimielisellae liikkeellae ponnahti Soederlingska poeydaestae. Ja
toisella yhtae isolla liikkeellae haen tempasi lypsinkiulun astiahyllyltae.

--Kaeaennae lehti, Kalle, sanoi ukki. Lue, mitae siinae vielae seisoo. Emma,
elaehaen mene.

--Lehmae on lypsaemaettae.

--Kuulehan kuitenkin, ennenkuin menet.

Kalle kaeaensi lehden ja luki:

--"Ennenkuin 'Assistance' kuitenkaan ehti saapua hylkynae ajelehtivan
laivan luo, oli sen huomannut eraes kalastaja, purjehtinut sen luo ja
ottanut sen haltuunsa. Kalastaja vaeittaeae, ettae haen ilman 'Assistancen'
apuakin olisi voinut suorittaa laivan pelastamisen, koska laiva haenen
vaeitteensae mukaan olisi ajautunut eraeaen matalikon yli, mihin se ei olisi
tarttunut kiinni, mutta jossa ankkuri olisi ottanut pohjaan. Laskemalla
ankkurin haen olisi voinut--niin ainakin haen vaeittaeae--estaeae laivan
ajautumasta alempana oleville kallioille ja voinut pitaeae sen siinae siksi,
kunnes myrsky olisi tauonnut, mikae muuten tapahtuikin ennen pitkaeae. Laivan
todellinen pelastaja on tosin 'Assistance', mutta kun kalastajan vaatimus
pelastuspalkkion tai ainakin osan siitae saamisesta ei sekaeaen liene aivan
peraeae vailla, on vielae mahdollista, ettae taemae reipas kalastaja on vetaenyt
apajan, joka voi tehdae haenestae kaikeksi elinajakseen varakkaan miehen.
Olkoon se haenelle kernaasti suotu. Onnellinen kaappaaja on yksi meidaen
saaristomme rohkeimpia ja pelottomimpia miehiae, tuo meren urheilijoille
hyvin tunnettu linnunampuja ja hylkeentappaja, Saukkosaaren Matti Korsu."

--Korsu!

--Ko-korsu!

--Joo--Korsu! ilkahti ukki.

Ei kuulunut kotvaan muuta kuin paperin ratinaa, kun Kalle laski
sanomalehden luotaan.

Soederlingska oli lyykaehtaenyt rahille oven suuhun. Sanaakaan sanomatta haen
nousi ja meni ulos, niinkuin unessa jotain haparoiden.

Navettaan hoippuessaan haen naeki Helgan ja opettajattaren tulevan
Kaeaermesaaresta paein laulaen, kaedet toistensa selaen takana.

Kun haen avasi navetan ovea, ynaehti haenelle lehmae parrestaan pitkaen,
ikaevoeivaen ynaehdyksen. Soederlingska lyykistyi lypsaemaeaen. Mutta silloin
repaeisi haentae kiukku varpaista sormenpaeihin, laepi koko ruumiin, heitaetti
kiulun kaedestae ja maetkaeytti pitkaekseen viereiseen parteen kaislapahnojen
paeaelle. Samassa tyrskaehti rinnasta hampaita kiristaevae, koko ruumista
runteleva, hillitoen, kiukkuinen itku.

.. Kuinka saattaa semmoista tapahtua? Eikoe sitten enaeae ole mitaeaen
oikeutta maassa eikae taivaassa? Kuinka vanhurskas jumala voi semmoista
sallia? Minkaetaehden annetaan toisille kaikki ja toisille ei mitaeaen?
Minkaetaehden rehellisiltae, oikeilta ihmisiltae viedaeaen heidaen viimeinen
vaehaensae ja roistoille annetaan kaikki maailman rikkaus?

Nyt se on saariston rikkain mies? Sitae se roehoettikin saengyssaeaen niin, ettae
tuskin tervehti. Nyt se voi ostaa, jos tahtoo, Saukkosaaren, ja vaikka
ostaisi koko Boeoelen tilan. Kyllae isaentae myoe, keneltae vain saa rahaa. Oli
sanovinaan, ettei haen Korsulle muka myoe. Miksei moeisi! Pian siinae rikkaina
rehotetaan isaentaemiesten arvossa. Kyllae rahalla rankiin paeaesee.

Nauravat partaansa, ilkkuvat selaen takana. "Olisi ollut ... kerran saivat,
ei ollut pitaejaeae!"

Tarvitsiko jumalan taellae tavalla pitaeae meitae narrinaan? Laitetaan ensin
paholaiset paeaetae huimaamaan ja naeyttaemaeaen temppelin harjalta kaiken
maailman rikkaus ja kunnia. Pannaan naekemaeaen naekyjae keskellae paeivaeae. Ensin
annetaan Helgan rukoilla ja kuvitella mahdottomia. Ja uskotellaan, ettae se
muka on haenen aivan erikoinen lahjansa, sairaan tytoen rukouksesta saatu
haenen parantumisekseen. Kaeaennaeppaes sitten niin, ettae se olikin piru, joka
laehetti rahat ja paalit. Sokaiseppas pojan silmaet niin, ettae luulee
pumpulipaalin ruumiiksi, ja aja heidaet sitten tunnonvaivoihin siitae, ettae
on muka ryoestetty, vaikkei olekaan ryoestetty, ja ettei olematonta vainajaa
ole saatettu siunattuun maahan.... Toisille pannaan omatunto marisemaan
jokaisesta jonkinjoutavasta, niin ettei tiedae, mitae pitaeisi tehdae, ettae
olisi oikein ... ei anneta sen saada tarvettaan mistaeaen, vaikka haenen
suuhunsa koko elaemisensae ahtakoon ... vaikka mitae lahjoja tehkoeoen...
Toinen jaetetaeaen siitae kokonaan rauhaan ... se saa ryoestaeae, se saa varastaa
.. tehdae mitae ikinae tahtoo ja saa siitae laivoja palkinnokseen ja kiitosta
sanomalehdissaekin--saariston reippain mies.

--Ynyy--pani lehmae parrestaan.

Syytaen minae! Sillae mitae pahaa minae olen tehnyt kenellekaeaen muulle kuin
itselleni? Enkoe minae kaikkena elinaikanani ole koettanut parastani
ihmisten ja jumalan mieliksi, niinkuin olen sen sanasta oppinut?
Sentaehdenkoe minulla on isae, joka juo niin, ettei naekisi selvaeae paeivaeae, jos
olisi millae aina juoda? Ja nahjus mieheksi, joka kiikaroi ja katselee,
mutta ei milloinkaan mitaeaen naee? Sentaehdenkoe minun ainoaan tyttoeoeni on
pantu parantumaton tauti, johon minulla ei ole varoja hakea sitae hoitoa,
minkae se tarvitseisi? Kiitokseksi kaikesta annetaan pahimman vihamieheni
ehkae vielae viedae viimeinenkin elaemiseni. Maailman maineella, ihmisten
ihailulla hyvitellaeaen mieltae kuin kissaa paeaen silittaemisellae, niinkuin
lasta mummolan kiitoksella--jolla sillae sitten ei tee ei niin kerrassa
mitaeaen.... Ja tunnon rauhat luvataan ... mutta mistae minae senkaeaen otan,
haenen poutaisen paeivaensae, kun en kuitenkaan olisi tehnyt niinkuin olisi
pitaenyt, jos en pelaennyt naapurilla olevan vihiae?

--Ynyy!

.. Yny, mitae ynyt ... mutta minae syytaen, koska minulle kaey aina vastaan,
mutta minun pahimmalle vihamiehelleni aina myoeten.... Se pakana sitten
osaakin olla ulkona missae saeaessae tahansa. Se sitten ei pelkaeae pirua eikae
jumalaa, kun vain saa--ja saakoon! saakoon!

--Ynyy ... pani lehmae vielae kerran, ja Soederlingskan taeytyi nousta
lypsaemaeaen.

"Saakoon! Saakoon!" pani yhae lypsaejaen sisaessae, ja maito suihkusi samassa
poljennossa taeysistae utareista kiuluun. Lypsyaeaen odottanut lehmae katsoa
maurotti mielissaeaen, kaula koukussa ja haentae kaarella, ja pyrki nuolemaan
selkaeae.

--Onhan edes tuo Tepla....

Tippukoot kyyneleet kiuluun ... tippukoot vain.

Mutta yhtaekkiae keskeytyi lypsaentae, selkae suoristui, silmae vaelaehti ja
kyynel kuivui. Pari viimeistae vetaeisyae ja taeysi rainta korkealla kaedessae
riensi Soederlingska takaisin tupaan.

Siellae istuivat vielae ukki ja Soederling, ja heille oli selvinnyt sama mikae
Soederlingskallekin.

--Se ei ole sittenkaeaen sanottu--! sanoi Soederling.

--Eikae olekaan! Se on vale, ettae se saa sen laivan! Siinaehaen seisoi, ettae
miehistoe kyllae jaetti laivan, mutta palasi kohta takaisin. Nehaen eivaet siis
oikeastaan olleetkaan jaettaeneet laivaa hylyksi oman onnensa nojaan, vaan
ainoastaan poistuneet siitae hakeakseen apua. Naapuri saa pyyhkiae suutaan!

--Mitae mahtaisi vaikuttaa se, ettei laivassa kuitenkaan ollut ketaeaen
silloin, kun se sen tapasi ja otti haltuunsa? sanoi Soederling.

--Vaikka! Ei se ole mitaeaen semmoinen haltuunsa ottaminen!

--Se vaeittaeae, ettae olisi voinut pelastaa laivan, laskemalla ankkurin.

--Vaeittaeae! Mutta se ei ollut sitae vielae laskenut silloin, kun
pelastuslaiva saapui, eikae se saa toteen sitaekaeaen, ettae ankkuri olisi
pitaenyt siinae ilmassa. Ei penniaekaeaen se saa sen enempaeae kuin mitae hyvaet
herrat tahtovat armostaan antaa!

--Jutun se siitae ainakin nostaa.

--Nostakoon! Ja kunpa nostaisikin. Ai, ai, kuinka minae olisin iloinen, jos
se siitae nostaisi jutun! Kaeykoeoen vain kaeraejoeimaeaen rikkaiden herrain
kanssa. Kuinkas kaevi Tammion luotseille melkein samallaisessa asiassa.
Meni kuluista verkot ja vehkeet. Kyllae herrat aina puolensa pitaevaet. Sen
tietaeae, mitae se semmoinen maksaa.

--Eihaen ole sanottu, ettae se rupeaakaan riitaan, jos naekee....

--Sekoe? Se rupeaa! Sitae pitaeisi yllyttaeae siihen ... pannaan Boeoelen isaentae
yllyttaemaeaen. Saadaanpa naehdae, ettae sitae lyoe sillae sokeudella, ettae se
rupeaa riitaan. Ostamatta jaeae Saukkosaari! Olisipa se ollutkin! Olipas
toki sittenkin vanhurskas jumala! Onpas vielae oikeuttakin maailmassa.
Oikein minae jo aesken saeikaehdin niin, ettae luulin tulevani kipeaeksi.... Nyt
on minusta ihan yhdentekevae, saatiinko me mitaeaen vai oltiinko saamatta,
kunhan ei tullut sitae haepeaeae, ettae Korsu sai laivan.

--Pyyhkaeise sitten suutasi ja ole tyytyvaeinen.

--Ei tiedae ollenkaan, pappa, millae taessae vielae pyyhitaeaen suutamme vuoden
ja vuorokauden kuluttua, kun kruunu on ottanut omansa. Taisi pettyae Hanna
pahasti, mutta hyvae vain siltae kohdalta. Se hyvae siitae ainakin oli. Ja
saadaan nyt ainakin naemae Matrosoffin ostokset maksetuksi. Ajattelin jo,
ettae pitaeaekoe naemae viedae taeltaeaen takaisin.--Pappa, elkaeaehaen menkoe!
Soederling, varrohan vaehaen.

--Kalle naekyy siellae kokoavan verkkoja.... Miehet pysaehtyivaet kuitenkin
oveen, sillae Soederlingska oli vetaeissyt matkakirstun keskelle lattiaa,
avannut sen ja alkanut sitae kaivaa.

--Arvaakos pappa, mitae taessae on?

Kirstusta nousi neliskulmainen, soikulainen, neljaestae kulmastaan somasti
yhteen liitetty valkoinen pahvikaeaeroe, ja pahvikaeaeroen sisaestae tuli
olkivaippaan verhottu pullo.

--Mitae se on?

--Totikonjakkia teille.

--Anna sitten taenne!

--Maltetaan mielemme! Jos minae annan teille heti kaikki, niin juotte sen
yhteen menoon eikae jaeae mitae tarjota pastorille ja puplikaanille.

--Eikoe kutsuta naapuriakin yhteen iloon?

--Olkaa te....

Sitten tuli arkusta sikarilaatikko.

--Etpae arvaa, Soederling, mitae taessae on?

--En minae vain osaa arvata.

--Sikareja sinulle ... parhaitapa pitaeisi ollakin eikae mitaeaen
kaupantekiaeistavaraa ... kymmenen penniae kappale.... Siin' on.... Ei mutta
.. katsohan niitae rakkareita! Minae pyysin taeyden laatikon ja kehtaavat
antaa vajaan ... yksi, kaksi, kolme ... kolme sikaria on poissa.
Pidetaeaenpaes mielessae, kun mennaeaen maksamaan.... En minae kuitenkaan olisi
Matrosoffista tuota uskonut, mutta taessae maailmassa ei nyt naey pitaevaen
luottaa kehenkaeaen ... ei niin ainoaankaan, ei muihin kuin itseensae.

--Mahtaisiko nyt maksaa vaivan ruveta rakentamaan riitaa parin kymmenen
pennin taehden, virkkoi Soederling, silmaet sirrallaan, ikenet irvellaeaen,
puraisten poikki saamansa sikarin paeaen.

--En minae sen rahan taehden, vaan sen rehellisyyden.--Tekisikoe teidaen
mielenne saunaa, miehet?

--Pyhae-iltanako?

--Totisaijut minae ainakin keitaen.--Mutta, herra jumala, jos pastori tulee
ja tahtoo lukea haudan! Eihaen sillae voi luettaa hautaa pumpulipaalin yli!

--Tulee kai ne nyt haenellekin lehdet!

--No niin, totta kai ... minae olen ihan paeaestaeni pyoeraellae.... Mutta nyt
minae vasta oikein ymmaerraen jumalan tarkoituksen, kun se ei antanut sen
vahingon tapahtua, ettae se olisi ollut ruumis. Sillae ei se semmoinen
mereen siunaaminen kuitenkaan olisi ollut oikeata siunaamista, niinkuin
oikeaan vihittyyn maahan ... aina se olisi sittenkin ollut siinae mieltae
kangertelemassa. Ei tahdottu saelyttaeae meidaen paeaellemme semmoista syytae,
ettae meidaen taehtemme olisi kukaan hukkunut, vaikka kyllae kai olisi
ansaittu.... Miltaes maistuu sikari?

--Hyvae sikari taemae on, myhaehti Soederling, huulet torvella.

--Eikoes pappa sytytaekaeaen omaansa?

Ukki ei ollut vielae oikein leppynyt.

--Mahdoit tuoda oikeata suutupakkaa.

--Tytoet veisaavat siellae niin kauniisti.... Tuota niin ... mitae minun
pitikaeaen ... niin, ettae vaikka se nyt ei kaeraejoeisikaeaen itseaeaen ihan
puhtaaksi ... mutta kyllae se lie ollut koko kolahdus. Mahtoi olla ensin
miehellae harja pystyssae, kun keksii laivan ja nousee siihen ja luulee
saavansa sen pitaeae ja uskoo koko maailman voittaneensa, ja sitten tuleekin
oikeat isaennaet ... eikae saa sen enempaeae kuin minkae hyvaet herrat tahtovat
annossaan antaa, ja ovat jo ehkae antaneetkin, enintaeaen sikarin ja
ryypyn.... On se nyt ihmettae ja kummaa, taemae maailman meno. Juuri kun
naeytti sakeimmalta, ettae nyt se vasta oikein paeivae pimenee.... Mutta hyvae
se on ihmiselle, ettae jumala meidaet vaelistae panee koetukselle, saeikaeyttaeae,
pelottelee, vaikkapa vain suottakin, ettae mitenkae paljon me pelaestyisimme
.. ja kyllae minae pelaestyinkin.... Sanokoon sanomalehti mitae sanoo.

Soederlingska oli puuhannut siinae tulta viritellen, pannen saijuvettae
kiehumaan, ja pienenteli sokeria polvellaan, kun Kalle tuli ilmoittamaan,
ettae silakkaverkot ovat venheessae ... tulisiko joku toverina laskemaan?

--Menkaeae kaikki kolme, niin joudutte sitae pikemmin takaisin, ennenkuin
vesi jaeaehtyy.... Yhhyh ... siitaehaen se kuitenkin on se oikea elaeminen ...
ei ole tosisiunausta meren hylkyjen jaelessae houhottamisesta....

Miehet menivaet, turpa hoeyryten. Ukkikin oli sytyttaenyt sikarinsa.

--Kalle, kuulehan ... pistae tuo taskuusi ja pureksi heitae mennessaesi.

--Mitae taessae on?

--Ilman vain ... karamelleja vaehaen ... pilanpaeiten ... ota....

Kalle otti ... ottipas. Se nyt sitten vasta on poika ... kukahan olisi
toinen tehnyt niinkuin haen?... Ja Helga myoes ... niin arkatuntoisia ja
toisellaisia kuin muiden ihmisten lapset. Minae olen mitaetoen ja sokea ja
kaesittaemaetoen.... Kyllae sillae on kaunis aeaeni tuolla opettajattarella.

Ja Soederlingskakin huilahutti poeytaeae pyyhkiessaeaen virrenvaerssyn, minkae
sattui muistamaan:

 Ihminen, miks kerskailet,
 Tomu, tuhka olet vaan!

.. Olisi se ollut tupsaus, jos kaetkettiin paalit ja rahat ja naapuri
antoi kiukuissaan ilmi ... ja rupesivat meitae epaeilemaeaen ja meiltae
etsimaeaen ... mutta oli toki varjelijansa.

Ja kuppeja pestessaeaen huilahutti haen toisen vaerssyn:

 Ah, autuas, ken armosta
 Saa pahat tekons' anteeks,
 Se, jonka syytae, jumala
 Ei anna tulla kanteeks'.

--Voi, voi sentaeaen, kuinka sen ihmisen sitten on helppo olla, jolla on
puhdas omatunto!





End of the Project Gutenberg EBook of Omatunto, by Juhani Aho

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK OMATUNTO ***

This file should be named 7omat10.txt or 7omat10.zip
Corrected EDITIONS of our eBooks get a new NUMBER, 7omat11.txt
VERSIONS based on separate sources get new LETTER, 7omat10a.txt

Produced by Robert Connal and the Online Distributed Proofreading Team.

Project Gutenberg eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the US
unless a copyright notice is included.  Thus, we usually do not
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

We are now trying to release all our eBooks one year in advance
of the official release dates, leaving time for better editing.
Please be encouraged to tell us about any error or corrections,
even years after the official publication date.

Please note neither this listing nor its contents are final til
midnight of the last day of the month of any such announcement.
The official release date of all Project Gutenberg eBooks is at
Midnight, Central Time, of the last day of the stated month.  A
preliminary version may often be posted for suggestion, comment
and editing by those who wish to do so.

Most people start at our Web sites at:
http://gutenberg.net or
http://promo.net/pg

These Web sites include award-winning information about Project
Gutenberg, including how to donate, how to help produce our new
eBooks, and how to subscribe to our email newsletter (free!).


Those of you who want to download any eBook before announcement
can get to them as follows, and just download by date.  This is
also a good way to get them instantly upon announcement, as the
indexes our cataloguers produce obviously take a while after an
announcement goes out in the Project Gutenberg Newsletter.

http://www.ibiblio.org/gutenberg/etext03 or
ftp://ftp.ibiblio.org/pub/docs/books/gutenberg/etext03

Or /etext02, 01, 00, 99, 98, 97, 96, 95, 94, 93, 92, 92, 91 or 90

Just search by the first five letters of the filename you want,
as it appears in our Newsletters.


Information about Project Gutenberg (one page)

We produce about two million dollars for each hour we work.  The
time it takes us, a rather conservative estimate, is fifty hours
to get any eBook selected, entered, proofread, edited, copyright
searched and analyzed, the copyright letters written, etc.   Our
projected audience is one hundred million readers.  If the value
per text is nominally estimated at one dollar then we produce $2
million dollars per hour in 2002 as we release over 100 new text
files per month:  1240 more eBooks in 2001 for a total of 4000+
We are already on our way to trying for 2000 more eBooks in 2002
If they reach just 1-2% of the world's population then the total
will reach over half a trillion eBooks given away by year's end.

The Goal of Project Gutenberg is to Give Away 1 Trillion eBooks!
This is ten thousand titles each to one hundred million readers,
which is only about 4% of the present number of computer users.

Here is the briefest record of our progress (* means estimated):

eBooks Year Month

   1  1971 July
  10  1991 January
 100  1994 January
1000  1997 August
1500  1998 October
2000  1999 December
2500  2000 December
3000  2001 November
4000  2001 October/November
6000  2002 December*
9000  2003 November*
10000  2004 January*


The Project Gutenberg Literary Archive Foundation has been created
to secure a future for Project Gutenberg into the next millennium.

We need your donations more than ever!

As of February, 2002, contributions are being solicited from people
and organizations in: Alabama, Alaska, Arkansas, Connecticut,
Delaware, District of Columbia, Florida, Georgia, Hawaii, Illinois,
Indiana, Iowa, Kansas, Kentucky, Louisiana, Maine, Massachusetts,
Michigan, Mississippi, Missouri, Montana, Nebraska, Nevada, New
Hampshire, New Jersey, New Mexico, New York, North Carolina, Ohio,
Oklahoma, Oregon, Pennsylvania, Rhode Island, South Carolina, South
Dakota, Tennessee, Texas, Utah, Vermont, Virginia, Washington, West
Virginia, Wisconsin, and Wyoming.

We have filed in all 50 states now, but these are the only ones
that have responded.

As the requirements for other states are met, additions to this list
will be made and fund raising will begin in the additional states.
Please feel free to ask to check the status of your state.

In answer to various questions we have received on this:

We are constantly working on finishing the paperwork to legally
request donations in all 50 states.  If your state is not listed and
you would like to know if we have added it since the list you have,
just ask.

While we cannot solicit donations from people in states where we are
not yet registered, we know of no prohibition against accepting
donations from donors in these states who approach us with an offer to
donate.

International donations are accepted, but we don't know ANYTHING about
how to make them tax-deductible, or even if they CAN be made
deductible, and don't have the staff to handle it even if there are
ways.

Donations by check or money order may be sent to:

Project Gutenberg Literary Archive Foundation
PMB 113
1739 University Ave.
Oxford, MS 38655-4109

Contact us if you want to arrange for a wire transfer or payment
method other than by check or money order.

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation has been approved by
the US Internal Revenue Service as a 501(c)(3) organization with EIN
[Employee Identification Number] 64-622154.  Donations are
tax-deductible to the maximum extent permitted by law.  As fund-raising
requirements for other states are met, additions to this list will be
made and fund-raising will begin in the additional states.

We need your donations more than ever!

You can get up to date donation information online at:

http://www.gutenberg.net/donation.html


***

If you can't reach Project Gutenberg,
you can always email directly to:

Michael S. Hart <[email protected]>

Prof. Hart will answer or forward your message.

We would prefer to send you information by email.


**The Legal Small Print**


(Three Pages)

***START**THE SMALL PRINT!**FOR PUBLIC DOMAIN EBOOKS**START***
Why is this "Small Print!" statement here? You know: lawyers.
They tell us you might sue us if there is something wrong with
your copy of this eBook, even if you got it for free from
someone other than us, and even if what's wrong is not our
fault. So, among other things, this "Small Print!" statement
disclaims most of our liability to you. It also tells you how
you may distribute copies of this eBook if you want to.

*BEFORE!* YOU USE OR READ THIS EBOOK
By using or reading any part of this PROJECT GUTENBERG-tm
eBook, you indicate that you understand, agree to and accept
this "Small Print!" statement. If you do not, you can receive
a refund of the money (if any) you paid for this eBook by
sending a request within 30 days of receiving it to the person
you got it from. If you received this eBook on a physical
medium (such as a disk), you must return it with your request.

ABOUT PROJECT GUTENBERG-TM EBOOKS
This PROJECT GUTENBERG-tm eBook, like most PROJECT GUTENBERG-tm eBooks,
is a "public domain" work distributed by Professor Michael S. Hart
through the Project Gutenberg Association (the "Project").
Among other things, this means that no one owns a United States copyright
on or for this work, so the Project (and you!) can copy and
distribute it in the United States without permission and
without paying copyright royalties. Special rules, set forth
below, apply if you wish to copy and distribute this eBook
under the "PROJECT GUTENBERG" trademark.

Please do not use the "PROJECT GUTENBERG" trademark to market
any commercial products without permission.

To create these eBooks, the Project expends considerable
efforts to identify, transcribe and proofread public domain
works. Despite these efforts, the Project's eBooks and any
medium they may be on may contain "Defects". Among other
things, Defects may take the form of incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged
disk or other eBook medium, a computer virus, or computer
codes that damage or cannot be read by your equipment.

LIMITED WARRANTY; DISCLAIMER OF DAMAGES
But for the "Right of Replacement or Refund" described below,
[1] Michael Hart and the Foundation (and any other party you may
receive this eBook from as a PROJECT GUTENBERG-tm eBook) disclaims
all liability to you for damages, costs and expenses, including
legal fees, and [2] YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE OR
UNDER STRICT LIABILITY, OR FOR BREACH OF WARRANTY OR CONTRACT,
INCLUDING BUT NOT LIMITED TO INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE
OR INCIDENTAL DAMAGES, EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE
POSSIBILITY OF SUCH DAMAGES.

If you discover a Defect in this eBook within 90 days of
receiving it, you can receive a refund of the money (if any)
you paid for it by sending an explanatory note within that
time to the person you received it from. If you received it
on a physical medium, you must return it with your note, and
such person may choose to alternatively give you a replacement
copy. If you received it electronically, such person may
choose to alternatively give you a second opportunity to
receive it electronically.

THIS EBOOK IS OTHERWISE PROVIDED TO YOU "AS-IS". NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, ARE MADE TO YOU AS
TO THE EBOOK OR ANY MEDIUM IT MAY BE ON, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR A
PARTICULAR PURPOSE.

Some states do not allow disclaimers of implied warranties or
the exclusion or limitation of consequential damages, so the
above disclaimers and exclusions may not apply to you, and you
may have other legal rights.

INDEMNITY
You will indemnify and hold Michael Hart, the Foundation,
and its trustees and agents, and any volunteers associated
with the production and distribution of Project Gutenberg-tm
texts harmless, from all liability, cost and expense, including
legal fees, that arise directly or indirectly from any of the
following that you do or cause:  [1] distribution of this eBook,
[2] alteration, modification, or addition to the eBook,
or [3] any Defect.

DISTRIBUTION UNDER "PROJECT GUTENBERG-tm"
You may distribute copies of this eBook electronically, or by
disk, book or any other medium if you either delete this
"Small Print!" and all other references to Project Gutenberg,
or:

[1]  Only give exact copies of it.  Among other things, this
    requires that you do not remove, alter or modify the
    eBook or this "small print!" statement.  You may however,
    if you wish, distribute this eBook in machine readable
    binary, compressed, mark-up, or proprietary form,
    including any form resulting from conversion by word
    processing or hypertext software, but only so long as
    *EITHER*:

    [*]  The eBook, when displayed, is clearly readable, and
         does *not* contain characters other than those
         intended by the author of the work, although tilde
         (~), asterisk (*) and underline (_) characters may
         be used to convey punctuation intended by the
         author, and additional characters may be used to
         indicate hypertext links; OR

    [*]  The eBook may be readily converted by the reader at
         no expense into plain ASCII, EBCDIC or equivalent
         form by the program that displays the eBook (as is
         the case, for instance, with most word processors);
         OR

    [*]  You provide, or agree to also provide on request at
         no additional cost, fee or expense, a copy of the
         eBook in its original plain ASCII form (or in EBCDIC
         or other equivalent proprietary form).

[2]  Honor the eBook refund and replacement provisions of this
    "Small Print!" statement.

[3]  Pay a trademark license fee to the Foundation of 20% of the
    gross profits you derive calculated using the method you
    already use to calculate your applicable taxes.  If you
    don't derive profits, no royalty is due.  Royalties are
    payable to "Project Gutenberg Literary Archive Foundation"
    the 60 days following each date you prepare (or were
    legally required to prepare) your annual (or equivalent
    periodic) tax return.  Please contact us beforehand to
    let us know your plans and to work out the details.

WHAT IF YOU *WANT* TO SEND MONEY EVEN IF YOU DON'T HAVE TO?
Project Gutenberg is dedicated to increasing the number of
public domain and licensed works that can be freely distributed
in machine readable form.

The Project gratefully accepts contributions of money, time,
public domain materials, or royalty free copyright licenses.
Money should be paid to the:
"Project Gutenberg Literary Archive Foundation."

If you are interested in contributing scanning equipment or
software or other items, please contact Michael Hart at:
[email protected]

[Portions of this eBook's header and trailer may be reprinted only
when distributed free of all fees.  Copyright (C) 2001, 2002 by
Michael S. Hart.  Project Gutenberg is a TradeMark and may not be
used in any sales of Project Gutenberg eBooks or other materials be
they hardware or software or any other related product without
express permission.]

*END THE SMALL PRINT! FOR PUBLIC DOMAIN EBOOKS*Ver.02/11/02*END*

You are viewing proxied material from 1436.ninja. The copyright of proxied material belongs to its original authors. Any comments or complaints in relation to proxied material should be directed to the original authors of the content concerned. Please see the disclaimer for more details.